Amerikkaan ja takaisin Osa 5: Mitä on työnteko?

Mistä tällainen kysymys pompahti mieleen? Elämänkumppanini saapui viimein Yhdysvalloista Suomeen ja hän on kuukauden aikana saanut tutustua Suomen yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Olemme monesti keskustelleet Lapin Kultaa siemaillen saunanlaiteilla Suomen ja USA:n erilaisuuksista. Ensimmäisinä viikkoina saunakäynnit ja keskustelut olivat lyhyitä johtuen siitä, että toinen osapuoli ei kestänyt 70 asteen sähkösaunaa tai sitten olut oli liian "tujua" tavaraa. Mutta eräänä kauniina kesäiltana hän kysyi minulta erittäin helpon kysymyksen mihin en osannut vastata: Miten Suomessa ihmiset suhtautuvat työhön? Vastasin, että suomalaisethan ovat tunnettuja kovasta työmoraalista ja sisusta. Mutta eihän moinen vastaus oikeastaan avaa kysymystä mihinkään suuntaan, sillä kaikissa maissa suuri osa ihmisistä ajattelee täysin samalla tavalla. Hänen kysymys olikin suunnattu syvempään kokonaisuuteen. Mitä työnteko oikeastaan on yksilön tasolla?

Vaikka asenteet työtä kohtaan vaihtelevat ikäluokittain, meillä kaikilla on tarkoituksemme käydä töissä. Moni nostaa pään tyynystä viisi kertaa viikossa asuntolainan takia, kun taas toiset raaputtavat jäistä tuulilasia tavoitellakseen suuria henkilökohtaisia unelmia. Minulle on aikuistumisen myötä kehittynyt erilainen kanta työntekoon. Työnteko on omien arvojen esille tuomista. Työnteko on ajattelua, prosessien parantamista monien toistojen myötä ja ennen kaikkea itsensä kehittämistä. Lyhyesti sanottuna ja hiukan Descartesin lausahdusta muokaten: jos käyt töissä, sinä ajattelet ja siis olet. Hyvänä esimerkkinä voin tuoda pienen tarinan omasta elämästä. Ennen Yhdysvaltoihin lähtöä minulla oli mahtava mahdollisuus ansaita nuoren ihmisen elantoa pelaamalla jalkapalloa Seinäjoella. Pelaamisen ohella viimeistelin lukion opinnot ja kirjoitukset Seinäjoen lukiossa. Nuorena kloppina koulunkäynti ei voinut vähempää kiinnostaa ja pallon perässä juokseminen oli mahtavaa arkea Onnelan-yökerhon lisäksi. Eräänä päivänä harjoituksissa rupattelin joukkuekaverini kanssa matematiikan kokeesta, josta tuttuun tapaan sain välttävän arvosanan. Heittelin ilmaan "ihan sama, ei kiinnosta tollaset turhat kokeet" kommentit ja irlantilainen valmentajani kuunteli vierestä. Tulen ikuisesti muistamaan hänen kommenttinsa. Valmentajani sanoi minulle varsin kovalla äänellä: "Jos sinulla on moinen välinpitämätön asenne koulunkäyntiä kohtaa nyt, se tulee olemaan samanlainen myös sinun työssäsi ja täten elämän arjessa". Asenne muuttui samana iltana kun kotona asiaa pohdin syvemmin. Seuraavan kesänä juoksin pallon perässä Yhdysvalloissa yliopisto-opintojen ohessa.

Kun alamme vertailemaan suomalaisten ja amerikkalaisten asenteita työtä kohtaan, ensimmäinen räikeä eroavaisuus tulee esille ihmisten suhtautumisessa rahaan. Suomessa rahasta puhuminen työpaikalla on tabu, ellei sitten porukalla lounaalla lueta Ilta-Sanomien tulovertailua. Amerikkalaiset rakastavat rahaa ja tekevät kaikkensa sen eteen, että rahaa olisi niin paljon kuin mahdollista. Luonnollisesti ihmiset tekevät työtä kovasti ympäri vuoden, jotta oman työn hedelmistä voitaisiin nauttia myöhemmin. Kumppanini ihmettelikin kun kerroin Suomen palkallisista kesälomista. Yrittäjänä hänen on mahdotonta ymmärtää kuinka hänen pitäisi maksaa työntekijällensä lomailusta tai kutsua työhaastatteluun nuorta naista, joka suunnittelee perheenlisäystä 10kk työsuhteen jälkeen. Yhdysvalloissa työstä maksetaan lisäarvon mukainen korvaus, eikä lomailu tietenkään tuota yritykselle minkäänlaista lisäarvoa. Nyt kuitenkin liikutaan jo vaarallisilla vesillä, eli ei jatketa tästä aiheesta enempää. Toinen ero on ihmisten suhtautuminen tiettyjen alojen ihmisiin. Yhdysvalloissa erittäin harvoin ihmiset ajattelevat, että "raha haisee" tai tietty työ on liian huono. Suomessa taas tuntuu siltä, että nuoremmat sukupolvet aliarvioivat tiettyjä töitä vain sen takia, että työ ei ole ns. "mediaseksikästä". Yhdysvalloissa toisten työtä ja ennen kaikkea omaa osaamista arvostetaan riippumatta siitä, mitä työ konkreettisesti sisältää. Suomessa minun mielestäni mm. siivousalan ammattilaiset, kauppojen kassatyöntekijät ja puhelinmyyjät luokitellaan huonoiksi töiksi, jossa työntekijät ovat jotenkin epäonnistuneet. Kunpa saataisiin Suomeenkin "raha ei haise" asenne takaisin. Valitettavasti suurelle osalle työttömistä kotiin jääminen on paljon mielekkäämpää kuin työn teko. Ja kuten sanottu, asenne työtä kohtaan heijastuu myös monessa muissa elämän asioissa.

No mitä sitten pitäisi tehdä? Helppoa se on valittaa aina, eikä ehdottaa minkäänlaisia ideoita. Me voimme vääntää ja kääntää Suomen työmarkkinoiden ongelmakohtia vuoden päivät saapumatta mihinkään päätelmään. Ensin meidän on muutettava asenteitamme työntekoa kohtaan. Töitä tehdään itsemme takia, jotta voimme tuoda esille sosiaalisessa ympäristössä meidän vahvuuksia ja henkilökohtaisia arvoja. Lisäksi meidän on uskallettava ottaa vastuuta ja riskejä työssämme. Valitettavan usein kuulee yrityksissä ihmisten valittavan kuinka joku ylimääräinen työtehtävä ei kuulu "minun toimenkuvaani". Jälleen kerran, moinen vastuun välttely näkyy myös kello 17 jälkeen kotona ja harrastuksissa. Nuorten on käännettä asennekelkkansa ympäri ja nopeasti. Kovasti osa nuorista valittaa, että kukaan ei anna töitä, mutta kun työpaikan vihdoin löytää niin aamulla kävellään töihin kiroten miksi pitää käydä töissä. Nuorten on ymmärrettävä, että kaikkien on aloitettava jostakin. Ja ennen kaikkea haluan muistuttaa nuoria lukijoita kuinka surkeita töitä ei olemassa; on olemassa ainoastaan surkeita ihmisiä, jotka eivät viitsi tehdä niitä töitä.

Moni lukija saattaa jo miettiä, että no minkälaisia töitä itse kirjoittaja ja hänen "Jenkkinsä" mahtaa tehdä? Kumppanini omistaa siivousyrityksen ja minä olen puhelinmyyjä.