NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
 
Jaakko Uusisalo, Maija-Liisa Immonen, Niklas Vuorenmaa ja Hannu Autio pulkkamäen päällä. Kameran takana kunnanjohtaja.
Harsunkankaan kehittämistä pohdittiin liikkumallaHarsunkankaan kehittämistä pohdittiin liikkumalla

Harsunkankaan kehittämistä pohdittiin liikkumalla

1.12.2013 Eero Ylitalo / Kyyjärven kunta

Kyyjärven kunnan ensi vuoden talousarvioesityksessä on määräraha Harsunkankaan alueen kehittämisestä. Kunnan erinomaisen aktiivinen liikuntasihteeri, Niklas Vuorenmaa ennakoi tätä mahdollisuutta ideoimalla yhteisen liikunnallisen kehittämispalaverin Harsunkankaan maastoon torstaina.

Liikunnalliseen kehittämispalaveriin osallistuivat sekä kunnan että Kyyjärven Yrittäjät ry:n edustajat. Palaverin aikana kierrettiin Harsunkankaan upeissa maisemissa ja maastoissa, ja työstettiin tulevaa kehittämissuunnitelmaa aktiivisesti. Yhtämieltä oltiin siitä, että kuntoilureitin varrelle sijoitettavat liikuntavälineet eivät välttämättä ole tarpeellisia. Niiden kustannukset ja myös vastuut ovat sellaisia, että ryhmän mielestä niiden hankkiminen ei ole järkevää.

Harsunkankaan monipuolinen maasto soveltuu äärettömän hyvin vaihtelevaksi frisbeegolf-radaksi. Ensimmäisessä vaiheessa onkin tarkoitus panostaa nimenomaan siihen, ja tavoitteena on saada myös alueen elinkeinoelämä mukaan radana aikaansaamiseksi. Yrityksille on tarkoitus tarjota pienellä tukisummalla omia nimikkokoreja, ja näin kerätä rahoitusta radan tekemiseen. Laadukkaalla ja monipuolisella radalla on nimittäin merkitystä myös Kyyjärven elinkeinoelämään, sillä frisbee on tällä hetkellä niin suosittu laji, että sitä pelamaan tullaan pitkienkin matkoja takaa isoissa ryhmissä.

Lenkkeilevä idearyhmä tutustui myös pulkkamäen maastoon, ja totesi että hiljattain tehdyt metsänharvennukset ovat lisänneet kyseisen alueen kehittämismahdollisuutta. Isojen kantojen ja kivien poistaminen pulkkamäestä, sekä eräänlaisen turvapenkereen muotoileminen mäen reunaan nähtiin tärkeänä. Myös autojen parkkipaikkaa tulisi suurentaa ja tarvetta on myös käymälälle. Sovittiin että edellämainitut toimenpiteet käynnistetään välittömästi keskustelemalla maanomistajien kanssa, ja selvittämällä konetöiden kustannuksia. Rymän mielestä työt tulisi suorittaa siten että pulkkamäki olisi toimiva ja turvallinen jo ensi talvena.

Pidemmän aikavälin suunnittelua ja kehittämistä tulee ryhmän mukaan pohtia nykyisen hiihtomajan läheisyyteen. Kyseinen alue mahdollistaisi laavujen, pulkkamäkien,hiihtolatujen jne. sijoittamisen sinne. Tästä entisestä soramontusta olisi rakennettavissa pienillä muutoksilla alue joka soveltuisi kaikenikäisille ja kehittäisi Harsunkankaan aluetta entistä enemmän kyyjärvisten yhteiseksi "liikunnalliseksi olohuoneeksi."