NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
 
Harsunkangasta kehittämässä yhteisvoimin!Harsunkangasta kehittämässä yhteisvoimin!

Harsunkangasta kehittämässä yhteisvoimin!

5.5.2014 Kyyjärven kunta/Liikuntatoimi/Niklas Vuorenmäki

Liikuntapalveluiden kehittämiskyselyn tulokset kertoivat tarinaa Kyyjärven kuntalaisista, jotka olivat hyvin halukkaita kehittämään paikallista ulkoilualuettamme; Harsunkangasta. Harsunkangas on kunnan ylläpitämä ulkoilualue, jossa on hyvät mahdollisuudet harrastaa monipuolisesti ulkoliikuntaa. Näitä jo ennestään hyviä ulkoliikuntamahdollisuuksia pyritään kehittämään erilaisilla toimilla, jotka palvelevat kaiken ikäisten ja kuntotasoisten kuntalaisten liikunnan tarpeita. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on toimia tiedotteena, mainoksena sekä mahdollisesti saada kuntalaisilta ideoita alueen kehittämiseen.

Kyyjärven kunnanvaltuusto on hyväksynyt vuoden 2014 talousarvioon kirjauksen Harsunkankaan ulkoilualueen kehittämisestä. Ensisijaisena tavoitteena on lisätä ja monipuolistaa paikkakunnan yhteisöjen ja kuntalaisten mahdollisuuksia ulkoliikuntaan, kilpailutoimintaan ja muuhun harrastustoimintaan. Hankkeeseen liittyvillä toimenpiteillä lisätään kaikenikäisen väestön terveyttä edistävän liikunnan tarjontaa sekä määrää Kyyjärvellä. Harsunkankaan kehittämishankkeen yhtenä osana olemme rakentamassa Harsunkankaan ulkoilualueelle 18-väyläistä DiscGolfParkia. Myöhemmässä vaiheessa olisi tarkoitus parantaa/kohentaa lenkkeily reitistöä, parantaa valaistusta, sijoittaa alueelle WC sekä laittaa lenkkipolun matka- ja suuntaopasteet kuntoon.

Harsunkankaalle sijoitettavan 18-väyläisen Frisbeegolf radan suunnittelusta ja laadukkaiden heittokorien toimituksesta vastaa kotimainen yritys nimeltä Innova Champion Europe. Frisbeegolf on lajina erittäin luonnonmukainen. Sekä sen harrastaminen että harrastuspaikat kuormittavat luontoa erittäin vähän. Yksi avaintekijä DiscGolfPark -suunnittelussa on luoda kaikentasoisille harrastajille haasteellinen rata hyödyntämällä mahdollisimman paljon luonnonmukaisia esteitä. Ratasuunnittelussa pyritään aina tekemään mahdollisimman vähän muutoksia ympäröivään luontoon.

Harsunkankaan monipuolinen maasto tarjoaa mahdollisuuden jopa kilpatasoisen radan rakentamiseen. Korkeuserot, vaihteleva maasto, kuiva maaperä, puuston tiheyden vaihtelu ja hyvä sijainti ovat omiaan tarjoamaan ainutlaatuisen pelikokemuksen Harsunkankaalla.

Frisbeegolf on lajina kaikille sopiva vauvasta vaariin -periaatteella. Kiekkoa heitellessä ja kävellessä metsässä useita kilometrejä kasvaa kuntokin aivan huomaamatta! Lajin harrastaminen on todella edullista ja täten myös helposti kaiken ikäisten harrastettavissa.

Tavoitteena olisi saada rata valmiiksi kesäkuuhun mennessä. Tähän tavoitteeseen pääsyyn tarvitaan myös Teidän kuntalaisten apua! Useat kuntalaiset ovat jo etukäteen lupautuneet tulla paikalle talkoisiin. Tämä on osoitus siitä, että halukkuutta on tehdä asioita yhdessä sekä siitä, että radalle on selkeästi tarvetta. Radan pystytys talkoot olisi tarkoitus järjestää toukokuun viimeisellä viikolla. Talkoista tiedotetaan vielä erikseen. Paikalle tarvitaan paljon raavaita käsiä kaivuuhommiin ja siroja käsiä jälkien siistimiseen! ;)

Haluatko sinä tukea radan rakentamista ja toiminnan kehittämistä? Yrityksille mainosmyynti on käynnissä. Helppo tapa saada yrityksellesi näkyvyyttä ja tukea toimintaa pienellä kustannuksella. Mainoksia myydään yhteistyökumppani tauluun, heittokoreihin ja väyläopasteisiin. Yhteydenotot mainosmyyntiin liittyen allekirjoittaneeseen!

Mikäli sinulla on ideoita kuinka kehittää Harsunkangasta palvelemaan kuntalaisia, ovat kaikki ehdotukset tervetulleita!

 

Terveisin

Liikuntapalveluiden innokas kehittäjä

Niklas Vuorenmäki

Kyyjärven kunta

Liikuntatoimi

044 259 4997

niklas.vuorenmaki@kyyjarvi.fi