NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
 
Naisten mämmiturnauksen tunnelmiaNaisten mämmiturnauksen tunnelmia

Naisten mämmiturnauksen tunnelmia

1.4.2016 KyKy/lentopallojaosto/Annemari Mäntynen

Pääsiäisenpyhinä uudistettu liikuntahalli oli kolmena peräkkäisenä päivänä kovassa käytössä. Sunnuntaina naiset järjestivät lentopalloturnauksen kahdeksan joukkueen kesken. Parissa joukkueessa mukana palloilemassa nähtiin myös poikajunnuja vahvistuksena.

Viime vuoden voittajajoukkue Äityt Raahesta joutui tällä kertaa tyytymään hopeasijaan, kun mestaruuden vei Kyyjärven oma joukkue Nopola Team. Keväällä voiton napannut Hymy Nurmosta sen sijaan tipahti nyt sijalle viisi. Lieneekö heillä jaloissa painanut edellispäivän turnaus Parkanossa. Turnaukseen oli saapunut kaukaa myös Karvian Kirin joukkue, joka sijoittui hienosti neljänneksi. Joukkueita kasattiin vielä viime hetkillä ja useassa joukkueessa nähtiinkin pelaamassa joko nykyisiä tai entisiä Kyyjärvisiä.

Seuraavaa turnausta jo suunnitellaan ehkä tuonne syyskuun alkupuolelle. Nähtäväksi jää päästäänkö silloin kokeilemaan turnauksen viemistä läpi kaikilla kolmella kentällä vielä useamman joukkueen kesken. Nyt ainakin tilat pelaamiseen ovat mitä parhaimmat ja ovat saaneet kiitosta myös vierasjoukkueilta. Laittakaahan almanakkaan merkintää tulevasta turnauksesta, tarkemmasta ajankohdasta tiedotetaan lähempänä. 

Lämmin kiitos taas arvontapalkintoja lahjottaneille, talkoolaisille ja kaikille jotka mahdollistivat turnauksen läpi viemisen.

Sijoitukset:

1. Nopola Team

2. Äityt

3. HET

4. Karvian Kiri

5. Hymy

6. Kätyrit

7. Golden Touch

8. Wollimix