NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
 
Elomarkkinat Paletissa 27.8.2016Elomarkkinat Paletissa 27.8.2016

Elomarkkinat Paletissa 27.8.2016

23.8.2016 Kauppakeskus Paletti Suvi Kantonen

Syksy painaa päälle ja Kauppakeskus Paletissakin on viikonlopun aikana kovia tarjouksia kesän tuotteista, joita myydään edullisesti. Syksyn uutuuksia saapuu lähes päivittäin liikkeisiin, joten kannattaa tulla tutustumaan. Grilli Amor on aloittanut myös toimintansa, joka tuo omalta osaltaan uutta Kauppakeskuksen palvelutarjontaan. Elomarkkinoilla on Paletin piha-alueella esillä monenlaista tuotetta myös myynnissä

Paletin Kauppakeskukseen on tulossa piha-alueelle mm. Riekon Marjatila Pylkönmäeltä, joka esittelee/myy alkoholittomia marjajuomia, hyytelöitä ym, Väiskin Peruna tuo nimensä mukaisesti perunan uutta satoa kaupalle. Huoltokorjaamo Erkki Rantalan osastolla on esillä moottori-ja raivaussahoja, ruohonleikkureita ja ajoleikkureita, ym oheistuotetta. Anita Collin tuo myyntiin puutarhapatsaita. Mukana on myös Aurinkolinnan Marjat, Erkki Peltoniemi myy valmistamiaan hilloja ja mehuja. Arvi Pekkalan Porvoon metrilaku tekee markkinoilla varmasti kauppansa hyvin ja löytyypä markkinoilta Helka Emiliakin, hänen osastollaan sinappia ja erilaisia mausteita. 

Tervetuloa siis lauantaina Kauppakeskus Palettiin viettämään mukavaa päivää elomarkkinoiden kera.Paletissa ei pääse nälkä yllättämään, sillä Cafe Restaurant, Amorin kahvila ja Grilli Amor kyllä auttavat niin pieneen kuin isoonkin nälkään.