NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
 
Veikko Koivulampi (vas.) jännitti poikansa Nikon (kesk.) pelejä miesten A-sarjassa yhdessä miniänsä Mirjamin kanssa.
Ruskaturnaus vakiintunut lentopallokauden avaustapahtumaksiRuskaturnaus vakiintunut lentopallokauden avaustapahtumaksi

Ruskaturnaus vakiintunut lentopallokauden avaustapahtumaksi

1.10.2017 Kyyjärven Mediamyllärit ry/ Marko Aksela

Lentopallon Ruskaturnauksen ennätysvuodet jatkuivat jälleen. Tänä vuonna turnaukseen osallistui 21 joukkuetta. Aivan viime vuoden ennätykseen ei päästy, tuolloin joukkueita oli 25. Viime vuosina joukkuemäärä onkin tasaantunut noin pariinkymmeneen. Turnaus on kasvanut 17 vuodessa neljän joukkueen sekaturnauksesta perinteiseksi lentopallokauden avaustapahtumaksi.

Tänä vuonna Ruskaturnaus oteltiin tuttuun tapaan Alajärvellä JAMIn toimipisteellä sekä koulukeskuksen uudistuneessa liikuntasalissa. Viime vuonna turnaus järjestettiin koulukeskuksen remontin vuoksi Kyyjärvellä.

- Turnaus sujui tänä vuonna perinteisesti. Naisten pelit venyivät tasaisuuden vuoksi jälleen, miehillä aikataulu piti hyvin. Naisten A-sarja pelattiin yksinkertaisella sarjalla. Muissa sarjoissa eli miesten A- ja B-sarjoissa sekä naisten B-sarjassa oteltiin alkusarjat, ristikkäisottelut sekä finaalipelit, kertoo turnauksen "isä" Keijo Kantonen Uusikylän lentopalloilijoista.

Turnaus vaati kisakuntoa. Ensimmäiset pelit oteltiin jo puolikymmeneltä aamulla ja viimeiset iltakahdeksalta. 

Alavutelaiset jatkoivat voittoputkeaan

Turnauksen alkuvuosina miesten A-sarjaa hallinnut Uusikylä on joutunut pikkuhiljaa luopumaan voittovaltikastaan, kun alavutelainen Pannuhuoneen Ponnistus taisteli itsensä kultasijalle jo toisena vuonna peräkkäin. Joukkuetta katsomossa kannustivat Veikko Koivulampi yhdessä miniänsä Mirjami Koivulammen kanssa.

- Voittoa pojat lähtivät tavoittelemaan. Poikani Niko on pelannut lentopalloa höntsäporukassa 7-luokalta saakka eli yli kymmenen vuotta. Itsekin olen harrastanut lajia rippikouluikäisestä lähtien ja pelaan yhä pari kolme kertaa viikossa, Veikko Koivulampi kertoo ja lisää olevansa "hulluna" lajiin.

- Minulle sattui sirkkelivamma, jonka vuoksi olin toista vuotta poissa pelikentältä. Se oli hirvittävää aikaa. Kun toivuin, ryhdyin tuomaroimaan pelejä harrastemielessä.

Turnauksesta Koivuluoma antaa ison kimpun ruusuja. Puitteet ovat kohdallaan ja sämpylöitä syötiin useita kanttiinissa.

- Verstaalla olisi ollut töitä, mutta näitä turnauksia on niin harvoin, että tottakai tänne piti lähteä. Olen seurannut A-sarjojen pelejä. Miehillä erot ovat olleet selkeämpiä, naisilla pallot ovat pitkiä. Moni nainen on harjoitellut miesten kanssa korkeammalla verkolla, mutta täällä verkko on oikealla naisten korkeudella ja kyllähän ne naiset lyövät lujaa. 

Ruskarakkautta 11 vuotta sitten

Ruskaturnauksessa on roihunnut myös rakkaus. Vuonna 2006 nykyinen kyyjärveläinen Pirjo Mäkelä oli jakamassa palkintoja miesten voittajajoukkueelle.

- Sanoin miehille, että en anna halausta, kun olette niin hikisiä. Yksi miehistä, Tuomas Mäkelä, kuitenkin sanoi, että se on pakko. Myönnyin sitten, mutta mies totesikin, että jätetään toiseen kertaan, Pirjo Mäkelä muistelee.

Seuraavalla viikolla hän sai Tuomakselta puhelun, jonka mies aloitti itsevarmasti sanomalla "hei rakas".

- Ihmettelin kuka siellä oikein soittaa. Tuomas oli saanut kaveriltaan numeroni, Pirjo kertoo.

Sen jälkeen se olikin menoa. Seuraavalla kerralla nuorukaiset tapasivat legendaarisesti Kyyjärven Shellin parkkipaikalla. Nyt 11 vuotta myöhemmin he ovat naimisissa ja heillä on kolme lasta.

- Tänä vuonna pelaan turnauksessa naisten B-sarjassa Pinkit akat -joukkueessa. Tavoitteena on voittaa yksi erä. Pelaamassa käyn keskiviikkoisin Kyyjärvellä ja sunnuntaisin Alajärvellä Uusikylässä. Turnauksen jälkeen meillä on perinteinen saunailta, Mäkelä kertoo.

Pinkit akat pääsivät tavoitteeseensa ja tuplasti yli. Voittoeriä joukkueelle kertyi kaksi. 

Pokaaleihin useita kiinnityksiä

Sarjojen kolme parasta joukkuetta palkittiin mitalein, minkä lisäksi voittajajoukkueet saivat kiinnityksen pokaaliin. Kiertopalkinnon joukkue voi lunastaa itselleen kolmella turnausvoitolla.

- Pannuhuoneen Ponnistus voitti miesten A-sarjan toisena peräkkäisenä vuonna. Samalla tavoin tekivät myös Laihian Luja naisten A-sarjassa sekä Jymyttäret naisten B-sarjassa. Viime vuonna miesten B-sarjassa kolmanneksi tulleet Rytkyukot taistelivat itsensä tänä vuonna ykkössijalle, Keijo Kantonen kertoo sijoituksista.

Miehet A-sarja: 1. Pannuhuoneen Ponnistus, 2. Kuortaneen Lentopallo, 3. Uusikylä, 4. Alahärmän Kisa ja 5. Seinäjoki Lentis. Miehet B-sarja: 1. Rytkyukot, 2. Jullit, 3. Tohis, 4. Malta ja 5. Annesmäen Pojat. Naisten A-sarja: 1. Laihian Luja, 2. Kurikan Ryhti, 3. Alajärven Ankkurit - Naiset, 4. Saranasormet (Perho), 5. Alajärven Ankkurit - B-tytöt ja 6. Kortesjärven Järviveikot. Naisten B-sarja: 1. Jymyttäret, 2. Otsottaret, 3. Hymy, 4. Uusikylä ja 5. Pinkit akat.

Lahjoittajia jälleen runsaasti

Uusikylän lentopalloilijat kiittävät jälleen sponsoreita, joita oli tänäkin vuonna reilu 30. Lahjoittajia olivat: Osuuspankki Alajärvi, Alajärven Sähkö Oy, Lähitapiola, S-Market Alajärvi, K-Supermarket Alajärvi, Nelimarkan leipomo, FinnKatsastus Oy, Elokuvateatteri Alareksi, Hotelli-ravintola Alvariini, Cafe Pandora, Liikkumiskeskus FitFactory, Alajärven Tarvikepiste, Feedex, Info Kirjakauppa, Järviseudun Varaosa Oy, K-Rauta Alajärvi, Hotelli Kivitippu, Kymppi-Osat Ky, Neste Alajärvi, Metsänomistajat Suomenselkä, Paletti Sport, Parturi-kampaamo Unelma, luonto- ja liikuntakeskus Piispala, POP Pankki Kyyjärvi-Karstula, Oma SP, Raisio Agro, S-Rauta Alajärvi, Kukka- ja sisustusputiikki Rustiikki, Saarenpää Oy, Shell Kyyjärvi, Tekniset ja Veikon Kone.

Teksti: Päivi Peltola

Kuvat: Päivi ja Niko Peltola