Muojin mukkaan

Kulttuuri
09.01.2021
Tuulikki Rauma /
Kyyjärven Mediamyllärit ry
Aaro Toppinen
varmarimuotia

Muojin mukkaan

Näin ku jäläkeenpäin aatteloo, ni on sitä tullu vejettyä päälleen vaikka minkälaista maksitakkia ja minisortsia. Nuorena sitä mentiin muotivirtauksien mukkaan.

Kersana mulla oli enimmäkseen äitin tekemiä vaatteita. Se oli ollu Jyväskylässä ompelu-opissa ja neulo sitten leninkiä ja muitakin pukineita kylän naisväille. Sai siitä vähän lisätienestiä.

Minusta oli mukavaa saaha uus hame tai mekko, ei sillon ollu vaatekertoja kaapin hyllyt väärällään niinku nykyään. Yhestä liivihammeesta tykkäsin mahottomasti. Se oli ristirantusta  kangasta, sinistä, vihireätä ja keltasta skottiruutua. Äiti neulo sitä polettavalla Tikka-konneella. Hermostuneena oottelin valamistumista, kävin vähänväliä kurkkimassa äitin olokapään yli. Peilin eessä mallasin uutta liivihamettani, vaaleansininen pusero passas hyvin sen kans. Rupesin pitämään sitä jatkuvasti. Äiti pesi hammeen lauantai-iltana saunan jäläkeen ja jätti lämpöseen kuivamaan. Pyhä-aamuna sain taas lempivaatteeni puhtaana käyttöön.

Teini-iässä alako muoti enemmän kiinnostammaan. Toppatakki oli yhellä jos toisella. Minulle äiti teki semmosen sammalenvihireästä toppakankaasta. Taskuja se ei teheny, ne oli vissiin liika työläät. Se neulo vain päälle valetaskun suut. Koulussa onnittelivat uuvvesta takista. Minä het kerron, että äiti on sen teheny. Yks arvosteli, että siinä on taskut liika ylläällä. En ollu moksiskaan, sanon, ettei minun toppatakissa oo taskuja ollenkaan. Toiset kuluki rennon näkösinä käit toppatakin taskussa, minäkin pijin peukaloita valetaskun suulla. Hoksasin, että mulla oli, ainakin omasta mielestä, sammalenvihireään takkiin hyvin sointuvat asusteet: mustikansiniset reppikäsineet ja viininpunanen rahakukkaro, semmonen leukapussi.

Minihammeet herätti pahennusta vanhemmissa ihimisissä. Mulla ei oikein lyhystä hametta

ollu, mutta minisortsit piti saaha. En pitäny niitä ihimisten ilimolla ku pari kertaa. Alako niin hävettämmään. Tietäähän sen, ku on pattipolovet ku Ossuuskaupan hevosella.

Joku saattaa muistaa antiikkisamettihousut. Mulla oli ruskehtavan keltaset. Olin sillon vähän alle parikymppinen. Siihen telliin kuulu vaalea kesätakki ja Ossuuskaupasta ostettu tumman ruskea lerppalierinen huopahattu. Hatun ympärillä pitkä liehuva ruskeakuvioinen huivi. Helssattiin pitkin kylän raittia ja oltiin niin olevinnaan.

Varmarit ei saanu olla uuvven näköset. Niitä jynssättiin juuriharijalla persuksista ja polovista kuluneen näkösiks. Rikkinäiset varmarit vasta olikin hienot. Jotkut paikkas niitä, mutta mahollisimman erilaisella kankaalla. Nykysinhän saa kaupasta valamiiks revittyjä tamineita, ei renkää ite vaivautua.

Mallilehtiä äiti osti Maripan kirijakaupasta. Niissä oli hyviä leningin kaavoja. Kerran se palas lehtiostoksilta selevästi mielissään. Kerto, että Maripan rouva oli arvioinu hänen vaatetuksesa. Se oli, ihan niin ku itekseen, rauhallisseen tyyliisä luetellu: ”Musta huivi, mustat käsineet, mustat sukat, mustat kengät ja mustavalkoruudullinen takki. Hyvin huoliteltu.” Myö ei oltu vissiin ikkään kuultu niin hienoa sannaa ku huoliteltu.

Vaatekaupassa tulloo monesti ihhailtua henkarissa kauniilta näyttäviä vaatteita. Käytäntö on opettanu, että kannattaa sovittaa eikä ostaa summanmutikassa. Tai voihan sitä omaks ilokseen ostella, niinku Honkalehon Vilima. Se osti Taipaleen kaupan alennusmyynnistä kengät. Kaupan pihalla jo esitteli: ”Ostin nämä, ei ne mahu jalakaan, mutta oli niin kauniit:”

Tuulikki Rauma

Jaa sosiaalisessa mediassa

Aihealueen yhteistyöyritykset