Myllärit monipuolistaa palveluitaan ja tehostaa toimintaa

Tekniikka ja talous
Kyyjärven Mediamyllärit ry
Aaro Toppinen
mediamylly.

Myllärit monipuolistaa palveluitaan ja tehostaa toimintaa

Mylläreiden uusi hallitus kokoontui torstaina 25.3.2021. Talous ja tulevan toiminnan linjaaminen nousi keskusteluissa vahvasti esiin.

Korona ja muut kiireet ovat sotkeneet pahasti jopa kokousten järjestämistä, mutta vihdoin ja viimein uusi hallitus saatiin kokoon, osittain myllylle - osittain etänä.

Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Erkki Koivisto ja varapuheenjohtajana Jari Lautanen. Uusina jäseninä aloittavat Hannu Kainu ja Ilari Kotilainen sekä varajäsenenä Anita Collin. Tuula Härkönen ja Maija Suuniittu vaihtoivat paikaa eli Tuula varajäseneksi ja Maija hallitukseen. Hallituksessa jatkavat myös Anne Mäntynen ja Sirpa Ojala.

Yhdistyksen taloustilanne on haastava etenkin nyt kun korona jyllää. Toiminnan taustalla oleva yhdistysmuoto takaa puolestaan sen, ettei valtiovallan myöntämiin koronatukiin ole mitään asiaa. Joltain instanssilta anottiin tukea seurantalojen ylläpitoon, mutta osakehuoneisto ei ole kylätalo vaikka päivittäinen yhteisöllinen toiminta ajaa monen kylätalon toiminnan ohi ja kiinteät kulut ovat rinnastettavissa tosi isoon kiinteistöön. Verotuksessa sen sijaan toiminta rinnastetaan osittain elineinotoimintaan ja alvit kyllä valtiolle kelpaa. Ainoa konsti on laittaa isompaa pykälää silmään ja polkaista kaasu pohjaan.

Kokous oli kestoltaan lähes Alajärven valtuuston luokkaa. Yli kolmituntisen kokouksen keskeisimmät päätökset alla:

LED-taulun kevätkampanja

Hallitus päätti järjestää yrityksille kevätkampanjan Paletin LED-taululle. Mylläreillä aloittanut Petri Lahti lähettää hurjasta tarjouksesta tiedotteen ensi viikolla ensin yhteistyökumppaneille ja sen jälkeen taulu täytetään muilla mainoksilla. Nyt kannattaa olla hereillä ja päivittää sähköpostiosoitteet kuntoon tai soitella myllylle. Paletin asiakasvirta juuri ennen koronaa 3/2019-3/2020 oli yli 820.000 ja vielä koko viime vuonnakin noin 500.000 vaikka liikkeet olivat pahimpaan aikaan kiinni.

Tulostuspalvelut monipuolistuvat 

Hallitus päätti päivittää entisen Canonin suurkuvatulostimen uudempaan - tulostavaan ja leikkaavaan tulostimeen. Käytetyllä koneella on ruhtinaalllinen hintalappu, mutta kolmen vuoden leasingilla siitä yritetään selvitä. Tulosteilla on leveyttä peräti 160 cm ja erilaisia pohjamateriaaleja 120. Jatkossa onnistuu tulostukset ja leikkaukset etikettitarroista isoihin lakanoihin.

Konferenssimikrofonien hankinta

Konferenssimikrofonijärjestelmää laajennetaan 6.000 eurolla. Hankinta on tarkoitus toteuttaa Into III -teemahankeena, johon on saatu puoltava lausunto Viisari ry:ltä. Seuraavaksi asia etenee ELY:n käsittelyyn kevään aikana. Vaikka tuen osuus on 50 %:a hankinnasta niin siitä huolimatta lakki kouraan ja tien toiselle puolelle.

Toimintaympäristön kehittäminen   

Kokouksen kuluessa rekisteröitiin mediamyllarit.fi, .com., .eu. .info, .net ja mitä kaikkea päätteitä niitä olikaan. Uuden domainin ympärille on tarkoitus rakentaa M365 ympäristöön alusta, jonka päälle tulee uusia palveluita, koulutusta, etätukea jne. Asian vääntö Microsoft-nimisen firman kanssa käynnistyy ensi viikolla. Tästä toimintamallista on ollut puhetta jo pitkään, mutta vasta korona sysäsi etätyöt ja -yhteydet liikkeelle eri tavalla. Huhtikuun aikana postiluukusta tipahtaa mylläreiden 20 €:n jäsenmaksu. Se kannattaa maksaa samantien, jotta pysyy mukana myös tällä rintamalla.

Sami Toppinen tekee insinööriopintoihin liittyvää opinnäytetyötä lähetysten etäohjauksesta ja videokuvan siirrosta tietoverkoissa. Tammikuussa käynnistynyt projekti on edennyt siihen vaiheeseen, että ainakin Kyyjärven nopeassa valokuituverkossa viiveet ovat minimaalisia ja tekniikka toimii. Perjantaisessa 26.3 järjestetyssä Kyyjärven ja Karstulan kuntalaiskuulemisessa yhtä kameraa ohjattiin etänä ja muita paikanpäällä. Lähipäiven aikana on luvassa tutkimuksen mielenkiintoisin vaihe, sillä yksi kamera siirtyy Kivijärvelle, yksi myllylle tai Karstulaan ja ohjaus sitten eri paikkaan.

Tietotekniikan insinööri Petri Lahti on suuntaunut tietoturvaan ja aloittanut myllyllä maaliskuun alussa. Hän keskittyy ensivaiheessa markkinoinnin kehittämiseen ja uusien ympäristöjen käyttöönottoon ja tukeen.

NopolaNews 3.0 

NopolaNewsin uusi versio, järjestyksessään 3.0, otettiin käyttöön pikaisella aikataululla 1.12.2020. Palvelu siirtyi kokonaan uudelle alustalle, minkä ansiosta järjestelmän räätälöinti on jatkossa helpompaa. Taustajärjestelmien ylläpidosta ja palveluiden toteutuksesta vastaa Joki-ICT Oy. Nopolan räätälöinti on edelleen kesken, mutta järjestelmää muokataan koko ajan taustalla. Paikallisten toimijoiden kannattaa nyt aktivoitua kiireesti etteivät jää jalkoihin, kun jo vuosia mylläreiden puuhaamaa virtuaalista kuntaliitosta on nyt sysätty pari napsua eteenpäin. Yhdistysten sisällöntuottajat saavat tunnukset myllyltä.
Kehitysideoita voi lähettää.

Seuraavaan hallituksen kokoukseen kootaan tietopaketti mylläreiden tarjonnasta. Palvelut on tarkoitus tuotteistaa selkeämmin. Ensimmäisenä esimerkkinä siitä on juurikin tuo LED-taulun mainoskampanja. Yhdistyksen sääntöjä rukataan paremmin nykypäivää vastaavaksi, byrokratian rattaista on sitten kiinni joko ne saadaan käyttöön toukokuun kevätkokouksessa. 

Vanhat 1.0 ja 2.0 versiot on siirretty tämän uuden alustan alle selattavaan muotoon. Aiemman mallin mukaista ylläpitojärjestelmään ei niissä ainakaan vielä ole. Upotetulla Googlen hakukoneella artikkelit löytyvät kätevästi.

Uudesta tapahtumien päivänäkymästä löytyy nyt myös nimipäiväkalenteri ns. pitkässä muodossa. 27.3 näyttää olevan Tasavallan Presidentin nimipäivä, joten onnittelut sinne. Muutama Sauli löytyy myös Kyyjärveltä. 

 

Jaa sosiaalisessa mediassa

Aihealueen yhteistyöyritykset