Keskisuomalaisen järjestötyön merkitystä tehdään näkyväksi videolla

Hyvinvointi
Kyyjärven Mediamyllärit ry
Veikko Huumarkangas

Keskisuomalaisen järjestötyön merkitystä tehdään näkyväksi videolla

Keskisuomalaista järjestötyötä esittelevä video on julkaistu. Videolla järjestöissä mukana
olevat henkilöt kertovat omin sanoin siitä mitä järjestöt heille merkitsevät ja miten
järjestötyö auttaa arjessa, sosiaalisten suhteiden rakentamisessa, työllistymisessä ja
vaikutt amisessa. Mukana videolla on muun muassa Keski Suomen liiton vs.
aluekehitysjohtaja Pirjo Peräaho

Keskeinen teema videolla kuultavissa kommenteissa on, että järjestöissä toimiminen
parantaa ihmisen hyvinvointia ja terveyttä sekä tuo apua monille.

Yhtenä tavoitteena videolla on kertoa järjestötyöstä ja sen merkityksestä kuntavaaleissa
ehdokkaina oleville. Tarkoituksena on, että tulevat kuntapäättäjät tuntisivat oman kuntansa
järjestökenttää ja ottaisivat yhteyksiä järjestöihin. Näin päättäjät ja järjestöt pystyvät
toimimaan entistä paremmin yhdessä kuntalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi. Video on
katsottavissa Keski Suomen Yhteisöjen Tuen verkkosivuilla www.kyt.fi ja sosiaalisen
median kanavissa video YouTubessa

Keski-Suomen järjestövideo on osa laajempaa järjestövideoiden sarjaa, jossa on tehty
maakuntakohtaisia videoita. Videot on toteuttanut joensuulainen viestintätoimisto Rookie
Communications Oy yhteistyössä sosiaaliturvayhdistysten neuvottelukunta Sotunetin
kanssa. Videoiden tuottajana on toiminut Pohjois Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry.

Kaikki videot ovat katsottavissa maakuntien verkostojärjestöjen nettisivuilta
www.verkostojarjestot.fi

Videot ovat vapaasti hyödynnettävissä ja käytettävissä viestinnässä ja vaikuttamistyössä

 

Lisätietoja:
Katariina Luoto
kehittämispäällikkö
Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry
katariina.luoto@kyt.fi

Jaa sosiaalisessa mediassa

Aihealueen yhteistyöyritykset