Koirasudet

Luonto ja ympäristö
12.04.2021
Hannes Keskitalo
Kyyjärven kunnan Hokkalan kyläyhdistys ry.
Päivi Peltokangas

Koirasudet

Vuonna 1994 liikkui Suomenselällä susia ja koirasusia. Susia ei saa metsästää ilman
lupaa, mutta koirasusi on lainsuojaton. Puhuttiin, että koirasudet olivat karkulaisia
Venäjän tarhoilta, missä kasvatettiin koiran ja suden risteytyksiä. Mitähän tarkoitusta
varten niitä tehtiin?

Eräänä talviaamuna lähdimme Pasi Nivalan kanssa hiihtääksemme Koirasalmen
luonnonpuistossa Huttukankaasta Heikinjärvelle ja siitä Heikinjärvennevan
lintutornille ja sieltä länteenpäin Sysilammen kämpälle. Ajaessamme Perhosta päin
Huttukankaan pysäköinti paikkaa kohti näimme hopean väreissä kiiltävään
avaruushaalariin pukeutuneen moottorikelkkailijan ajavan puiston rajan tuntumassa.
Kun parkkeerasimme Ladan tuli kelkkailija paikalle ja kysyi, olemmeko nähneet
sudenjälkiä? Hän oli koirasuden metsästäjä. Lähdimme hiihtämään edellä kerrottua
reittiä Pasin kanssa. Välillä näkyi moottorikelkan jäljet, kun oli tuotu uusia lankkuja
pitkospuiden korjaamiseksi. Kun tulimme Sysilammen kämpälle, oli siellä pihassa 2
suksimiestä. He kysyivät olimmeko nähneet matkalla moottorikelkan jälkiä?
Kerroimme lankuntuojan jäljistä. Kysyjät olivat Metsähallituksen miehiä ja tulleet
Ähtäristä valvomaan, ettei koirasuden metsästäjät tulleet luonnonpuiston puolelle,
missä metsästys oli kiellettyä, sudet ja koirasudet olivat saattaneet havaita
suojelualueen turvalliseksi ja piileskelivät siellä metsästäjiä. Koirasusia onnistuttiin
ampumaan Perhossa muutamia.


Olin kesällä katsonut kartasta, että Porasjärvestä kaakkoon sijaitsevasta
Hötölammesta oli vähemmän kuin kilometri Porasen peltojen päähän. Yritin kesällä
kulkea tuon matkan, mutta Hötölammelta lähtiessä neva oli niin märkää ja vetelää,
että kontiosaappaiden varret eivät tahtoneet riittää. Jätin asian sikseen toistaiseksi.
Talvella yritin uudestaan. Pehmeää lunta oli 25 cm ja Lada kulki kepeästi
metsäautotiellä. Kun olin parisataa metriä kääntöpaikasta, loivassa kaarteessa lumi
alkoi vetää autoa ojaan. Vauhti oli hiljainen, niin että sain jarrutettua, että vain oikea
etupyörä meni ojaan. Ladan vetävät takapyörät jäivät tielle. Yritin peruuttaa, mutta
takapyörät löivät suttua ja auto alkoi luisua vielä enemmän ojaan. Täytyi laittaa
käsijarru päälle. Otin tunkin ja nostin etupyörää ylemmäksi, niin paljon kuin tunkissa
oli varaa. Tamppasin lunta tiiviiksi patjaksi pyörän alle ja nostin tunkilla taas. Tein
tämän monta kertaa ja viimein rengas oli samassa tasossa kuin muutkin renkaat.
Laitoin kuusen havuja takapyörien takapuolelle. Nyt alkoi jännitys, nouseeko auto
ojasta. Panin pakin päälle ja kaasutin hyvin varovasti, ettei vetopyörät löisi tyhjää.
Auto nousi vaivatta tielle ja ajoin varoen ykkösvaihteella kääntöpaikalle. Olin tehnyt
puolentoista tunnin operaation ja olin hiestä märkä.


Laitoin kaulaani sodan nähneen kiikarin, jonka olin ostanut armeijan vanhojen
tavaroiden kaupasta ”Kasinhännästä” Tikkakoskelta. Kiikarissa oli, sekä vaakasuora-
että pystysuora- asteikko, mitä siviili kiikareissa ei ole. Kotelo oli niin ahdas, että toisinaan ei meinannut saada kiikaria esille. Laitoin puolitoista metriä pitkät ja 25 cm
leveät ”Russia”-merkkiset sukset jalkoihini ja lähdin hiihtämään
Hötölampea kohti. Tultuani lammen jäälle aloin katsoa ympärilleni. Koillisessa n.
kilometrin päässä näkyi nevalla jotain liikkuvaa. Kiikari oli juuttunut koteloon ja
annoin sen olla. Liikkuva ilmiö oli tullut hieman lähemmäksi. Näin 2 eläintä, joiden
liikkeet olivat koiraeläimelle ominaisia. Eläimet näyttivät hoikilta, mutta arvelin, että
kukaan ei laske koiriaan yksistään erämaahan, kun susia ja koirasusia oli liikkeellä.
Koirat joutuisivat petojen vatsaan. Ajattelin, että haen autosta puukon, pitkän
lapinleukun kaiken varalta. Käänsin sukseni liiotellen hitaasti autoani kohti. Eläimet
luulivat, että lähden pakoon ja niiden metsästysvietti heräsi ja ne säntäsivät minua
kohti. Pysähdyin ja ajattelin, että söhin sauvoilla, jos ne käyvät kimppuun, minkä
tiesin tehottomaksi, jos ne olivat koirasusia, Puolen kilometrin päästä lähteneet
eläimet olivat hetkessä niin lähellä, että tunnistin ne ajokoiriksi. Toinen oli aikuinen
ja sillä oli antenni pannassa. Toinen, vaikka oli täysikasvuisen kokoinen, oli pentu,
minkä huomasi sen leikkisästä liikehdinnästä. Täällä oli laajoja nevoja temmeltää.
Susivaara oli kuitenkin olemassa. Lähdin hiihtämään Porasen peltoja kohti. Koirat
seurasivat lähellä astuen suksieni kannoille. Kohta olinkin jo peltojen päässä ja
pysähdyin. Koirat jatkoivat kotiansa kohti. Palasin autolle. Alkoi varovainen ajo
tulojälkiä pitkin. Pääsin isommalle metsäautotielle, missä oli vähemmän lunta ja
valtatielle, mitä pitkin ajoin Hokkalaan.


Vuonna 1994 Perhossa onnistuttiin surmaamaan koirasusia. Helsingin Sanomien
mukaan ” Pohjanmaalla pyöri susisirkus” Raatelevien petojen jahti tuotti tulosta, sillä
saaliiksi saatiin mm. uhkea naaras. Pikkuhukka ja kippurahäntä. Vasabladet
(8.2.1994) kuvaili saalista isoksi pahaksi sudeksi ja Huvudstabladet (24.1.1994)
hulluksi risteymäksi (tarkoitti koirasutta)
Monia vuosia myöhemmin Perhossa järjestettiin pitkiä lippusiimoja avuksi käyttäen
susijahteja. Koska yritettiin metsästää koirasusia ei sudenkaato lupaa oltu hankittu.
Ennen pitkää virkamiesten korviin kantautui tietoja harrastuksesta. Petoeläimiä oli
saatu ammutuksi ja virkamiehet lähettivät ne yliopiston tutkittavaksi, Oliko ne
koirasusia vai susia. Yliopisto ilmoitti tutkimuksen jälkeen, että eläimet olivat susia.
Metsästäjät eivät uskoneet yliopiston tulokseen, vaan halusivat uuden tutkimuksen.
Oikeusistuin antoi päätöksen, missä todettiin. että oli harjoitettu luvatonta suden
pyyntiä ja määräsi rangaistukseksi sakkoja. Susien arvo piti korvata valtiolle. Tämän
jälkeen tiedotusvälineissä ei ole osunut silmääni uutisia koirasusista.


Hannes Keskitalo

Jaa sosiaalisessa mediassa

Aihealueen yhteistyöyritykset