Yksisilmäinen susi

Luonto ja ympäristö
10.05.2021
Hannes Keskitalo
Kyyjärven kunnan Hokkalan kyläyhdistys ry.
Päivi Peltokangas

Yksisilmäinen susi

Hokkalasta kolmisen kilometriä pohjoiseen alkaa suuri 700 hehtaarin laajuinen, suojeltu
Pohjoisneva. Tapanani oli ylittää neva vuosittain parikertaa, kun se oli jääkuoressa
talvilumipeitteessä. Ylitys tapahtui joko pitkin- tai poikinpäin. Kun neva oli jäässä ja oli voimakas
myötätuuli, matka taittui nopeasti jalan, sillä käveleminen oli mahdotonta, niin että täytyi juosta.
Niin suuri voima puhurilla oli. Matkani päämäärä oli Ahvenlammin laavu, jonne Hokkalasta oli
seitsemän kilometriä.

Yleensä liikuin suksilla. Kokeilin lumikenkiä, mutta ne olivat hitaat ja
rassasivat voimia enemmän kuin hiihto. Lumikengät olivat käytännöllisesti Kanadan turkiksen
metsästäjille, jotka paarustivat pusikoissa ansojaan kokemassa ja kun lumi siellä oli rakenteeltaan
erilaista, kuin meillä. Kanadan lumella on luisto-ominaisuudet huonommat kuin Suomessa. Pärjäsin
hyvin Suomen armeijan poistomyynti suksilla ja jos oli paljon kevyttä lunta, olivat 140 cm pitkät ja
120 cm leveät sukset oivalliset kulkuvälineet. Koska ne olivat lyhyet, sujui hiihto myös pusikoissa.
Pohjoisnevan laita oli n. 1 km päässä Aution talosta pohjoiseen. Nevan etelälaidalla on niin veteliä
kohtia, että sulanmaan aikana kumisaappaan varret eivät piisaa.

Alajärven ja Kyyjärven raja lähtee nevalta suoraan pohjoiseen ja ylittää nevan poikkipäin. Kun Pohjoisneva on ylitetty poikkipäin, niin koillispuolelle avautuu Haapineva, mikä myöskin on suojeltu. Kun kuljemme pitäjien rajaa edelleen pohjoiseen muutaman kilometrin tullaan Padonlammille. Ne ovat muutaman satametriä pitkät ja 100 m leveät ja vesi on kerääntynyt niihin, kun neva loppuu ja maa alkaa nousta kankaaksi. Joutsenpari uiskentelee lammessa alkukesästä ja yrittävät pesiäkin, mutta se ei onnistunut. Kerran löytyi rannalta valkoisia sulkia ja linnunluita. Kettu oli ollut asialla. Lammit ovat alle 40 cm syvät ja
kuumina kesinä vedet haihtuvat ja musta pohja tulee esiin. Se ei ole kuitenkaan rapapohja, vaan
ohuen ravan alla on kiinteä savi. Lammit kasvavat suolaheinää, millä on ollut tärkeä osuus
muinaisaikojen lehmien ja hevosten ruoassa. Lampien ohi kulkee lännestä itään Linkkilä-Peuraperä
pyörätie. Laitoin suojeluun itselleni kuuluvan lammen n. 2 hehtaarin palan. Se on merkitty
maailman Suojelualueitten rekisteriin ”Hanneksen linturimpi” nimisenä. Kun Padonlammilta
noustaan harjulle, niin sen jälkeen alkaa suojeltu Ahvenlammin neva. Sitä kuljetaan pari kilometriä
ja tullaan Ahvenlammille.

Elettiin joulukuun lopun kaamosaikaa. Lunta oli maassa parikymmentä senttimetriä. Päätin lähteä
käymään Ahvenlammin laavulla. Otin evääksi pakollisen lenkkimakkaran lisäksi kuivalihaa, jonka
olin valmistanut naudan lihasta siten, että olin laittanut kämmenen kokoiset lihanpalaset naulalla
kiinni ulkorakennuksen päätyyn ja verkkohäkin niiden päälle, etteivät linnut päässeet nokkimaan
eikä paskantamaan lihojen päälle. Vaikka tuli suojapäiviäkin välillä ei se estänyt lihojen kuivumista.
Myös sekään ei vaikuttanut, oliko lihakiivut suolattuja vai ei. Annoin lihan kuivua pari- kolme
viikkoa ja joskus se kuivui liikaakin, niin että kun ohuella veitsellä vuoli kiivuja niin oli kuin
kuivunutta kääpää olisi palonut. Sopivasti kuivunut liha oli sisältä mehukasta. Kuivaliha on kevyttä,
kun se ei sisällä vettä paljoakaan, mutta energiaa siinä on runsaasti. Sen voi kuljettaa vaikka
puseron rintataskuissa ilman käärettä. Se o Lapin asukkaiden ruokaa ja pohjolan kaupoissa poron
kuivaliha on kiskuri hinnoissa. Parhaat ilmat kuivalihan tekoon ovat kevään ahavat. Lapissa näkee
kuivaliha verkkohäkkejä talojen kurkiaisilla.


Pakkasta oli kymmenkunta astetta. Kello oli 9 ja vallitsi hämärä. Ajoin autolla Hokkalan
keskustasta 1,5 kilometrin päässä olevaan kylän pohjoisimpaan taloon Autioon. Siihen loppui
aurattu tie. Laitoin lumiketjut takavetoisen Ladan takapyöriin. Koska Ladan takapää oli kevyt,
laitoin aina talveksi auton takaosaan 4 kpl hiekalla täytettyjä kanistereita, joiden paino oli yhteensä
80 kiloa. Ne antoivat maantieajoonkin vakautta. Hiekkaa voitiin myöskin käyttää takapyörien allalisäkitkan antajana, jos auto jäi kiinni. Lada porskutteli umpihangessa tarkoitetun matkan
vaikeuksitta. Hiihdin nevan laitaan. Siinä oli vielä pystyssä 3 ihmiskäden veistämää pielesriukua
muinaiselta ajalta, kun täällä oli niitetty nevaheinää. Päivä oli valjennut. Nevaulappa aukeni edessä
viti valkoisena, koskemattomana ja puuttomana aavana. Kukaan ei ollut kulkenut tämän lumen
aikana ennen minua. Lähdin hiihtämään nevaa pitkinpäin. Puolessavälissä nevaa pysähdyin, kun
huomasin, että oli aivan hiljaista. Ei edes liikenne melunnut sillä hetkellä. Nykyisin ei tahdo löytää
edes metsäistä soppea, Hokkalan korkeudella, mihin ei kuuluisi polttomoottorin ääni.


Kun olin hiihtänyt 2/3 nevan selkää tulin rimpiseudulle.Tuuli oli pyyhkäissyt lumen jään päältä niin
että rimpien muodot näkyivät. Niitä oli siinä useita lähekkäin. Ne olivat kuin pieniä soikeita lampia,
suurimmat 10 metrin pituisia. Poikkijoki joka kulkee Linkkilän talon vieritse ja vähän matkan
päässä puron uoma tulee esille. Uomanlaidoilla kasvaa tiheässä kataja pensaita, kuin muualla suolla
kasvaa vain kitukasvuisia männyn käkkäröitä ja vaivaiskoivuja. Täällä näkyy lumen päällä n.
metrinen hirsistä tehty ladonnurkka, muut osat ladosta ovat lahonneet ja maatuneet näkymättömiin.
Sen kerrotaan olleen huosianmaalaisen Kallen Matin suoheinälato.


Eteenpäin hiihtäessä tulee vastaan 50m x 50m mitoiltaan oleva rimpi tai lampi. Linkkilä on lännessä
puolentoista km:n päässä. Suosta törröttää pystyssä eripituisia keppejä. Täällä on ollut 1960-luvulla
sääasema, joka on ollut pitkien keppien päällä ja lyhyiden keppien välissä on sinne kulkenut
lankkutie. Eräs henkilö teki kokeita väitöskirjaansa varten, täällä hän tutki mm. suon läpäisykykyä.
Pari nuorukaista kantoi hänelle metsää pitkin värillisiä liuoksia kanistereissa ja tutkija kaatoi niitä
lampeen ja Linkkilän Väinö tarkkaili Linkkilässä, Poikkijoen sillalla, milloin värillinen vesi tuli
siihen saakka.


Vihdoin noustaan Linkkilän Porasharjun päälle ja lasketaan ns. pyörätielle, joka johtaa itään
Peuraperälle. Lähellä sijaitsee Alajärven vedenottolaitos, joka pumppaa harjun kirkasta vettä 28 km
päässä olevalle Alajärven kirkonkylälle ja 6 km päässä olevaan Hokkalaan ja 8 km päässä olevalle
Vehkaperälle. Lähellä on myöskin iso hiekkakuoppa. Kun Vaasasta Kyyjärvelle johtavaa valtatie
16:ta peruskorjattiin Alajärven ja Kyyjärven alueella 1950-luvun lopulla ja 1960-luvun alussa, tästä
kuopasta lähti melkoinen soraralli, kun lukuisat kuorma-autot ajoivat kahta tuuria (2x8h/vrk) soraa
tietyömaalle. Olin todistamassa asiaa pikkupoikana isän autossa. Eräällä kerralla täällä hiihtäessäni
näin isot käpälänjäljet, jotka olivat suden tai koirasuden tai susikoiran askelmat.
Tulen suojellun Ahvenlammin nevan laitaan. Moottorikelkan jälki näyttää menevän järven
suuntaan. Järvi on vajaan kilometrin päässä. Metsäpeuran jälkiä näkyy hangella. Siinä on mennyt
pieni tokka. Porasharjun kupeessa oli hangessa kuoppia, joita peurat olivat kaivaneet etsiessään
jäkälää ruuakseen. Ahvenlammin rantaan tullessani näen toisella rannalla laavun ja ihmisiä ja
nuotion savun nousevan kohtisuoraa taivaalle.


Lammin pohjoispuolella alle 300 metrin päässä kulkee metsäautotie, mitä pääsee Peuraperän
Vääräänmäkeen saakka idässä. Tie on aurattu, kun sen varrella on savotta. Sitä pitkin ovat laavulla
askaroivat ihmiset tulleet autolla lännestä Alajärven Saukonperältä saakka. Heitä on vanhempi mies
ja 3 alle 12-vuotiasta poikaa. Alamme rupatella kaiken moista ja paistamme makkaraa. Aika kuluu
rattoisasti ja ikään kuin varkain on alkanut hämärtää. Saukonperäläiset keräävät kimpsunsa ja
lähtevät. Jään syömään kuivalihaa nuotion ääreen. Kerrottiin, että tänne silloiseen aarniometsään,
oli 1808 sodanjälkeen rakentanut majansa venäläinen sotilaskarkuri. Hänen mökkinsä kiuas ja pieni
peltotilkku olivat erottuneet lähellä rantaa 1960-luvulla. 1970-luvulla vanha mäntymetsä hakattiin
aukoksi ja maa möyrittiin ja istutettiin männyn taimet. Nyt kankaalla oli hyvin tiheä 4-metrinen
männyn taimikko ja kiuas oli kadonnut. Sotilaalla oli tapana hakea maitoa 6 km päässä olevasta
Mehtä-Porasen erämaatalosta, minne ei johtanut mistään päin tietä. Talo oli kuitenkin yhteen aikaan
Perhon pitäjän mahtavin talo. Sitten kului pitkä tovi ja mies ei tullut hakemaan maitoa. Mentiin
Ahvenlammelle katsomaan ja löydettiin hänet kuolleena mökistään.

Kesken ajatusten havahduin, kun huomasin, että oli tullut pimeä. En uskaltanut lähteä takaisin
samaa reittiä, mitä olin tullut. täytyi kulkea teitä pitkin 14 km matka Hokkalaan. Lähdin hiihtämään tien laitaa pitkin. Isommalla tiellä alkoi hiekka ratista suksien alla. Sukset ja sauvat kainaloon ja
matka jatkui. Ohitin talvella autiona olevan Linkkilän talon ja riihen. Vähän ajan kuluttua piti
korjata hiihtovälineiden asentoa kainalossa. Pysähdyin ja laitoin otsalamppuun valon. Valoympyrän
ulkopuolella kiilui silmä. Ajattelin, että siellä oli yksisilmäinen susi vaanimassa. Karjaisin niin
kovaa kuin keuhkoista lähti, ei tapahtunut mitään. Lähdin askeltamaan silmää kohti varovaisesti,
kun se tuli valopiiriin huomasin sen olevan aurauskeppi, jonka ympäri oli laitettu heijastava teippi.


Hannes Keskitalo

Jaa sosiaalisessa mediassa

Aihealueen yhteistyöyritykset