Kyypartion kevätkauden päätöskisat

Lapset ja nuoret
Kyypartio ry
Tiina Lampinen
Joukkueiden arvontaa
Joukkueiden arvontaa
Ensimmäisellä rastilla sai kananmunia.
Ensimmäisellä rastilla mukaan sai kananmunia.
Salatehtävän suunnittelua
Salatehtävän suunnittelua.
Riitta onnistuttiin yllättämään.
Salatehtävä onnistui, eli Riitta onnistuttiin yllättämään.
Palkintopöytä.
Palkintopöytä.

Kyypartion kevätkauden päätöskisat

Kyypartion koloiltojen kevätkauden päätöstä vietettiin Harsunkankaalla 31.5.2021 partiotaitokisojen merkeissä. Mukana kisaan oli lähtenyt 15 sudenpentua ja seikkailijaa, ja rastivahteina toimivat 5 vanhempaa seikkailijaa sekä 1 tarpoja aikuisten lisäksi. Osa tehtävistä oli lainattu vuoden 2020 partiopiirin sudenpentu- ja seikkailijakisasta nimeltä Noppa, jota ei koronan vuoksi voitu järjestää laisinkaan. Joukkueiden ensimmäinen tehtävä oli keksiä ryhmälleen nimi. Mukaan kisaan lähtivät seuraavat joukkueet: Oman kylän bomberit, Ei, Kanto, Live Streamit, Winner Boys sekä Käpymestarit.

Kisarata koostui 6 rastista, sekä ruokarastista, jota ei arvioitu pistemääräisesti laisinkaan. Kilpailijat jaettiin joukkueisiin joiden koko oli 1 seikkailija ja 1-2 sudenpentua. Ensimmäisellä rastilla joukkue sai kuljetettavakseen 2 raakaa kananmunaa. Ehjästä munasta sai viimeisellä ruokarastilla 2 pistettä. Muilla rasteilla testattiin partiolaisten tietämystä partiosanastosta, muistista, laulujen sanoista sekä kartan ja kompassin käyttämisestä. Mukana oli myös salatehtävä. Kyypartion pitkäaikaisin vapaaehtoinen (oppaamme, äitihahmomme, luottokokkimme yms.), Riitta Holmberg, ei jatka enää koloilloissa syyskaudella. Salatehtävässä jokainen joukkue sai kirjoittaa Riitasta korttiin muiston, piirtää, tai runoilla. Ainoa edellytys tehtävän hyväksytylle suoritukselle oli se, että joukkueet eivät kerro kortista Riitalle ennen palkintojen jakoa. Kerrottakoon, että jokainen joukkue sai tästä tehtävästä täydet pisteet! Palkintojen jaon yhteydessä luovutimme kortin Riitalle, ja kiitimme kuluneista partiovuosista.

No entäpä ne tulokset? Tuloslista oli hyvin tasainen. Jaettuja sijoja oli peräti kaksin kappalein. Kaikki osallistujat palkittiin tälläkin kerralla.
1. Ei, Live Streamit
2. Winner Boys, Käpymestarit
3. Oman kylän bomberit
4. Kanto

Partion koloillat jatkuvat jälleen syksyllä. Kesän toiminnasta viestitellään vanhemmille myöhemmin Whatsapp-ryhmässä. Suunnitteilla on kesäretki Miekkakoskelle ennen koulujen alkamista elokuussa.

Oikein hyvää kesää kaikille partiolaisille! Viettäkää aikaa luonnossa, ja retkeilkää mahdollisuuksien mukaan!
 

 

Jaa sosiaalisessa mediassa

Aihealueen yhteistyöyritykset