Kyyjärven kunnan 3/4 osavuosikatsaus

Kunnalliselämä
T.Pelkonen
Kyyjärven kunta
Leila Järvinen

Kyyjärven kunnan 3/4 osavuosikatsaus

Kyyjärven kunnan ¾ osavuosikatsaus on valmistunut ja talous näyttää paremmalta.

Toimintakate on toteutunut talousarvion mukaan samoin kuin valtionosuudet. Kyyjärven kunta haki harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta myös tälle vuodelle ja niistä päätökset pitäisi tulla marraskuun loppuun mennessä. (Vuonna 2020 avustusta haki peräti 148 kuntaa ja sitä myönnettiin 66 kunnalle yhteensä 60 miljoonaa euroa. Tänä vuonna avustusta haki 82 kuntaa ja avustusta on jaossa enimmillään 30 miljoonaa euroa.) Tällä hetkellä on auki myös koronakorvausten hakuaika 1.1-31.8.2021 ajalta, joiden myöntämispäätökset tulevat joulukuussa. Myöhemmin on tulossa loppuvuoden 1.9-31.12.2021 koronakorvaushaku.

Verotulot ovat toteutuneet jo 81 % talousarviosta. Yhteisöverot ovat toteutuneet 101 % talousarviosta ja kunnallis- ja kiinteistöverot aika suunnitelman mukaan. Yhteensä verotulot ovat kasvaneet verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan 474 977 euroa, joista suurimpana yhteisöveron osuus 375 930 euroa. Kyyjärven yrityksillä tuntuu olevan kiirettä ja hyvä niin, se on meidän kaikkien etu. Yrityksien kannattaa olla yhteydessä elinvoimakoordinaattori Aaro Toppiseen erilaisten investointien ja hankehakujen tiimoilta. Uusi rahoituskausi käynnistyy ja on jaossa paljon rahaa erilaisiin ”vihreän siirtymän” investointeihin. Suuret kiitokset kuntamme yrityksille ja tsemppiä jatkoonkin. Perinteinen yrittäjien joulupuuro on tarjolla pe 10.12.2021 klo 11 Kivirannan salissa, tervetuloa!

Vuosikate on plussalle 1 106 497 euroa ja siitä kun vähennetään poistot 267 191 euroa, tulos näyttää 839 306 euroa.

Kuntalainaa on tällä hetkellä 12 miljoonaa euroa, mutta sitä on tarkoitus lyhentää vielä ennen vuoden vaihdetta. Kesäkuun lopussahan lyhensimme lainaa jo miljoonalla eurolla.

Investointeja on toteutettu kuluvan vuoden aikana 410 032 euron edestä, joista suurimpana teknisen työntilojen rakentaminen n. 300 000 eurolla ja päiväkodin pihan rakentaminen 35 000 eurolla. Harsunkankaan virkistysalue kehittyy, uutta valaistua latupohjaa tulee n. 4 km. Nopolan koululle rakennettiin väliseinä alkuopetussolun käyttömukavuuden parantamiseksi. Liikuntahallille on tulossa uudet väliverhot, jolloin jako 3 saliin mahdollistuu. Kyyjärvellä on entistä hienommat puitteet laadukkaaseen varhaiskasvatukseen, opiskeluun ja liikuntaan. Otetaan niistä kaikki hyöty irti!

Uusia teknisen työntiloja pääsee katsomaan (kirjaston alakertaan) su 28.11 klo 15-17. 1. adventtia ja joulunavajaisia vietetään samana päivänä Kotikylän puistossa klo 17. Suuri etukäteiskiitos jo kylätuvan naisille, jotka järjestävät joulutorttutarjoilun teknisen työntiloihin sekä Kylätuvalle.

Työllisyystilanne on Kyyjärvellä Keski-Suomen alhaisimpia. Syyskuun lopussa Kyyjärven työttömiä työnhakijoita oli 7,6 %. Keski-Suomen työttömyys oli 11,7 %. Enpä muista, onko aikaisemmin nähty näin alhaista työttömyysprosenttia Kyyjärvellä.
Etsitään toimistosihteeriä Kyy Yorkiin -saatiin 13 hyvää hakemusta, joista olemme otettuja. Kunnan toimistosihteerinä aloittaa Anne-Mari Hautala 8.11.2021 alkaen. Anne-Marilla on monipuolista kuntapuolen kokemusta ja hän käytti jopa samaa laskutusohjelmaa nykyisessä työssään Alajärven kaupungilla. Anne-Marilla löytyy intoa toimia kotipaikkakuntansa parhaaksi kuten hakemuksessaan kirjoittikin ”Sydämeni sykkii Kyyjärvellä ja Kyyjärvelle!”
Monet ovat ehkä huomanneet uudet Kyy York -mainokset Kokkolantiellä. Kyy York -mainoksia laitetaan parasta aikaa Jyväskyläntien varteenkin. Katsotaan sitten seuraavalle vuodelle vähän lisää…

Kyyjärven taloudessa on tapahtunut käänne parempaa ja valoa on tunnelin päässä. Valtakunnallisesti kuntatalous on ensi vuonnakin taas heikoilla jäillä. Koskaan ei ole näin ”sumussa” valmisteltu talousarviota, ettemme tiedä tarkkoja valtionosuuslaskelmia ja siirtyviä kuluja hyvinvointialueelle vuodesta 2023 vuodesta eteenpäin. Uskon silti, että Kyyjärvi onnistuu tekemään ensivuodellekin positiivisen talousarvion. Tällä hetkellä kunnanvirastolla työskennellään talousarviolaadinnan parissa ja valmistaudumme tulevaan SOTE-uudistukseen. Kyyjärven osalta Saarikka tuottaa jo nyt palvelut, jotka siirtyvät tulevalle hyvinvointialueelle. Tämän lisäksi siirtyy mm. koulukuraattori ja koulupsykologi -palvelut sekä tukipalvelut (ruoka, siivous, kiinteistöhuolto) niiltä osin, jotka tekevät vähintään 50 % työtä SOTE:lle. Tukipalveluiden osalta on vielä paljon enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Valtakunnallisessa valmisteluissa ei ole huomioitu tarpeeksi pienten kuntien asemaa ja ministeriössä pohditaankin lisälakien hyväksymisiä, jotta tukipalveluihinkin saataisiin samanlainen siirtymäkausi 3 + 1 vuotta kuin kiinteistöillekin.

Seuraava valtuuston kokous on ma 13.12.2021 klo 18, missä aiheena mm. ¾ osavuosikatsaus ja talousarvion 2022 hyväksyminen. Tulehan kuulolle!

Toivotan teille valoa sydämiin vuoden pimeimpään aikaan!

Tiina Pelkonen
Kunnanjohtaja

Jaa sosiaalisessa mediassa

Aihealueen yhteistyöyritykset