Kolesteroli kohdalleen ruokavalinnoilla

Hyvinvointi
Karstulan Seudun Sydänyhdistys ry.
Tanja Kyrönlahti
ruoka ja kolesteroli

Kolesteroli kohdalleen ruokavalinnoilla

Tiesitkö tämän kolesterolista? Ruokavaliolla voi pienentää veren kolesterolia jopa 30 prosenttia. Vaikutukset näkyvät jo muutamassa viikossa. Syömisiin kannattaa paneutua, vaikka kolesterolilääkitys olisikin käytössä.

Meillä kaikilla on veressämme kolesterolia. Se on elimistölle välttämätön, rasvan kaltainen aine. Elimistö valmistaa kolesterolia itse, joten sitä on aina tietty määrä verenkierrossamme. Lisäksi sitä saadaan ravinnosta. Kolesterolia tarvitaan esimerkiksi tiettyjen hormonien ja D-vitamiinin valmistamiseen. Liiallinen määrä kolesterolia on kuitenkin riski.

Miksi?

Kolesteroli ahtauttaa pikku hiljaa suonia kaikkialla elimistössä. Sydämen omiin valtimoihin eli sepelvaltimoihin voi syntyä sen tukkiva hyytymä, jonka seurauksena voi olla sydäninfarkti. Valtimotauti voi aiheuttaa myös esimerkiksi aivoinfarktin.

Omiin riskitekijöihinsä voi kuitenkin vaikuttaa omilla päivittäisillä valinnoillaan ja elintavoillaan, kuten ravinnolla ja liikunnalla. Seuraavat asiat kannattaa tarkistaa omakohtaisesti, onko vaihtoehtoja: 

  • Rasvan laatu kuntoon

  • Riittävästi kuitua, vähemmän kolesterolia

  • Kahvi suodatettuna

  • Ravintolisät eivät ole ratkaisu

  • Tukea muista elintavoista

Lisää infoa Sydän.fi -sivuilta, mitä voit itse tehdä asian eteen. 

Lähde: Sydän.fi sekä Keski-Suomen Sydänpiiri

Jaa sosiaalisessa mediassa

Aihealueen yhteistyöyritykset