Lapuan hiippakunta on saanut uuden piispan

Seurakunnat
24.11.2021
Tarja Sulkala
Kyyjärven seurakunta
Tarja Sulkala
Lapuan hiippakunta ja piispan hiippa

Lapuan hiippakunta on saanut uuden piispan

Matti Salomäki valittiin Lapuan hiippakunnan seuraavaksi piispaksi

Piispanvaalin alustavassa tuloslaskennassa äänet jakautuivat hiippakuntadekaanin Terhi Kairan ja Lapuan seurakunnan kirkkoherran Matti Salomäen kesken niin, että Matti Salomäki sai 478 ääntä ja Terhi Kaira 394 ääntä. Vaalin äänestysprosentti oli 91,4. Äänien jakautuminen rovastikunnittain löytyy hiippakunnan verkkosivuilta. 

Matti Salomäki on toiminut Lapuan tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherrana, eli tuomiorovastina vuodesta 2012. Hän on toiminut pappisedustajana kirkolliskokouksessa vuodesta 2016.

Äänioikeutettuja vaalissa olivat kaikki Lapuan hiippakunnan papit ja lehtorit  sekä vastaava määrä maallikkovalitsijoita, yhteensä 957 äänioikeutettua.  

Jaa sosiaalisessa mediassa

Aihealueen yhteistyöyritykset