Muistelmia ja tapahtumia, joissa Tunturi Sport-63 mopo oli mukana ja vähän muustakin (osa 3) Hannes Keskitalon kertomana

Vapaa-aika
06.11.2021
Hannes Keskitalo (Mirjami Iiruu)
Kyyjärven kunnan Hokkalan kyläyhdistys ry.
Päivi Peltokangas
Moottoripyörä

Muistelmia ja tapahtumia, joissa Tunturi Sport-63 mopo oli mukana ja vähän muustakin (osa 3) Hannes Keskitalon kertomana

Minulle ostettiin Rintalan pyöräliikkeestä Alajärveltä 1963 kesäkuun alussa mopo, Tunturi Sport-
63. Se tulikin tarpeeseen. Harrastin pikajuoksua ja olin harjoitellut koko talven 3 kertaa viikossa.
Olin Alajärven Ankkurien jäsen ja käytiin vilkkaasti kilpailemassa pitkin Etelä-Pohjanmaata.
Kyyditykset lähtivät Alajärven kirkolta ja pääsin nyt mopolla sinne Hokkalasta. Kilpailumatka
saattoi venyä lähemmäksi puoltayötä ja tämän jälkeen piti mopoilla 28 km Hokkalaan.

Tunturi Sportissa ei ollut tavaratelinettä, joten pidin pitkää urheilukassia poikittain sylissä ja siitä ei ollut
mitään vaivaa ajamisessa. Syksykesällä oli viileää usvaa tiellä. Liikenne oli hyvin rauhallista.
Saattoi olla, että yksi tai kaksi autoa tuli vastaan ja takaapäin ei tullut yhtään ohitusta 28 km
matkalla. Tällaista kilpailuissa käyntiä harrastin kolmena kesänä. Ajaessa usvan seassa autiolla
tiellä, saattoi kummitusjutut nousta mieleen asumattomalla Hallasen ja Iiruun välisellä, usean
kilometrin mittaisella ”pitkälläaukealla” Tänne 1930-luvun alkuvuosina sittemmin valtion
lakkauttama Lapuanliike kyyditsi vastustajiaan, jotka jätettiin kävelemään ”Kuoleman korpeen”,
niin kuin he itse sanoivat, Arto Melleri, joka voitti Finlandia-kirjallisuuspalkinnon ja kävi lukion
Vimpelissä, sanoisi, että pitkälläaukealla tuolloin vallitsi ”kummitusjutun ilmakehä” ( Vimpelin
pienen lukion kävi myös toinen kuuluisa kirjailija n. 80 kirjaa kirjoittanut Antti Tuuri). En
uskaltanut katsoa taakse, kun ajattelin, että siellä saattoi olla vaikka minkälaisia yliluonnollisia
olioita liihottamassa mopon perässä. Mopon 40 km tunnissa tuntui etanan vauhdilta. Mieleen nousi
kansanrunon värssy ”Kuuhut paistaa heleästi, kuollut ajaa kepeästi”. Nyt ei ollut kuutamoa, vaan
maiseman peitti usva ja mopon ajaja oli elämänsä parhaassa kunnossa.


Yhteen aikaan mopo oli huoltamatta. Tuli ajettua loppuun kulutetulla tulpalla ja kärkiväliin
muodostui piikki. Toinen vika oli polttoaineen suuttimen tukkeutuminen. Nämä oli ensin
tarkastettava, kun meno tyssäsi. Olin tehnyt näiden vikojen korjauksen niin monta kertaa, että se
sujui säkkipimeässäkin. Kun matka- ja nopeusmittarin vaijeri jumiutui vaihdoin uuden. Kohta sekin
jumiutui, enkä vaihtanut enää . Eräältä mopomieheltä näin, miten toimitaan, jos kaasuvaijeri
katkeaa yläpäästä: Kuoritaan päällystettä jonkin verran, niin että vaijeri tulee reilusti näkyviin.
Sitten vaijeri kiedotaan neljän tuuman naulan ympäri ja kun naulaa nostetaan ja lasketaan ylös ja
alas, niin siten kaasua säädellään. Moottoriöljyä ei tullut kovin usein vaihdettua ja kun oli vähän
pakkasta öljyyn muodostunut vesi jäätyi ja vaihtaminen ei onnistunut, eli se vaihde mikä oli päällä
jumiutui siihen. Öljy ei kuitenkaan jäätynyt umpijäähän, koska mitään ei särkynyt. Pahin
vastoinkäyminen oli, kun moposta puhkesi takarengas metsäautotiellä ja jouduin työntämään
mopoa 10 km. Kovin pitkiä matkoja ei tullut tehtyä. Pisimmät olivat Alajärven kirkolla käynti 56
km ja matka Koirasalmen kämpälle 65 km Hokkalasta.


Kun lähdin 1960-luvun jälkipuoliskolla männyntaimien istutukseen Kivijärven Koirasalmen
kämpälle, Tunturi Sport oli kaikin puolin kunnossa paitsi, että siitä loppui veto isojen mäkien
huipulle noustaessa ja alamäessä moottori ei jarruttanut ollenkaan, niin että vauhti kiihtyi koko ajan.
Taimenistutussavotan neljänneksi viimeisenä päivänä moottori teki lakon ja mopo tuotiin autolla
Hokkalaan. Kun otettiin mäntä esille näki heti, missä vika piili. Toinen männänrengas näytti
pieneltä osin sulaneen ja hitsautuneen mäntään kiinni. Toinen rengas näytti ehjältä, mutta se oli
menettänyt joustavuutensa ja jähmettynyt ja oli pilalla. Mäntä oli mennyt renkaan hitsautumisen
vuoksi käyttökelvottomaksi. Laitettiin uusi mäntä renkaineen ja moottori alkoi toimia. Mopo jäi
pois käytöstä vuoden 1967 jälkeen 17 vuodeksi. Kun se otettiin taas käyttöön edellisen 17 vuoden
seisokin jälkeen se käynnistyi kolmannella polkaisulla.

Kevättalvella 1984 Matti Nivala purki Tunturi Sport-63 mopon alkutekijöihinsä verstaassaan Hokkalassa. Hän kokosi ja maalasi sen ja vaihtoi huonokuntoiset osat uusiin. Mopo oli 21-vuotias. V. 1984-1985 tuli ajettua jonkin verran, mutta sitten tuli vain käynnistettyä mopo vuosittain. Se oli pois käytöstä 26 v. Sitten Hannu
Luomala entisöi mopon alkuvuodesta 2011 Kyyjärven kirkonkylässä olevalla verstaallaan.
Museokatsastuksessa Tunturi Sport katsottiin vastaavan alkuperäistä. Mopo oli tuolloin 48
vuotias.Varsinaisessa katsastuksessa mopon tasokas entisöinti herätti huomiota, niin että toinenkin
katsastusmies tuli sitä ihailemaan.
V. 2021 Tunturi Sport -63 ikä on 58 vuotta. Varsinaista ajoa on ollut 4,5 vuotta. Mopo on aivan
samassa kunnossa, kuin v. 2011 entisöinnin jälkeen.


Opiskelukaverillani Tapani Mikkosella oli 1970-luvun alkupuolella 450 kuutiosenttinen Honda, jota
erään moottoripyöräilijän kertoman mukaan kutsuttiin ”Lehmäksi”. Mikkosella oli tapana käydä
sulanmaan aikana kotonaan Hyrynsalmella Kainuussa 300 km päässä Jyväskylästä. Kainuun
maakunnan olemusta Ilmari Kianto on kuvaillut sepittämässään laulussa:

Kuulkaa korpeimme kuiskintaa! Jylhien järvien loiskintaa! Meidänpä mainetta
mainivat nuo:
Koskien ärjyt ja surkeat suot; meidänpä vapautta vaarat on nää! Meidän on laulua
lahtien päät! Meille myös kevätkin keijunsa toi: rastas ja metso täälläkin soi.

Väestön mentaliteettia eli mielen- ja hengenlaatua Iki –Kianto kuvaa:

Taival lie hankala? Olkoon vaan! Luonto lie kitsas? Siis kilpaillaan!
Kolkassa synkeän syntymämaan pirttimme piilköhöt paikoillaan.
Vainojen virmat? Oi vaijetkaat! Rapparit ryöstäjät? Kaijotkaat!
Miekkaa ei tarvis - tarmoa vaan puolesta hengen ja heimon ja maan!


Lauluun on tehnyt sävelen Oskari Merikanto. Eräs bändi on esittänyt sen twistinä ja levy oli
kuunnelluimpia jonkin aikaa. Ruinasin päästä mukaan Mikkosen reissulle Kainuuseen. Mikkonen ei
oikein tiennyt ottaisiko minut kyytiin, sanoen, että pyörä ei ole oikein kunnossa, mutta myöntyi
sitten kumminkin. Tuohon aikaan ei ollut kypäräpakkoa, mutta Mikkosella oli kypärä, mutta mistäs
minulle saataisiin, sillä lippalakki ei pysyisi päässä ajettaessa. Eräällä Mikkosen tutun tutulla oli
kypärä, jonka päälaki oli haljennut ja otsaan oli liimattu Mikkihiiren kuva.
Oli aurinkoinen ja lämmin elokuun iltapäivä, kun lähdimme matkaan. Päästyämme Jyväskylästä 30
km päähän Lievestuoreelle, moottori alkoi katkoa käyntiään ja oli pysähdyttävä linja-autopysäkille.
Mikkonen ruuvasi auki rasian, missä kulki johtoja sikin sokin, mutta siellä ei näkynyt olevan vikaa.
Mikkonen ravisteli pyörää, jos vaikka rasiasta putkahtaisi esiin katkennut johdon pää. Hän kokeili
käynnistää pyörää ja sepä käynnistyikin ja kävi tasaisesti. Äkkiä rasian kansi kiinni. Mikkonen
meinasi kääntyä takaisin Jyväskylään, mutta painostin jatkamaan matkaa ja niin teimmekin.
Moottori toimi moitteettomasti ja ennen Kuopiota menimme Esson terassille kahville. Tämän
jälkeen moottoripyörä kulki hulppeasti. Oli loivia, korkeita mäkiä ja niiden välissä pitkiä laaksoja.
Nenä turposi, kun tuulen viima otti siihen. Mikkonen moitti, että en kallista tarpeeksi mutkissa,
mutta mielestäni kallistin, vai oliko niin, että kallistin ruumistani vähän ja päätäni paljon. Olin 10
kg painavampi, kuin Mikkonen. Jos kallistaa toiseen suuntaan, peloissaan, kuin kuski, on metsään
meno melkein varma, kun on vauhtia.
Otimme bensaa huoltoasemalta. Sanoin Mikkoselle, että täällä Ylä-Savossa on ystävällisiä ihmisiä,
kun kaikki hymyilevät meikäläiselle, kun tulevat vastaan. Mikkonen sanoi, että ihmiset
naureskelevat minun kypärässäni olevalle Mikkihiiren kuvalle, mikä tuntui hiukan hävettävän
häntä. Ajat ovat tuosta muuttuneet, sillä kukaan ei nykyisin kiinnitä huomiota, oli kypärän otsassa
mikä kuva tahansa. Vähän ennen Kajaania 60 km/h nopeusrajoitusalueella moottori hirtti kiinni.
Mikkonen painoi Stop nappulaa salaman nopeasti ja sai moottorin sammumaan. Annettiin

moottorin jäähtyä kunnolla ja sitten yritettiin käynnistää ja moottori alkoi toimia. Lähdettiin
ajamaan nopeudella 50 km/h viimeistä 60 km Kajaanista Hyrynsalmelle. Kello oli jo 23 ja alkoi olla
viileää ja vaatteita ei ollut tarpeeksi päällä ja horkka alkoi puistattaa.
Yön yli nukuttuamme aloimme heti aamusta tutkia, missä vika mahtoi piileksiä. Minulle löytyivät
vanhat haalarit remontti vaatteeksi, jotka olivat muuten sopivat, paitsi että lahkeet ulottuivat vain
puolisääreen. Tutkimme männänrenkaat, mutta ne näyttivät olevan ehjät eikä kiinni hirttämisen
syytä saatu selville. Nyt vasta huomasin mäkäräiset, joita oli ilma sakeana, kun naamaa ja sääriä
poltti. Teimme koeajon siten, että menimme katsomaan putousta , jossa vesi putosi melkein
kohtisuoraan yli 5 m korkeudessa. Mikkosen äiti oli huolissaan, miten pääsemme Jyväskylään
lakkoilevalla moottoripyörällä, mutta Mikkonen sanoi, että me pärjäämme minkälaisissa
olosuhteissa tahansa. Ei ollut syytä huoleen. Mikkosen isä oli kuollut. Tämä oli työelämässä ollut
savotoilla ”ukkoherrana”. Tämä on ylityönjohtaja, joka huolehtii savotassa melkein kaikista
käytännön asioista. Muut työnjohtajat ovat hänen alapuolellaan, mutta metsäteknikko ja
metsänhoitaja ovat hänen yläpuolellaan. Näillä Kainuun selkosilla teki metsätöitä ja ajatteli Veikko
Huovisen romaanihenkilö, Havukka-ahon ajattelija Konsta Pylkkänen, joka antoi erilaisille
ajatuksille erilaiset värit. Parhaita ajatuksia olivat siniset ajatukset.


Lähdettiin matkalle Jyväskylää kohti. Nopeutta pidettiin vain 50-60 km/h. Välillä pysähdyttiin
lepuuttamaan moottoria. Matkaan kuluisi aikaa 7-8 tuntia. Eräällä pysähdyksellä havaitsimme, että
moottorin alta tippui pitkin välein öljyä. Mittatikku kuitenkin näytti, että öljyä oli täysi määrä.
Ostimme varmuuden vuoksi litran pullon öljyä. Hitaan pitkäpiimäisen ajon jälkeen olimme
saapuneet Jyskään, kallioleikkauksen kohdalle Tammirinteen tien risteykseen. Siinä moottori
sammui. Avattiin rasian kansi, jotta johdot tulivat näkyviin ja nenään tuli palaneen muovin katkua.
Muovi oli sulanut ja valunut johtojen päälle. Oikosulku oli aiheuttanut kovan kuumuuden.
Irrotettiin johtoja muovista ja levitettiin niitä haralleen, mutta silmään ei ottanut, että johtojen
päällysteet olisivat olleet rikki. Moottori lähti käyntiin ja Mikkonen pääsi asunnolleen. Asiantuntija
huomasi, että männänrenkaat olivat kadottaneet joustavuutensa ja ikäänkuin kivettyneet paikalleen
ja siksi mäntä oli hirttänyt kiinni. Mopossani Tunturi Sport – 63 oli männänrenkaitten
joustamattomuus aiheuttanut sen, että sylinteri kävi harvaksi, eikä mäntä juuttunut kiinni sylinteriin.
Mikkosen moottoripyörään uusittiin johtoja, laitettiin uudet männänrenkaat ja hän kävi sillä vielä
monta kertaa Hyrynsalmella.


Kyyjärven ensimmäinen moottoripyörä oli kauppias Urho Konrad Jalosella 1920-luvulla ja se oli
ensimmäinen Vaasan läänissä. Hokkalassa Sulo Saukolla oli 2 IC:tä peräkkäin. Neuvostoliitossa
valmistettu IC oli 1950- ja 1960-luvuilla suosituin moottoripyörä Suomessa. Vanhemmassa, mustan
värisessä IC:ssä oli takaistuin korkeammalla kuin kuskin istuin, niin että siitä oli hyvä näkyvyys
ajajan pään yli. Etu- ja takaistuimen välissä oli kädensija, kuin lapion ponsi, mistä matkustaja
saattoi pitää kiinni. Jalkavaihde polkimen lisäksi oli tankin kyljessä käsivaihde vipu. Lieneekö siksi,
että Neuvostoliitossa oli paljon jalkainvalideja ja jalka-amputoituja, minkä voi päätellä siitä, että
kun Neuvostoliittolaisia 2 maailmansodassa kaatui sotilaita 13,6 miljoonaa ja siviilejä kuoli 7
miljoonaa, yhteensä 20,6 miljoonaa (11,6 prosenttia väkiluvusta), niin haavoittuneita, oli
moninkertainen määrä kuolleisiin verrattuna ja jalkoihin haavoittuneita oli paljon esim. miinoihin
astuneita. Sulo kiinnitti IC:hen sukset talviajoa varten. Suksissa oli jouset, jotta mutkissa voitiin
kallistaa, niin että toinen suksi oli korkeammalla kuin toinen. Suksien kanssa ajettiin varmasti alle
50 km/h, niin kömpelöt värkit ne olivat. Kuitenkaan ei oltu tientukkona, koska autot eivät ajaneet
talvella kesärenkailla sen kovempaa (silloin ei ollut talvirenkaita, vaan ajettiin samoilla renkailla
ympäri vuoden). Kypäräpakkoa ei ollut vaan käytettiin ns. lentäjän lakkia tai karvalakkia. Kylmällä
ilmalla käytettiin ns.” kuonokoppaa” suojaamassa kasvoja. Se oli läpinäkyvästä muovista käännetty
naamanlevyinen, alle 15 cm korkea lieriö, missä ei ole ylä- eikä alapohjaa. Se laitettiin naaman
eteen ja vaikka se oli edestä avoin, ei viima tuullut naamaan. Uudemman mallisessa IC:ssä oli
yhtenäinen pitkä istuin ja moottoripyörä oli väriltään harmaa. Taka- ja eturenkaan pystyi

vaihtamaan keskenään vain akselit irrottamalla. Ketjuratas ja ketjut jäivät valmiiksi koteloon, niin
ettei niihin tarvinnut koskea, vaan laittoi vain renkaan ja akselin paikoilleen. Tässä pyörässä ei ollut
enää käsivaihdetankoa. Alvar Uusimäellä oli Ruotsista tuotu pieni Husqvarna. Tapio Kotasella oli
Itä-Saksalainen EMV, mikä oli kopio Länsi-Saksalaisesta BMV:stä. Jorma Peurasella oli
tsekkoslovakialainen Jawa, joita oli paljon Suomessa. Sitä pidettiin parempana kuin IC:tä. Jorma
kävi Jawalla Saarijärven metsäkoulua. Kalervo Pohjoiskangas haki postit Jawalla kirkolta. Aiemmin
hän haki polkupyörällä. Tauno ja Tatu Kriivarinmäellä oli IC. Matti Emilinpoika Kotanen kävi
IC:llä veljensä Esan kanssa Norjassa. Matti Lassila oli vauhtia ajajan maineessa. Hän hallitsi IC:n
taitavasti, niin ettei tullut pahempia kaatumisia. Mauri Uusimäellä on moottoripyörä ja Juha
Saukolla oli myös. Jaakko Lassilalla oli venäläinen Tähtipyörä, jonka tankkiin oli liimattu Saturnus-
tähti. Pieni kuutioista pyörää nimitettiin myös planeetta pyöräksi. Rauno Uusimäki näytti jo
nuorena ammattikoululaisena keksijän ja metallimiehen lahjansa. Hän sorvasi omatekoisen männän
moottoripyörään. Se ei ollut kuitenkaan kovin kestävä ja se jätti Raunon Hokkalan ja Äänekosken
puoleen väliin. Petteri Lassilalla ja Timo Uusimäellä oli moottoripyörät. Hannes Keskitalolla on
Honda Rebel 250. Pyörä on Custom ja sillä on hyvä ajaa metsäautoteitä selkä suorana, kun tästä
asennosta voi vaivattomasti tarkkailla ympäristöä. Pyörän huippunopeus on liian matala 110 km/h
valtatiellä. Koska autot ajavat nopeammin, niin aina on joku roikkumassa 30 m päässä takana.
Kaasisen Paavolla Vehkaperällä on sivuvaunulliset Ural ja sen kopio Dnepr. Ural sai alkunsa siten,
että GeneralismusStalin esitti neuvostoliittolaisille moottoripyöräsuunnittelijoille toivomuksen,
josta ei voinut kieltäytyä. Hän toivoi, että puna-armeijalle tehdään parasta laatua oleva, kestävä,
sotimiseen sopiva moottoripyörä. Suunnittelijoille tuli kiire täyttää toivomus. He tiesivät, että
Saksassa on tähän tarkoitukseen sopiva pyörä, mutta heille ei myydä sitä. He saivat ruotsalaiset
ostamaan toistakymmentä BMV:tä ja ostivat ne itselleen ruotsalaisilta. Neuvostoliitossa kopioitiin
tämä saksalaispyörä ja pantiin sille nimi Ural Dnepr tehtiin samoilla piirustuksilla ja kiinalaiset ovat
puolestaan kopioineet edellä mainitut. Neuvostopyörät eivät ole niin kestäviä kuin BMV, sillä ne on
tehty huonommasta aineesta. Kalle Parkkosen vävy Reino Lehtomaa kävi silloin tällöin Hokkalassa
Kivijärveltä Itä-Saksalaisella AVO moottoripyörällä. Siinä oli myös jalkavaihteen lisäksi tankin
sivussa käsivaihdetanko. Koska haavoittuneita on moninkertainen määrä kaatuneihin verrattuna.
Voidaan otaksua, että haavoittuneissa oli myös runsaasti jalkainvalideja. Näin ollen
käsivaihdetangolle oli tarvetta. Koko Saksan tappio 2 maailmansodassa oli kaatuneina sotilaina 3,25
miljoonaa ja siviiliväestöä 3,35 miljoonaa, yhteensä 6,6 miljoonaa, mikä oli 10 % väkiluvusta.
Suomen tappiot olivat kaatuneita sotilaita 83.000 ja siviileitä 2000 yhteensä 85.000, mikä teki 2,3%
väkiluvusta. Itsekin olen nähnyt 4 sotiin osallistunutta, joilta on amputoitu jalka. Sodan
kokonaistappio oli 27 miljoonaa sotilasta 24 miljoonaa siviiliä yhteensä 51 miljoonaa henkilöä. Kun
haavoittuneita on monin verroin enemmän kuin kaatuneita, niin moottoripyörän käsivaihteelle oli
käyttöä.


Vehkaperä oli 1950-luvulla tunnettu siitä, että lähes joka toisessa talossa oli moottoripyörä Kun
Vehkaperäset lähtivät Paalijärven lavalle, niin pikkupojasta tuntui, että heidän harva jononsa ei lopu
ollenkaan, kun he ajoivat Hokkalan läpi. Se että Suomessa käytettiin itäblokin moottoripyöriä 1940
luvun lopusta 1960-luvulle, johtui niiden edullisesta hinnasta ja helposta saatavuudesta esim.
Englantilaisiin ja Länsi-Saksalaisiin moottoripyöriin nähden.
Hannes Keskitalo

Jaa sosiaalisessa mediassa

Aihealueen yhteistyöyritykset