Joulukortti

Kulttuuri
21.12.2021
Kyyjärven Mediamyllärit ry
Veikko Huumarkangas
Joulukortteja

Joulukortti

Kyllä se on vain mukava saaha oikein käsin kirijotettu kirije tai kortti. Minun mielestä semmosia on suunnilleen yhtä mukava lähettää. Nykysin kirijeijen ja korttien lähettely on palijon vähentyny. Eihän nuoremmat ihimiset ees ossaa lukkea tämmösten iäkkäämpien eläjien käsallaa. On se harmi, ettei koulussa ennää opeteta kunnon kaunokirijotusta. Siinä sitä harijoteltiin käintaitoja ja keskittymistä. Jokkaiselle kehitty aikaa myöten omanlaisesa käsala.

Äiti oli koko aikuisikäsä kirijeenvaihossa Ameriikan serkkusa Johannan kans ja 60-luvulta Kiviniemen Eleman kans ku ne oli muuttanu Kannaataan. Elema oli äitin pikkuserkku. Joskus  Johannalta tulleessa kirijeessä oli muutama tollari ja pakettia siltä tuli soan jäläkeen usseita. Jouluvalamistelut alako siitä ku äiti touhus joulukorttia Johannalle ja Elemalle. Joku ties, että Maripassa oli jo joulukortit ramilla, sieltä ne ylleensä ostettiin. Sitten olikin osotteet hukassa, niitä kateltiin porukalla. Äiti kirijotti korttien välliin kirijeen lentopostipaperille, se ku on kevystä het ku silikkipaperia, ei tule lähetykseen ylipainoa. Postimaksu ei heilaha korkeammille lukemille.

Kotimaahan ei sillon vielä rengänny joulukorttia lähetellä ku kaikki sukulaiset asu samalla kylällä. Hyvvää Joulua toivotettiin viemällä lämpönen leipä tai rieska, makkeapussi ja 60-luvulla jo joulukukka. Joku vitsaili, ettei joulukukkia tarvihte ostaa ku yks. Vastalahajaks saa aina kukan. Seuraavassa paikassa sama meininki. Joka joulu tuli kumminkin muutama kortti joiltain ystäviltä kauempaa. Ei muuta ku het joulun jäläkeen uuvven vuojen korttia hommaamaan. Niissä ei ollu palijon valikoimaa, luminen maisema tai hoppean värinen hevosenkenkä, mutta pitihän siihen joulukorttiin vastata.

Joulukorttiperinnettä on tullu jatkettua. Ostan kortit jo marraskuussa. Siinä mennöö ison aikaa ku niitä valihtoo. Pittää olla nippu erilaisia. Onhan sitä ihimetelty miksei voi vain siepata telineestä yhtä laatua nippu. Minusta on mukavaa katella rauhassa kotona niitä värikkäitä korttia ja valita jokkaiselle sopiva. Samalla tulloo mietittyä tervehyksen saajaa. Ensimmäiseks täytyy saaha postiin kortti Ameriikkaan pikkuserkulleni, Johannan tyttärelle. Tytär on käyny Suomessa usseita kertoja ja puhhuu aika hyvin suomea, on opiskellu usseita vuosia.

Joulukortit saa olla esillä pitkälle tammikuuhun. Ei millään hannos luopua lempeästä joulutunnelmasta.

Erräällä tuttavalla oli ollu joulunpyhinä miettimistä. Oli saanu joulukortin Pirkolta. Kovasti oli tuttavalliset toivotukset, mutta tämä ei tienny eikä tuntenu kettään sen nimistä. Kävi mielessään läpi sukulaiset, koulukaverit, työkaverit matkan varrelta. Valavo jouluyön ja päivälläkin kävi mielessä. Ei Pirkon Pirkkoa. Uuvvenvuojen päivänä rupes vielä korttia kahtomaan. Kaks ilosta tonttua luistelemassa, pari punatulukkua oksalla ihimettelemässä. Kahto vielä toivotukset, kyllä siinä ihan selevästi Pirkko lukkoo. Vielä osotteenkin vilikas. Elä huoli! Eihän se ollu hänelle ollenkaan! Nimen alakukirijaimet vain oli samat. Eikä paikkakaan ollu tämä, vaan naapurikuntaan oli Pirkko kortin tarkottanu. Sillon ei ollu vielä postinumerot käytössä ja alakukirijain oli taas sama. Kaipa joulukiire oli syynä sekkaannukseen. Ei muuta ku kortti takasin postiin, ehkä Pirkon tervehys eksy jo seuraavana jouluna oikeaan osotteeseen. 

Tuulikki Rauma  

Jaa sosiaalisessa mediassa

Aihealueen yhteistyöyritykset