Koloiltojen syyskauden päätös

Lapset ja nuoret
Kyypartio ry
Tiina Lampinen
Kuusen oksalla roikkuu partiohuivi
Huivit odottivat kuusessa lupauksenantajia.
Tyttö seisoo selin kameraan. Vieressä kolmella jalalla seisova tulisija
Partion uusin hankinta, kolmella jallalla seisova tulisija, pääsi testiin pikkujouluissa.
Pojat paistavat vaahtokarkkeja kolmijalkaisessa tulisijassa.
Vaahtokarkkien paahtamista
Kolme sudenpentua seisoo rivissa, taustalla Suomen lippu.
Lupauksenanto.
Partiolaisten vanhempia ja sisaruksia.
Partiolaisten vanhempia ja sisaruksia oli saapunut myös paikalle.
Poika jonottaa lautanen kädessä karkkipuuroa.
Karkkipuuro teki kauppansa.

Koloiltojen syyskauden päätös

Kyypartion pikkujouluja vietettiin 13.12. Kyyjärvi Campingin laavulla. Campingillä on tapahtunut aiemminkin tänä syksynä, sillä seikkailijajoukkueemme vietti yhden illan telttasaunoen, ja löylyt olivat kokemisen arvoiset. Kiitoksia löylyistä!

Pikkujouluihin oli kutsuttu partiolaisten lisäksi myös sisarukset ja vanhemmat. Ilta lähti käyntiin lupauksenannolla, sillä osa uusista sudenpennuista ei ollut vielä antanut partiolupausta. Tämän jälkeenkin esiintymislava pysyi sudenpentujen hallinnassa, sillä he näyttelivät kaikkia yhdeksää pääosaa Marjaanan ääneen lukemassa Karhunkaato -tarinassa. 

Seuraavaksi palkittiin jokainen adventtikalentereita myynyt partiolainen. Kaikki saivat retkilyhdyn, ja yksi oli yltänyt myynnissä tehotonttumerkkiin oikeuttavaan myyntimäärään asti (eli 12 myytyä kalenteria, tosin määrä oli hänellä huimat 30 kpl!). Kaiken kaikkiaan lippukuntamme myi monen vuoden tauon jälkeen 100 kalenteria! Kiitoksia kaikille kalenterin ostaneille ja toimintaamme näin tukeneille.

Suoritetut merkit eivät tokikaan loppuneet tähän, vaan jokainen partiolainen sai useamman merkin syksyn aikana opituista asioista partiopaitaan neulottavaksi. Siinäpä sitä on silmäneulalle - ja neulankäyttäjälle - töitä.

Illan aikana lippukunnanjohtajan Marjaanan puhelin soi vähän väliä. Marjaana sai ylemmältä taholta toimintaohjeita, miten kouluttaa nuoria johtajiamme Aino-Kaisaa sekä Maijaa. Heille sanottiin muutama painava sana, näytettiin mistä kana pissii, laitettiin jauhot suuhun, näytettiin taivaanmerkit ja lopuksi teloitettiin. Paikallaolijat tietävät, että otteet eivät olleet ihan niin kovat, mitä voisi luulla. Luultavasti perunajauhot eivät kuitenkaan maistuneet hyvältä, mutta maalitelalla hierominen saattoi olla ihan miellyttävä kokemus.

Illan päätteeksi nostettiin esille iso kattila, ja kaikkia kehotettiin ottamaan esiin ruokailuvälineet ja järjestäytymään jonoon. Vaan kattilassa ei ollutkaan monen odottamaa riisipuuroa, vaan karkkeja. Mikä pettymys! Karkkipuuro teki kuitenkin hyvin kauppansa, eikä yhtään päätynyt biojätteeseen. “Puuron” kaveriksi sai paahtaa vaahtokarkkeja nuotiolla, ja tarjolla oli myös mehua sekä glögiä.

Partiovuosi 2021 meni hujauksessa, ja haluamme kiittää sydämellisesti jälleen siitä kaikesta tuesta ja avusta jota olemme tänä vuonna saaneet:

Kiitoksia vielä kerran partiokalentereiden myyjille sekä ostajille.
Kiitoksia Kyyjärvi Camping telttasaunan lainaamisesta sekä pikkujoulujenpitopaikasta.
Kiitoksia Esa Oksalle, joka kävit kaikille sudenpennuille syksyllä kertomassa mitä vaaranpaikkoja liikenteessä voi olla.
Kiitoksia Jenna Lampinen ja Petri Lahtinen kun esittelitte vanhemmille sudenpennuille tilaanne, ja kuinka lehmiä hoidetaan.
Kiitoksia taloudellisesta tuesta Kyyjärven seurakunta, Kyyjärven kunta, Mediatili Oy sekä Keskimaa/Sale Kyyjärvi pullonpalautuskampanjan järjestämisestä.

 

Uusi partiovuosi käynnistyy vuonna 2022 viikolla 2 kololla (eli kirkon alakerrassa)

maanantaina 10.1.2022 
klo 17-18 Fortnite Ketut
klo 18-19 OS Sudet
tiistaina 11.1.2022
klo 18-19 Wolf-Sudet


Kyypartio toivottaa kaikille hyvää joulua ja onnea vuodelle 2022!
 

Jaa sosiaalisessa mediassa

Aihealueen yhteistyöyritykset