Nopola News 17 vuotta 13.5.2022

Merkkipäivät
Kyyjärven Mediamyllärit ry
Aaro Toppinen
nopolanews

Nopola News 17 vuotta 13.5.2022

Ajokortti-iässä alkaa Nopola News jo olla ja mieli tekee isommille baanoille. Tervetuloa juhlimaan synttäreitä Nopolan koulullle Tapahtumien iltaan 13.5.2022. Mediamyllärit on taustayhteistö, mutta Nopola itsessään on tietenkin koko kylän juttu.

Oli perjantai ja 13. päivä vuonna 2005, kun Mäkelän Irman ja Huumarkankaan Veikon kanssa viriteteltiin kahvitusta Paletin kokoushuoneeseen Nopola Newsin julkistamistilaisuuteen. Jännää oli, mutta tilanteen Irma osasi aina omalla rennolla tyylillään sopivasti laukaista. Varaslähtö julkistukseen oli perinteisen median takia otettu jo muutama päivä aikasemmin ja toki nettiradiolähetyksiä Kyyjärven valtuustosta oli tehty jo helmikuusta lähtien. Varmaan yhtä jännää oli Amerikassa, kun Youtube ensimmäinen Zoo -niminen video oli ladattu vain muutamaa viikkoa aikaisemmin ja Facebook otti ensi askeleitaan. Facebookit ja Youtubet menivät menojaan, mutta Suomessa itseensä uskomisen ja markkinoinnin ongelma on ollut iät ja ajat suomalaisten eräänlainen, jos ei nyt ihan perisynti, niin jonkinlainen puute kuitenkin.  "Tää on nyt vaan tämmöinen" -mentaliteetista pitäisi päästä eroon. Nuorempi sukupolvi, ehkä juuri sosiaalisen median kehittymisen ansiosta, on pääsemässä asiasta eroon. Nopolan synttäreiden aattona Paletin kokoushuoneessa kokoontui seutukunnallinen kehittäjätiimi ja nähtäväksi jää avautuuko ne baanat vai ei.

Ilman Youtubea ja pelimaailmaa tietoverkkojen eikä videotekniikoiden kehitys varmaan olisi ollut sitä mitä se tänä päivänä on. Kykyn lentopallo-otteluiden ensimmäiset nettitv- ja iptv-lähetykset PPO Oy.n Lumo iptv-palveluun tehtiin vuonna 2007-2008. Avecom Oy.n softalla miksattiin ja kieli piti olla keskellä suuta pysyykö kone ja verkot pystyssä. Avecomin lisäksi Kasenetin porukalla ja PPO:lla oli iso merkitys NettiTV:n alkuvaiheen kehittämisessä. Nestejäähdytteisillä prosessoreilla nykyään striimataan ja "raudan" kehittymisessä tärkeä rooli on ollut peliteollisuuden tarpeilla.

Nopolan kehittämisessä ei tietenkään tule unohtaa Viisari ry:tä, ELY:ä, kuntaa, yrityksiä ja yhteisöjä, eihän tästä ilman yhteisöllisyyttä olisi mitään tullut.

Paljon on vuosien varrella tapahunut, mutta mikä parasta, asukkaiden itsensä kijoittaman paikallishistorian 17 vuoden ajalta voi lukea Nopolan sivuilta. Sitä ei missään muussa Suomen kunnassa tai kaupungissa voi tehdä eikä ehkä koko pallolla. The Voice of San Diego aloittelli samaan aikaan, mutta en tiedä onko vielä hengissä. Vanha sisältö ei nyt ehkä ihan parhaassa formaatissa vielä ole, mutta parannellaan pikku hiljaa. Keski-Suomen kulttuurirahasto ei kuitenkaan tällä hakukierroksella idealle lämmennyt - hylkäävä päätös tuli tällä viikolla. Tavoitteena on muuttaa Nopolan videoarkistossa oleva videomateriaali nykyformaattiin flashin häivyttyä markkinoilta. Arkistosssa on muun muassa yli tuhat tuntia juniorijääkkiekkoa Piipalasta vuosilta 2011-2012. Jokohan tuossa porukassa olisi joku NHL-miljonääri, jota fomaatin muuntaminen kiinnostaisi. Avustusta varten tilinumeron saa paluupostissa:)

Paikalleen ei kuitenkaan ole jääty ja tänäänkin hyödynnetään tapahtuma testausten merkeissä. Paljon kritiikkiäkin saaneet valokuituverkot antavat tähän hyvän mahdollisuuden ja ns. upload -kaistan hyodyntäminen on edelleen lapsen kengissä tällä alueella ja koko Suomessa. Tänään testataan videokuvan siirtoa ja etäohjausta. Erämiehet virittelee Eko-ase ammunnan Rientolaan, mylläreiden lähetysvermeet on Nopolan koululla, josta ammunta ja myös itse tuloskone on tarkoitus kaapata suoraan lähetykseen Jos ammunnassa on taukoa niin väliin voidaan miksata Kykyn tapahtumaa liikuntasalista tai ottaa haastattelu vaikka sitten koululta. Sitä aeimmin lupaileemani lääkärin etävastaanottoa ei tähän saada mukaan - ei edes valelääkärin - kun hänelläkin on muuta menoa:)

Kokeilu on tänään paikallinen, mutta valonnopeudesta kun puhutaan, niin jatkossa kamerat voivat olla esimerkiksi vaikka Kaustisella, Kokkolassa tai Pihtuputaalla. En tiedä testaako esimerkiksi YLE tätä, mutta Kyy Yorkissa nyt ainakin. Jos ja kun tähän saadaan riittävän iso hanke taustalle, niin johan näkyy Kyy York, Suomenselkä ja koko alue maailmalle siten kuten pitääkin.

Tervetuloa linjoille, katsotaan saadaanko vielä Teams sotkettua tähän mukaan. Tähän se linkki sitten ilmestyy perään.

Tervetuloa.

ps. Historian lehtien havinaa on jutun pääkuvassakin, taitaa olla Netcabinetin porukan suunnittelema.

Niin ja Kyyjärven Mediamyllärit ry on nyt sitten Mediamyllärit ry. PRH hyväksyi sääntömuutoksen, joka mahdollistaa pohjan laajentamisen. Mutta tästä myöhemmin. 

Jaa sosiaalisessa mediassa

Aihealueen yhteistyöyritykset