REIJO LÖYTÖSEN valokuvanäyttely ”Lentoja Kyyjärven yllä”

Kulttuuri
Kuvat: Reijö Löytönen
Kyyjärven kunta
Maarit Ohranen

REIJO LÖYTÖSEN valokuvanäyttely ”Lentoja Kyyjärven yllä”

Näyttely on esillä Kyyjärven kirjastossa ajalla 27.6.-25.7.2022
Tähän näyttelyyn pääset tutustumaan kirjaston aukioloaikoina:
• maanantaisin klo 13-18
• tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 10-16
• torstaisin klo 13-18
• perjantaisin suljettu

Lentohommia

Aloitin lentoharrastuksen vuonna 2003 Itävallassa. Kouluttauduin siellä ja Suomessa varjoliitäjäksi. Varjoliitoa olen siitä lähtien harrastanut kesäisin noin 19 vuoden ajan. Lentoja olen tehnyt kotimaassa ja ulkomailla.

Varjoliidin on kankaasta valmistettu ilmavirran voimasta muotonsa säilyttävä siipiprofiili. Lentäjä kiinnittyy siipeen punosten ja valjaiden avulla. Lentäjä istuu valjaissa ja ohjaa liidintä vetämällä jarrupunoksista, sekä painopistettä siirtämällä. Lentoonlähtö voi tapahtua moottoroituna myös joko rinteestä omin jaloin, tai tasamaalta hinaamalla liidin ilmaan ajoneuvon avustuksella.

Kotiseutuni Kyyjärvi on ollut usein lentojeni kohteena. Varjolentäminen on aina elämys, kun voi tarkastella maisemaa korkealta eri perspektiivistä. Varjoliito sopii kaikille, jotka haluavat kokea uusia elämyksiä ilmailun parissa.

Olen koonnut kirjaston näyttelyyn lentokuvia ja videoesityksen. Valokuvia on usealta eri vuodelta. Käytän lentojeni dokumentointiin GoPro -ja järjestelmäkameraa.

Tervetuloa näyttelyyn!

Reijo Löytönen

P.S. Saimmekin näyttelyn valmiiksi jo hieman etujassa. Eli kuvat ovat nähtävillä jo 22.6. alkaen.

Jaa sosiaalisessa mediassa

Aihealueen yhteistyöyritykset