Yheksän autossa kirkolle

Kulttuuri
13.08.2022
Tuulikki Rauma /
Kyyjärven Mediamyllärit ry
Aaro Toppinen
Karstulan yhteiskoulun 3B luokka 1964-1965.

Yheksän autossa kirkolle

Ennenvanhaan Karstulaan lähtiessä sanottiin, että käyvvään kirkolla. Se sanonta säily pitkään vaikka Kyyjärvellekin oli jo rakennettu kirkko 1953.

Se oli tärkeä päivä ku päästiin linija-auton kyyvvissä kirkolle. Piti varulta seistä jo puolta tuntia aikasemmin tien varressa oottamassa.

1950-luvun lopulla ja 60-luvulla linija-autoliikenne oli voimissaan. Monta vuoroa kuluki päivässä. Pääs muuallekin ku Karstulaan. Nimet oli muovautunu kansan suussa. Muistan ainakin olleen seittemän auto, yheksän auto, postiauto, päiväauto, viitasaarelainen ja nelijän auto. Honkalehon Ilimi ja Vilima ruukas mennä yheksän autossa kirkolle. Niillä oli kuulemma kovasti touhua het aamusta. Sanovat: ”Pantiin tuulemaan, että ehittiin yheksän autoon.” Tuo sanonta on jääny elämään. Jos on lähtö jonnekin, tulloo sanottua: ”pannaan tuulemaan, että ehitään yheksän autoon”.

Tuohon aikaan auton perässä oli vielä koukut, joissa kuletettiin polokupyöriä. Oli jatkoyhteys turvattu. Rahastaja keräs kyytimaksut napsahtavalukolliseen laukkuusa. Sillä oli oikein univormu ja koppalakki. Tärkeä virkailija, huolehti matkustajista, kuski sai keskittyä ajamisseen.

Kävin viis luokkaa Karstulan yhteiskoulua. Kyllä tuli Kyyjärvi-Karstula väli tutuks. Osa koululaisista oli Karstulassa kortteeria, osa vyyhtes sitä väliä linija-autossa päivittäin. Olihan siihen koulumatkaan totuttelemista. Aamut oli joskus takkusia. Monesti sai juosta kieli vyön alla ku auton valot näky jo puron sillalla. Viime tipassa ehti tien varteen, kyllä siinä jo enimmät unet karis silimistä. Aika hilijasta oli menomatka, kaikki istu omissa mietteissään. Joskus oli niin täyttä, että käytävällä seisottiin. Siinä oli tiivis tunnelma. Koululaiset anto tietysti istumapaikkasa vanhemmille. Tiet oli kuoppasia ja mutkasia, joillekin tuli paha olo. Onneks oksennuspussit oli näkysällä paikalla tavarahyllyllä ja istumen taskussa. Karstulan ja Kyyjärven väli on niin lyhyt, ettei siinä suolisto kerinny säikähtää.

Auton takaosassa oli tupakkikoppi. Se oli joskus sinisenä savusta. Ukot istu siellä tarinoimassa ja paperossi kärys suupielessä. Ehkä muutama koulupoikakin kävi kopissa harijottelemassa. Savu levis muuallekin, ei semmoset seinänpätkät palijon pijätelly. Ensalakuun matkustamisessa oli kaikenlaista jännitettävää. Jos istu ikkunapaikalla ja joku aikuinen istu viereen, jännitin miten ilikiöö sannoa jääväsä pois, tai ylettyykö painamaan nappia. Mikä helepotus jos se jäi Kimingillä tai Oikarilla pois.

Koululaisilla oli lippuvihot, jotka piti ostaa Matkahuollosta. Äiti anto aamulla rahhaa sitä varten. Usseimmiten ei ollu tasaraha, siitä jäi muutama kolikko makkearahhaa. Ylleensä en ostanu makkeita vaan jottain suolasta, eli kahellakymmenellä pennillä halavinta lenkkimakkaraa. Koulun jäläkeen autoa ootellessa se teki hyvvää ku evväät oli syöty jo monta tuntia sitten. Makkaroijen vieressä vitriinissä oli kyllä herkullisia kermasarvia, mutta harvon riitti rahat semmoseen.

Palluumatka koulusta oli joskus levoton. Poijjat varsinkin melus ja keksi kepposia. Kerrankin taaempaa alako kuulua aivastuksia ja päälle naurunremakkaa. Pian yks poika tuli paperi käissä kysymään minulta jottain. Ku käännyn kahtomaan, se puhalti paperin päältä aivastuspuluveria. Se kutkutti nenässä ja aivastin usseita kertoja. Siellä sitten virnuilivat ja naurovat. Eikoo kumma ku vain tytöt joutu hyökkäyksen kohteeks…

Matkustajia oli mukava tarkkailla. Muistan, miten ihhailin yhtä nuorta neitiä. Se oli varmaan tulossa Jyväskylästä, oli käyny kampaajalla. Vähänväliä otti laukustaan peilin ja ihhaili kampaustaan. Kaunis se olikin, leikattukin uuvvella tyylillä. Oli poskikoukut ja kaikki. Eihän semmosia oltu nähty ku jollain vilimitähillä. Voi ku joskus sais tuommosen tukan, aattelin itekseni. Parin vuojen päästä se totteutu, mutta sillon oli jo monella muullakin samanlainen tyyli.

Joskus pääs linija-auton kyyvvistä nauttimaankin. Meitä oli muutamia kyyjärveläisiä tyttöjä samalla luokalla. Jos satuttiin pääsemään aikasemmin koulusta, pantiin tuulemaan, että ehittiin pikavuoroon. Siinä oli ylleensä aika vähän matkustajia. Myö vallotettiin levveä takapenkki. Tiijjettiin, että Kimingillä, yhen punasen talon kohalla tie oli notkollaan. Ku se notko läheni, asetuttiin penkille rentona melekein makkuuasentoon. Pikavuoron kuski ajo het ku miuli ja rennot takapenkkiläiset pomppas ilimaan. Se hetkautti mukavasti. Pitihän sitä vähän vielä leikkiä vaikka oltiin jo kokeneita maalimanmatkaajia.

Tuulikki Rauma

Jaa sosiaalisessa mediassa

Aihealueen yhteistyöyritykset