Uuden nuopparin halloween-avajaiset

Lapset ja nuoret
Karstulan-Kyyjärven 4H-yhdistys ry
Päivi Heinonen

Uuden nuopparin halloween-avajaiset

Perjantaina 28.10. vietettiin uuden nuopparin avajaisia entisessä Muksulassa. Eli siis kaikki nuorisotalo-toiminta järjestetään tästä lähtien uudella nuopparilla!

Ilta oli täynnä toinen toistaan hurjempia ja hauskempia asukokonaisuuksia, Keskimaan tarjoamia herkkuja ja mukavia hetkiä yhdessä. 3.-6.-luokkalaisten aikana järjestettiin tietovisa, tanssikilpailu ja paras asu palkittiin. Kaikki saivat äänestää ja voittajat löytyivät niin tanssi- kuin asukisassakin. Myöhäisempi ilta oli suunnattu vanhemmille nuorille ja tarjolla oli edelleen herkkuja ja musiikki soi, mutta oleminen oli vapaampaa. Kaiken kaikkiaan oli todella mukava ilta!

Jaa sosiaalisessa mediassa

Aihealueen yhteistyöyritykset