Muistan olleeni ainakin kolomesti laulamassa ja runoja lausumassa. Sarijoja oli monta ja kaikenlaisia taitoja esiteltiin. Aikuisten sarijassa kilipailtiin jopa puhheen pitämisessä. Näyttämöltä olikin hyvä päästellä tulemaan.
Koululaisia oli palijon kilipailemassa, opettajat toimi valamentajina. Muistan viimesen kilipailuni. Kävin jo koulua Karstulassa enkä kuulunu ennää Lehtisen Katrin valamennusrinkiin. Yhtenä iltana Vikmanin Matti pistäänty tuppaan. Tuli pyytämään minua laulukilipailuun. Ylempään sarijaan piti saaha enemmän osallistujia. Äitiltä se luppaa kyseli, minä en sanonu juuta enkä jaata. Matti ratkas asian sanomalla: ”Kyllä Tuula laulaa.” Minua vähän harmitti ku se muisti nimeni väärin. Olin justiin lukenu oikein Kalevalasta nimeni räntättynä. ”Metsän tyttö, mielineiti Tuulikki tytär Tapion.” Kyllä siinä selekä suoristu ja rinta röyhisty. En minä nimiasiaa sen enempää märehtiny, lupasin lähteä kilipailemmaan.
En muista oliko laulu Joutsen vai Leivo, jossa lauletaan ”Miks leivo lennät Suomehen”. Sehän käänty koululaisten käsittelyssä muotoon ”Miks leivos lennät suolehen”. En millään ilenny harijotella tuvassa ku kaikki oli paikalla. Menin pihalle ja hyysin nurkalla laulon kappaleen pari kertaa läpi. Se sai piisata.
Istun penkissä jännityksestä jäykkänä oottamassa vuoroani. Tuomarit istu etupenkissä, Halttusen Maiju oli ainakin, muita en muista. Säestystä ei ollu ollenkaan. Hoksasin, että muut laulo kaks laulua, mulla oli vain yks. Esitin lauluni niin ku olin sen hyysin nurkalla harijotellu. Tuomarit näytti vähän hämmästyneiltä ku niiasin ja palasin penkkiin istumaan. Tulin toiseks ja sain palakinnoks Anne Frankin päiväkirjan. Puhuvetin puolella Maiju tuli minulle supisemmaan. Oisin kuulemma pärijänny paremmin jos oisin laulanu kaks laulua. Minä olin ihan tyytyväinen palakintoon, on tullu luettua se monneen kertaan. Palijon parempi ku pokaali tai lusikka hyllyssä pölyttymässä.
Maiju minua harijotutti äitienpäiville essiintymmään. Olin sillon vielä alakoulussa. Juhula oli kirkossa. Laulu oli kaunis kehtolaulu Nukkuos prinssini vaan. Maiju sano, että meeppäs seisomaan tuolle lehterin kaiteen vieressä olevalle penkille ni kuuluu paremmin alas. No, seison penkillä, minua pelotti hirveästi. Het tuntu, että syvän pomppaa kurkusta. Siitä ois heleposti voinu horijahtaa kaiteen yli alas. Äitit oli vissiin ihastuneita kuulemaansa. Muutama kehu olleen niin kaunista, että tuli veet silimiin. Totta mulla oli äänessä ylimäärästä vipraattoa. Pelotti niin raakasti, että tippuu lehteriltä alas. Onkohan sillon alakanu minun korkeanpaikankammo, semmosta oon aatellu. Vai onko keenit siihenkin syynä. Ne on yksiä penteleitä ne keenit.
