Rauhallista joulua ja menestystä vuodelle 2023

Kunnalliselämä
Kyyjärven kunta
Jouni Kujala
Lumiukko talvimaisemassa.

Rauhallista joulua ja menestystä vuodelle 2023

Toivottaa Kyyjärven kunta

Vuosi on ollut jälleen kerran haastava. Viime vuoden vaihteessa kipuilimme korona kanssa. Helmikuussa Venäjä aloitti hyökkäyssodan Ukrainaan. Toisenlainen epävarmuus ja varautuminen valtasi mielemme.
Tällä hetkellä varaudumme lyhyisiin sähkökatkoihin. Poikkeukselliset ajat siis jatkuvat. 
Sota ja siitä koituneet energian, ruuan, korkojen ja muiden kustannusten nousu on vaikuttanut paitsi valtion, kuntien, myös ihmisten elämään rankalla tavalla.

Samaan aikaan kun Ruuhka-Suomen päiväkodeissa ei riitä lastenhoitajia ja vanhemmat pohtivat: ”Uskaltavatko jättää lapsensa turvallisin mielin päivähoitoon?” -Meillä Kyyjärvellä riittää osaavaa henkilökuntaa huolehtimaan kuntamme tärkeimmistä asiakkaista eli lapsista.
Monet vanhemmat myös pohtivat: ”Onko kannattavaa ottaa työtä vastaan, kun lapset täytyy laittaa hoitoon? Jääkö hoitomaksujen jälkeen käteen sen enempää rahaa, vaikka käy töissä?”
-Kyyjärvellä työn vastaanottaminen on aina kannattavaa, sillä laadukas varhaiskasvatus on ensi vuodesta lähtien ILMAISTA! 
Uuden yhtenäiskoulun ja päiväkodin viehätysvoimaa unohtamatta. Kyyjärvellä luokkakoot ovat ihanteellisen pienet ja lapset saavat hyvin tarvitsemaansa tukea. Lasten harrastuskerhot ovat myös ilmaisia. Meillä on työpaikkoja tarjolla ja työttömyyskin 5-6 % luokkaa, joten kipin kapin tänne Kyyjärvelle muuttoa suunnittelemaan!

Tänään, joulun alla haluan kiittää koko kunnan henkilöstöä, luottamushenkilöitä ja kuntalaisia arvokkaasta työpanoksesta kuluneena vuonna. Kuten edellä kuvasin ajat eivät ole olleet helpot, mutta hyvällä yhteisellä tekemisellä olemme vieneet kuntaamme eteenpäin. Olemme tarttuneet töihimme positiivisesti ja hoitaneet yhteisiä asioitamme palvellen.

Rauhallista joulua kaikille ja toivotaan vuodesta 2023 parempaa.


Tiina Pelkonen
kunnanjohtaja

Jaa sosiaalisessa mediassa

Aihealueen yhteistyöyritykset