Moduulimerkintäkyltit löysivät paikkansa

Työ ja yrittäminen
Kyyjärven Mediamyllärit ry
Aaro Toppinen
Betsetin betonipilari Vantaalle.
Betsetin betonipilari Vantaalle.
Betset Kokkolantien mainostaulu.
Mediamylläreiden aikaisempaa löytyy mm. Kokkolantien mainostaulusta.

Moduulimerkintäkyltit löysivät paikkansa

Mediamyllärit on vuosien saatossa tulostanut Betset Oy:lle monenlaisia suurkuvatulosteita, kylttejä ja tarroja, mutta nyt liityttiin ensimmäisen kerran osaksi varsinaista tuotantoketjua. Hieno homma ja myllärit kiittää.

Mediamylläreiden osalta kyse on järeisiin betonipilareihin asennettavista ns. moduulimerkintäkylteistä. Toteutus piti sisällään tarkkojen ohjeiden mukaan tehdyn kylttien suunnittelun, UV-suojatun tulostuksen, pohjustuksen taustamateriaalille, lämpölaminoinnin sekä leikkauksen. Leikkaus olikin työläin vaihe - lähes kilometri mattoveitsellä kahteen mieheen, sillä leikkuri ei toiminut suunnitellusti. Kylttejä tehtiin yhteensä 257 kpl ja erilaisia versioita noin 60 kpl - joitakin kylttejä vain yksi ja enimmillään 12. Lähipalveluissa on se hyvä puoli, että mahdolliset muutokset tai korjaukset onnistuvat käden käänteessä. Pilarit menevät Kyyjärven tehtaalta Vantaalla sijaitsevalle työmaalle kuten alla on todettu.

Betset Oy:n puolesta Vantaan rakennuskohteen projektipäällikkönä toimii Antti Mäntynen ja myynnistä sekä sopimusasioista vastaa myyntipäällikkö Jarkko Hänninen. Hän kertoo kohteesta seuraavaa:

" Kohteet ovat tulleet alla mainituille tehtaille työksi siten, että ensimmäinen tuli lokakuussa 2022 ja johon elementtien toimitus totetutuu aikavälille maalis-elokuu 2023. Toinen tilaus, jossa elementit toimitettuna ja asennettuna, tuli työksi tammikuussa 2023 . Tässä toimitukset alkavat kesä-heinäkuussa 2023 jatkuen siten, että hännät menevät vuoden 2024 puolelle.

Kohteisiin menee tuotteita yhteensä seuraavasti:

Kuorilaattaa Hämeenlinnan tehtaalta 975 m2

Ontelolaattoja Nurmijärven tehtaalta 1940 m2

Teräsbetonisia runkotuotteita, pilareita, Kyyjärveltä  508 m3

Jännebetonipalkkeja Kyyjärveltä 308 m3

Seiniä Mikkelin tehtaalta 4129 m2

Pilarit, joihin kyseisiä kylttejä tulee, ovat kokoluokiltaan 5,5 tn -28,5 tn. Asennettavia kylttejä tuli ensimmäiseen tilaukseen 257 kpl. Toisen tilauksen kylttimäärä ei ole vielä tiedossa, koska toimitusajankohta on myöhemmin eikä pilareiden tuotantokuvia/ -kaavioita ole vielä kohteeseen tullut. Tästä jälkimmäisestä työmaasta tullee Mediamylläreille kylttien lisätyötilaus, kunhan menemme aikaa eteenpäin…."

Jaa sosiaalisessa mediassa

Aihealueen yhteistyöyritykset