Kyyjärven kunta tiedottaa - kunnanhallituksen päätöksiä 8.4.2024

Kunnalliselämä
Kyyjärven kunta
Jouni Kujala
Kyyjärven kunta tiedottaa kuva.

Kyyjärven kunta tiedottaa - kunnanhallituksen päätöksiä 8.4.2024

Kunnanhallituksen päätöksiä 8.4.2024.

Kunnanhallitus,

  • Hyväksyi Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalueen valmistelun kustannustenjakosopimuksen ja valmistelurahoituksen vuodelle 2024.
  • Merkitsi tiedoksi, että poliittisten piirijärjestöjen kokoontumisen myötä Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysaluelautakuntaan esitetään Kyyjärven varsinaiseksi jäseneksi Juha Peltolaa ja varajäseneksi Jaana Honkosta.
  • Merkitsi tiedoksi elinvoimakoordinaattorin irtisanoutumisen. Työllisyyspalveluita päätettiin jatkossa ostaa OivaTyön kautta ja elinkeinopalvelut pyritään ostamaan jatkossa joltain elinkeinoyhtiöltä.
  • Päätti allekirjoittaa tilinpäätöksen, hyväksyttiin, että tilinpäätökseen voidaan tehdä mahdollisia teknisiä korjauksia, jotka eivät vaikuta tilikauden tulokseen tai muuhun käsittelyyn, päätettiin antaa tilinpäätös tilintarkastajan tarkastettavaksi ja tarkastuslautakunnan arvioitavaksi, jonka jälkeen se esitetään kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi viimeistään kesäkuun loppuun mennessä sekä valtuutettiin kunnanhallituksen puheenjohtaja ja kunnanjohtaja allekirjoittamaan vahvistusilmoituskirje tilintarkastajalle.
  • Hyväksyi, että kunnanvirasto pidetään suljettuna kesällä 1.7.-4.8.2024 välisen ajan. Sulkuaikana työskentelevien henkilöiden ja teknisen päivystyksen yhteystiedot ilmoitetaan Nopola News -sivustolla ennen heinäkuun alkua.

Linkki pöytäkirjaan: https://kokous.kyyjarvi.fi/Kyyjulk/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting&id=2024638
 

Jaa sosiaalisessa mediassa

Aihealueen yhteistyöyritykset