Maunon auratessa tässä kohtaa oli maansisästä noussut runsaasti hiiliä, mitkä lienee pajasta jääneet. Kun Jani, Päivi, Nella ja Hertta Peltokangas tutustuivat Hokkalan kylän historiallisiin paikkoihin, kuten esim. hevoshautaan, he vierailivat myös puretun koulutalon tontilla. Hokkalan supistettu, yksiopettajainen, 7-luokkainen kansakoulu oli toiminut vuodet 1951-1963, siis lopettanut jo vuosia ennen heidän syntymistään. Heillä oli metallinilmaisin völjyssä ja tämä sähkökone paljasti pihasta laajan alueen, jossa oli rautakuonaa. Olisiko tämä syntynyt pajateollisuudesta? (edellä mainittiin Kotasen riihi, niin mainittakoon muutkin kylän riihet: Lassilan Kallen riihi, Parkkosen Kallen riihi, Hilja Peurasen riihi, Onnelan riihi, Pohjosentuvan riihi, joka seisoo tänäänkin pystysssä, Lamminkankaan riihi, joka on äsken purettu, muut riihet purettu aikaisemmin.)
Suomenhevosilla ajavilla kiertelevillä mustalaisilla oli merkittävä funktio vanhanajan maanviljelys yhdyskunnissa niiden elintason turvaamisessa. Maataloissa he tekivät kierrellessään sellaisia välttämättömiä töitä, mitä valkolaiset eivät osanneet, uskaltaneet taikka viitsineet suorittaa. Hyvällä ammattitaidollaan mustalaiset tekivät maatila suomenhevosille uusia valjaita, mitä monetkaan valkolaismiehet eivät saaneet aikaiseksi. Romanit korjasivat myös kuluneita ja rikkoutuneita valjaita pikilangan, naskalin, puran ja äimän avulla. He kengittivät suomenhevosia, jos oli tarvis. Isojen täyskasvuisten eläinten, kuten orien, sonnien ja karjusikojen kuohitseminen luonnistui mustalaisilta. Tällaisessä työssä ”kirurgi” oli henkensä kaupalla, sillä ”potilaissa” oli valtavasti agressiivistä, ruhjovaa voimaa odottamassa tarpeeksi voimakasta ärsykettä, pannakseen sen toimimaan oletetun vihollisen hengenmenoksi. Vain harvojen valkolaisten urheus riitti tällaisiin kirurgisiin operaatioihin.
Pojannyösinä satuin paikalle, kun Hokkalan aikamiehet nauroivat sille, että eräässä lähikylässä valkolaismiehet olivat päättäneet kuohita jättimäisen urossian eli karjun. Ruokasyötin avulla sika houkuteltiin pää edellä tynnyriin, jossa ei ollut kantta eikä pohjaa. Tynnyri nostettiin äkkiä pystyyn, niin että karjun sätkyttelevät takajalat olivat näkyvissä samoin kuin muhkeat kivespussit. Karju kiljui niin, että sen kuulivat monen kilometrin päässä ulkoilmassa liikkuvat. Eläin potki takkajaloillaan niin nasakasti, ettei kukaan valkolainen tohtinut riskeerata henkiriepuaan mennäkseen terävällä veitsellään viiltämään karjun muhkeita palleja. Sitten kuitenkin yksi veitsikäsi valkolainen yritti suorittaa kyseenä olevan tehtävän, mennen lähelle potkivaa potilasta. Karju potkaisi väkevästi keskelle ”kirurgin” rintalastaa sillä seurauksella, että tämä kieri taapäin monta kupperikkeikkaa ja vaipui hetkeksi unenmaailmaan. Se oli täyellinen siansorkka knock-out (tyrmäys) Tynnöri kaadettiin ja karju peruutti ulos. Mutta nytpä agressivinen sikaeläin alkoikin jahdata kiusaajiaan, niin että valkolaismiesten oli juostava paikalta karkuun tuhatta ja sataa.
Mustalaiset pitivät kuohimistaitoaan yllä verryttelemällä siten, että tekivät helppoja, pienempien ja nuorempien eläinten salvamista, kuten varsojen, mullikoiden, vuohipukkien, pässien, koirien, kissojen ja porsaannaskien leikkauksia.
Oli valkolaisissakin sellaisia, jotka olivat opetelleet sianporsaiden kuohitsemisen. Hokkalassa porsitussikalan isäntä Sulo Saukko salvoi omakätisesti porsaat. Kirurgisena instrumenttina hänellä oli yliteräväksi tahkottu viilattu ja sännitty Mora-puukko, joka oli niin viiltävä, että jos terän leikkuupuolelle hitusenkin peukalonpäällä kosketti oli seurauksena kivulias pikäaikainen haava. Sulo oli erittäin taitava terottamaan muitakin työkaluja, kuten esim. kirveitä, sahoja, viikatteita, sirppejä, teräsimiä, pantveihtiä, linkkuveitsiä ja kotitalousveitsiä huipputeräviksi. Monissa taloissahan työkalut olivat pikemminkin tylsiä kuin teräviä. Kerran kun pojannyösinä kuulin sikalalta vertahyytävää kiljuntaa, en malttanut olla avaammatta ovea ja katsoa sisälle. Siellä Sulon veitsi vilkkui, kun hän salvoi pikkuporsaita. Vastoin tahtoani jouduin salvaja kirurkin assistentiksi. Potsien tuskankiljunta syöpyi alitajuntaani niin syvälle, että se esiintyy joskus painajaisunissani kymmenien vuosien kuluttua.
Kun Jukolan Jussi (Aleksis Kiven kirjan ” seitsemän velestä henkilö) tunsi alitajuisesti alemmuudentunnetta muihin ihmisiin vertautuessaan, hän koitti löytää tiedostamattaan ihmisen, joka hänen mielestään tuntuisi olevan vähäpätöisempi, kuin hän itse. Niinpä Jussi veljiensä, jotka olivat myös alemmuudentuntoisia, kanssa rohkaistui pilkkaamaan Rajamäen Mikkoa, mustalaista joka oli laajasti tunnettu mestariluokan kuohitsija.kun tämä perheensä kanssa sattui tulemaan tiellä vastaan. Veljekset virittivät ivallisen vihaveisun, niin että tienvarsi hongikko raikui.
Miksi kyltät häiritsevät?
Miksi naskit kirkuu?
Katsos läätin oven alla
Mikon veitsi vilkkuu.
Viha ja herjalaulusta ja laulajista suivaantuneena Mikko karjaisi Jussille: ”Pidä juuri kohta leipälaukkus kiinni ja tiedä, että tässä on Mestari-Mikko, joka nypisti maaherran orhin puhtaan lakanan päälle, vuodattamatta yhtään verentippaa” (Lähde: mukaellen kansalliskirjailijamme Aleksis Kiven kirjaa ”Seitsemän veljestä”, joka oli ensimmäinen suomenkielinen pitkä romaani ilmestyen 1870).
Suomenhevosilla kiertelevät mustalaiset auttoivat myös valkolaisia pysymään terveinä. He mm. tinasivat kuparisia kahvipannuja ja kattiloita, jottei niistä juovat ja syövät saisi kuparimyrkytystä. Reikiintyneitä kattiloita he myös osasivat paikata. Oli mustalaisnaisia, jotka hallitsivat kuppaamisen. Vielä 1900-luvun alkupuoliskolla oli maalaiskylissä monia ihmisiä, jotka uskoivat kuppauksen olevan paras lääke, mitä moninaisimpiin sairauksiin. Suonen iskentä on kuulunut ihmiskunnan alkuperäisimpiin ja eniten käytettyihin hoitomenetelmiin, joka tepsii melkein sairauteen kuin sairauteen. Jo 1800-luvulla tieteellisissä tutkimuksissa kuitenkin osoitettiin, että kuppauksella ei ollut tauteja parantavaa vaikutusta. Tieteen tuloksista viis, vaan kuppareilla riitti kovasti töitä vielä sadaksi vuodeksi, kun runsaasti ihmisiä uskoi ikivanhaan hoitomenetelmään. Vielä nytkin kuppausta suoritetaan jonkinverran. Kun Rajamäen Kaisan huulet massahtelivat hänen imiessä lehmänsarvista sahattujen kuppaussarvien päistä pahaa verta pois potilaiden ruhoista, niin nykysarvien tilalla on lasikupit, joihin on yhdistettynä kumipallot, joita puristamalla saadaan verenimu toimimaan.
Suomenhevosilla kiertelevät mustalaiset kauppasivat myös pikeä kosteuden, helteen ja pakkasen kestävän pikilangan valmistamiseen. Tällä langalla neulottiin nahkaesineitä, kuten esimmerkiksi pieksuja, lapikkaita ja työhanskoja, joiden ompelusaumojen piti kestää suurta rasitusta, kuten suomenhevosten valjaidenkin. Eräät mustalaisnaiset osasivat povata eli ennustivat henkilöiden tulevaisuutta, mutta voivat katsoa niiden menneisyyteenkin. Povaamisen kohteena oleminen toi hetkittäistä, viihteellistä, jännittävää piristystä yllätyksettömään elämään, joka tavallisesti jatkui rutiininomaisina vuorokausina auringonnoususta auringon laskuun. Povaamisen tuomat tulevaisuudennäkymät toteutuivat toisinaan ja toisinaan eivät. Edesmennyt huippupoliitikkomme, moninkertainen ministeri ja pääministeri Ahti Karjalainen on todennut, että mikään ei ole niin vaikeaa, kuin ennustaminen, varsinkin tulevaisuuden ennustaminen.
Mustalaisissa oli myös erinomaisia viulun- ja kanteleensoittajia ja laulajia, jotka järjestivät musiikin kyläyhteisön juhlinnassa, kuten esimerkiksi kihlajaisissa ja häissä ja nurkkatansseissa ja muissa karkeloissa, joiden piilofunktiona oli kylän asukkaiden yhteenkuuluvuuden vahvistaminen.
Hali tuli jallaa
tämä poika tallaa
rämäkällä polokan tahilla.
Juhannusyönä, kun tanssi oli työnä
pelimanni istui rahilla.
Viululla veteli haijaa, haijaa
halituli hippon halitulijallaa.
Jousi se liikkkui, jousi ja kiikkui,
jalka se tahtia jytkytti. (kansanlaulu)
Tiedetään kautta aikain, että mustalaisissa on ollut paljon musikaalisesti lahjakkaita ihmisiä. Mainittakoon vain muutamia viimeisen vuosikymmenien Suomessa suosittuja mustalaislaulajia, kuten Taisto Tammi, Markus Allan, Anneli Sari, Rainer Friman ja nykyään parhaassa vedossa olevat Amadeus Lunberg ja Keski-Suomen omat pojat Leif Lindeman ja Rainer Bollström. Reippaasti laulava romaniyhtye Horto Kaalo on saavuttanut suuren suosion. Marko Putkonen on oopperalaulaja.
Unkarinmaa on ollut iät ja ajat maailmankuulu taidokkaista mustalaisorkestereistaan. Kun vierailin Jyväskylän ystävyyskaupungissa Debrecenissä, joka on yli 200.000 asukkaan kaupunki ja sijaitsee 200 km päässä Budapestistä suoraan itään ja noin 50 km etäisyydellä länteenpäin Romanian rajalta, Siellä sain nähdä ja kuulla useita mustalaisorkestereita ”livenä”. Istuessamme ravintolapöydässä, tuli luoksemme Priimas (mustalaisorkesterin johtava ensiviulunsoittaja). Hän loihti viulullaan, mitä monimutkaisempia linnunliverryksiä, joita seurasi tulinen kiihdytys ja tämänjälkeen viulu itki kaihoaan. Unkarilaisessa kansanmusiikissa ensin edetään hitaasti herkkinä tunnelmakuvina ja yhtä-äkkiä seuraa huima tulinen kiihdytys. Kansantanssi Csardas muodostuu myös vuoroin hitaasta- ja vuoroin kiihkeän nopeasta liikunnasta, Vähän samaan tapaan, kuin alikersantti Antti Rokan ”Jokkanttiin”, jota Veruska mestarillisesti tanssi Rokan, Hietasen ja Vanhalan iloksi suomalaisten vähäksi aikaa valtaamassa Peroskoissa, minkä tapauksen olette nähneet Edvin Laineen ohjaamasta elokuvasta ”Tuntematon sotilas”.
Kun Unkari mainitaan, nousee mieleen mustalaisorkestereiden ohella, toinenkin maahan kiinteästi liitetty tunnusmerkki, elikkä pusta, jolla on tarkoitettu Ala-Unkarin ruohikkoaroa. Villiä pustaa ei ole enää laajalti, koska se on kesytetty pelloiksi. Luonnontilaista pustaa on jätetty jäljelle Hortobagyyn, lähelle Debrecenin kaupunkia. Ruohikkoarolle tunnusmaisen jykevien hirsisten kaivonvinttien siluhetit, jotka pilviä kuvastavat. Siellä karjalaumat vaeltavat ajattoman verkkaisesti. Pustalla paimennetaan nautoja, lampaita ja hevosia Näköetäisyydellä laidunsi hevoslauma, jonka yksilöt eivät olleet mitään tanakoita ja vantteria suomenhevosia, vaan hoikkia, pitkäkaulaisia ja pitkäjalkaisia unkarinhevosia. Paimenet, jotka hevoslaumaa vartioivat seisoskelivat auringonpaahteessa pukeutuneina vuosisatojen kuluessa hyväksi havaittuun perinneasuun eli nilkkoihin asti ulottuvaan lampaannahka turkkiin, jossa 15 senttiä pitkät villat olivat ulospäin. Äkkinäinen luulisi, että tämmöisen sisällä olisi kuuma, kuin sata-asteisessa saunassa, mutta eipähän olekkaan, sillä aivan kuin lampaanvilla eristää tehokkaasti kylmältä se eristää myös kuuman auringonpaahteen, niin, että turkin sisällä onkin mukavan viileä olo. Paimenten unkarinratsut laidunsivat heitä lähellä, jotta niillä pääsi pikaisesti lauman luo, jos siellä näytti olevan hämminkiä. Satulat olivat nurmikolla kasassa ja niissä ei ollut ollenkaan mahavyötä, joten ne saatettiin heittää nopeasti ratsun selkään mihin nouseminen vaatikin sitten mitä parhainta taitoa, jottei satula kiepahtaisi hevosten kyljelle ja ratsastaja putoaisi pitkälleen pustan kamaralle ruohomättäikköön. Hortobagyn laidalla näimme myös hanhenkasvatusfarmin, missä tuhannet pystykaulaiset isot linnut parveilivat laajan lammikon rannoilla ja kävivät uimassa.
Pusta-niminen ruohotasanko on vain Unkarissa eikä muualla. Suomalainen iskelmänikkari on riimitellyt osapuilleen näin: Yö on silkinmusta, ilma täynnä onnenodotusta, hiljaa nukkuu nyt Argentiinan Pusta. Näin hän on saanut loppusoinnun kohdalleen, kun ei muutakaan sanaa keksinyt. Argentiinassa ei ole pustaa, vaan ruohoaavikko on nimeltään Pampa(s). Pohjois-Ameriikan kertomuksissa on aina korostettu, miten tulinen mauste on paprika suomalaisen suussa. Nykyisin se ei tunnu miltään,kun on puraissut chilipippuria. Paprikaahan käytetään runsain mitoin unkarilaisissa ruuissa. Pustan tapaiset heinäarot olivat välttämättömiä, kun hunnien barbaari (raakalais) joukot lähtivät n. Vuonna 375 hyökkäämään Aasiasta Eurooppaan. He tarvitsivat suurelle aasianhevosilla ratsastavalle asejoukolleen sopivin välein idästä länteen olevia laajoja heinäalueita, jotta hevoset saivat tarpeeksi apetta vatsansa täytteeksi, sillä jos näin ei olisi ollut, olisi matka tuhoamisretkelle Eurooppaan tyssännyt heti alussa, sillä heinien kuljettaminen mukaan olisi ollut mahdotonta. Hunnit etenivät keskelle Eurooppaa, Unkarin pustallekkin matalia, mutta väkivahvoja aasianhevosiaan siellä syöttämään. Luulen, että vanttera ja kovien olosuhteiden karaisema suomenhevonen olisi kestänyt hunnien ratsuna aivan aasianhevosen veroisesti. Hunnit, nämä erittäin hävitysvimmaiset barbaarit tekivät ryöstö- ja tuhoamisretkiä hävittäen mm. Galliaa ja Italiaa Attilan johdolla. Hunnien hävitysintoisesta päälliköstä Jumalan ruoskaksi kutsutusta sanottiin, että missä Attilan ratsu oli kulkenut ei ruoho viheriöinyt.
Hunni soturien sanottiin olleen ratsumiehiä viimeisen päälle, sillä he eivät laskeutuneet maahan aasianhevosten selästä ollenkaan, vaan nukkuivatkin siellä. Ulkoasustaan tämä verenhimoinen porukka ei piitannut, vaan näytti ryysyläisjoukolta. Vaatteita ei huollettu, vaan ne olivat päällä, kunnes lahottuaan putosivat pois, eikä niitä aina korvattu uusilla, vaan annettiin ihon olla paljaana. Toisinaan syötävää lihaa ei viitsitty keittää tai paistaa, vaan he ahmivat sen raakana kitoihinsa. Yksi tapa pehmentää liha mureaksi siten, että se sidottiin hevosen selkään ratsastajan takapuolen alle ja kun ratsastaa rytkytettiin pitkiä taipaleita, liha pehmeni. Vuonna 451 roomalainen sotapäällikkö Aetius löi pääasiassa germaanien avulla hunnien Attilan Katalaunisten kentillä Galliassa, mutta tämä pirulainen pääsi pakoon.
Noin vuonna 890 Aasiasta tulleet eli unkarilaiset (madjaarit) tunkeutuivat Pannoniaan johtajanaan Arpad. (1950-luvulla Unkarissa valmistettiin Pannonia merkkisiä moottoripyöriä, jotka olivat tuttuja hokkasillekin, jotka eivät pitäneet niitä kovinkaan kestävinä). Unkarinkieli on Suomenkielen kaukainen sukulainen ja kuuluu suomalai-ugrilaisen kielikunnan ugrilaiseen ryhmään. Vaikka kielisukulaisuus on lievä suomalaiset ja unkarilaiset tuntevat vieläkin yhteenkuuluvuutta. Tämän johdosta tavalliset unkarilaiset käyttäytyivät esimerkiksi minua kohtaan ylenpalttisen kohteliaasti. Nyt on käärme kuitenkin kiemurrellut paratiisiin omenapuun juurelle. Nykyinen itsevaltainen Unkarin presidentti on tokaissut vihapäissään medialle jotenkin tähän tapaan, että kielet eivät ole sukua sen perusteella, jos niissä on pari pikkuisen toisiaan muistuttavaa sanaa. Presidentti on vihoissaan esim. siksi maallemmekin, kun Suomi tinkimättömästi seisoo valtiollisen ja demokratian ja oikeusvaltio periaatteen takana.
Debrecenissä näin myös mustalaisorkesterin esittämän miekkatanssin, jossa oli hurja tempo ja katsojalla oli pelko, tietenkin turhaan, selviävätkö mustalaistanssijat loukkaantumatta. Siinä iskettiin miekkoja voimakkaasti yhteen orkesterin tulisen soiton tahdissa. Välillä miekalla huitaistiin vastapuolen sääriä, mutta tämä hyppäsi ylös sääret koukussa tasakapälää ja miekka ei tavoittanut muita kuin ilmaa. Tämä kansantanssi kuvastanee unkarilaisten tulisempaa temperamenttia verrattuna verkkaisiin suomalaisiin, jotka tanhuavat ikään kuin kuiskaamalla.
Hannes Keskitalo
