Sukat on tärkeä osa vaatetusta. Ku pittää pään kylymänä ja jalat lämpösinä, niillä pärijää pitkälle elämässä. Viijjenvanha pikkuveli oli kahtomassa pientä vauvaserkkua, joka potkiskeli kopassaan palijain varpain. Poika seuras aikasa ja kysäs Kyllikiltä, vauvan äitiltä: ”Eikö tuolla sinun lapsellas oo sukkia?” Tämä vissiin huvitti Kyllikkiä ja tappaus kantautu Kaisa-äitin korviin. Se hommas sukat, jotka poika sai viijjä vauvalle, ettei sen jalat palele.
Honkalehon Kievarissa, aitan museotavaroissa on lasten sukkanauhaliivit. Tutun näköset, on semmosia tullu käytettyä kersana. Mekko, tai hame ja pusero oli tytön vaate, ei ollu pitkiä hoisuja vielä sillon. Esliina vielä suojaamassa mekkoa, joka saatto olla yks ja ainua ja vanhasta ratkotusta vaatteesta neulottu. Pitkät villa-, tai puumulisukat pysy sukkanauholla ylläällä. Monesti sukan ja alushousun lahkeen välliin jäi pitkästi torpanmaata. Alakoulun joulujuhulassa olin keijuleikissä yhtenä. Oli valakoset keijumekot, mulla lakanakankaasta, äitin tekemä. Muilla oli valakoset polovisukat, minulla liian lyhyset pitkät sukat. Ne oli viritetty sukkanauholla ylös. Saa het sannoa, että kyllä ne kinnas siinä keijuna hyppelehtiessä.
Yksille sukille kävi ohorasesti. Äiti oli oikein jollakin tikkuuttanu tummanvihireästä villalangasta pitkät sukat. Ne oli jottain kieräkairaa, oikein nätit. Minä leikin kartanolla. Yöllä oli ollu pakkasta, oja saunan takana näytti olevan jäässä. Päätin kokkeilla kestääkö se. Ei kestäny, kumikengät täytty veellä. Uuvvet sukat kastu. Pittää kääntää ne nurinpäin, ni kukkaan ei huomaa, aattelin. Menin tuppaan. Isä istu kiikkutuolissa, luki sanomalehteä. Äiti oli menny Purolaan viemään lämmintä leipää. ”Sukat on märät”, sanon isälle. Se vain vilikas minua ja käski laittaa kuivamaan. Laiton ne poroluukun reunalle roikkumaan. Äiti tuli takasin ja siunas, ”Mikä täällä käryää!” Kuumat porot poroluukussa ja villasukat ei oo hyvä yhistelmä. Hyvät uuvvet sukat oli pilalla. Se harmitti raakasti ja kyllä siinä jonkunlaisia käräjiäkin käytiin, mutta onneks ei tupa palanu.
Sukkateollisuus on kehittyny. Ennää ei kääritä jalakorättiä. Reppisukkia, nailonia ja reppinailonia oli jo 1950-luvulla. Saumalla ja iliman. Piti kahtoa, että saumat oli suorassa. Naisilla oli kureliivit, joissa oli sukkanauhat. Sukat pysy ylläällä ja ruppiin tuli ryhtiä. Liivissä oli luut, jotka joskus napsahti poikki. Päät tuntu ikävästi kylykiluijjen välissä. Nuoret neitoset lähti joskus tanssiin talavipakkasellakin nailonit jalassa. Tarina kerto, että jollakin ne oli jäätyny sääriin kiinni. Silimäpako korijattiin kynslakalla, kyllä niillä vielä pärijäs muutaman reissun.
Sukkahousut tuli markkinoille sammaan aikaan ku minihammeet. Ei renkää sukkanauhoja kötöstellä. Kyllä sukkahousutkin mennöö makkaralle jos ne on liika suuret.
Ossuuskaupassa ollessani kauppaan pistäänty isäntä, joka rupes kiertelemmään hyllyjä ja kahtelemmaan. Alahyllyjäkin syynäs. Minä kysyn, mitä sais olla. Se kysy: ”Onko teillä niitä naisten potkuhousuja?” Pienellä viiveellä hoksasin, että sukkahousuja oli vailla. Yhessä kateltiin hyllystä. Emännän asialla kehu olevasa, kokokin oli paperilapulle räntätty. Hyvät sukkahousut myö löyvvettiin. Oikein kärkivahavikkeella ja haarakiilalla.
