Hevonhierakkapuuroa

Kulttuuri
Teksti ja kuva: Tuulikki Rauma /
Kyyjärven Mediamyllärit ry
Aaro Toppinen

Hevonhierakkapuuroa

Kyllä piisaa ihimeteltävää ja päiviteltävää nykymaalimassa.

Ei tarvihte muuta ku mennä ruokakauppaan. Tämmönen vähän ikärikkaampi eläjä seisoo kylymäkaapin ja hyllyjen eessä äimän käkenä ja het ku öö aapeisessa.

Tavaraa on ja valikoimaa. Leikkeleitä het kymmeniä erilaisia ja maito-osasto ihan oma maalimasa. Kermaakin ja kermahkoa hyllytolokulla. Ja kauramaito purkissa! Kersana kulettiin pellolla ja pientareilla tutkimusretkillä. Pehemosista kauran jyvistä imeskeltiin valakosta vähän imelää maitoa. Ikkään ei ois uskonu, että sitä voi joskus ostaa kaupasta purkillisen. Pihalta löyty suuhunpantavaa ja tarviketta leikkiin ja jopa lääkkeeks. Isommat kersat yllytti maistamaan suolaheinää. Kyllähän se maistuu vähän suolaselta. Sitä en oo vielä nähäny olevan kaupan. Joku väitti syöneesä polttaisista paistettuja lettuja. Aattelin, että se on vale. Mahtaa siinä suu ja kitarisat pallaa ku niitä nieleksii. Nythän polttaisletut on ihan arkinen asia.

Vuoskymmeniä sitten ei nurmikoita leikattu. Ne sai olla vappaasti. Polut tuppaan, navettaan, saunalle ja ulukohuoneeseen tallautu ihan iliman suunnittelua. Heinikossa oli mukava istua ja leikkiä kukkoa ja kannaa. Siinä oli nurmikkaa ja rölliä, joista riivittiin röyhy kourapohojaan ja kysyttiin ”kukko vai kana?” Toiset arvas. Tasanen riipimys oli kana ja jos joukossa oli joku pitempi, se oli kukko. Jokkainen sai vuorollaan arvuutella. Järven rannassa aurinkoiset kesäpäivät kulu rattosasti. Uitiin ja ongittiin. Rantaan kassautuneista kortteista katkottiin pätkiä ja tellättiin huuleen. Tupakkia muka poltettiin, kortteenpätkä sormihangassa, välillä imastiin ja taas puhallettiin näkymätöntä haikua. Ei kumminkaan valakeaa niihin pantu. Aikuisilta oli mallia otettu.

Välillä leikit oli vauhikkaita. Juostiin pää kolomantena jalakana. Monella oli kintut naarmulla ja polovet ruvella. Ratamon lehillä niitä laastaroitiin. Kyllähän se itketti, mutta jos luita ei ollu poikki, leikki jatku het ku kyyneleet oli kuivanu.

Arvo-serkun kans leikittiin Kankaanpään tallin takana lammashaassa. Hoksattiin, että kiven kolloon oli kertyny aika palijon saivvettä. Lähellä kasvo hevonhierakoita. Kommeat oli röyhyt, ne oli het ku kauraryyniä. Myö riivittiin röyhyt ja sekotettiin ne kepillä vetteen. Hevonhierakkapuuroa siitä tuli. Puuron näköstä mutta ei ihimisen syötäväks. Ois käyny ehkä huonommin ku setälle, joka oli syöny akanapuuroa. Setä oli poikasena saanu luistimet, patakoukut. Myöhään syksyllä järvi oli jäätyny lietettä myöten. Jää oli lumeton ja peilikirkas. Äitisä oli keittäny puuroa vähän hepposemmista aineksista ja setä oli syöny sitä mahasa täyteen. Oli kiire luistelemmaan, kokkeilemmaan omia patakoukkuja. Oli saanu potkittua ihtesä hyvvään vauhtiin ku mahassa alako möyrimään. Ranta oli jääny jo niin kauaks taa, ettei kerinny muuta ku laskea housut kinttuun ja ottaa kovat vauhit. Jääpeiliin jäi sata metriä pitkä ruskea rantu. Eipä tullu hätä kätteen.

Jaa sosiaalisessa mediassa

Aihealueen yhteistyöyritykset