NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
 
Kesän kyläillan muisteloa KumpulastaKesän kyläillan muisteloa Kumpulasta

Kesän kyläillan muisteloa Kumpulasta

10.9.2014 Kumpulan kyläseura ry Anssi Ohranen

Heinäkuussa 22.7.2014 saimme viettää mukavan Kumpulan kyläillan upeassa säässä.

Kumpulan kyläseuran järjestämä kesäinen kyläilta houkutteli "immeiset" liikkeelle. Kauempaakin oli tultu rupattelemaan ja päivittämään kyläläisten kuulumisia.

Mikä siinä oli istuessa nuotion äärellä "omassa" porukassa, kun haitari "haikeesti" soi. Ei ollut vilu eikä nälkä ja jos murkinaa teki mieli, niin vähän, kun "kaivoi kuvetta", niin sai makaran tikun nenään ja ei muuta kuin paistamaan! Ja tietenkin kaiken ruunasi kunnnon kahveet :)

Musiikkipuolta hoiteli Ari Aumanen haitarinsa kanssa ja kävi siinä laulun "lurauttamassa" kylän musiikkimiehiä eli Niskalan Perttikin. "Toisenlaista ravintoa" edusti "allekirjoittanut" kitaran ja laulun, Arin haitarin säestyksen välityksellä. Ja päästiinpä siinä jokainen osallistumaan, kun reipas yhteislaulu kajahti Suomen suvessa.

Puhe sorisi ja jutut kulki laidasta laitaan. Ilta-aurinko mukavasti lämmitti (jos ei nuotio tarpeeksi). Tää on sitä kesää parhaimmillaan, kun on ympärillä "tutut tekemiset ja tutut ihmiset", kuten Kumpulan kylälaulussakin sanotaan.

Mukava oli taas tavata kylän väki ja jotain yhteistä touhua pitäis taas keksiä syksyn pimeneviin iltoihin. Mutta ei muuta ku pysytään kuulolla :)

Katso videokooste kyläillasta tästä!

 

Kumpulan kyläseura / Anssi Ohranen