NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
 
Helvi Jääskeläinen saateltiin haudan lepoonHelvi Jääskeläinen saateltiin haudan lepoon

Helvi Jääskeläinen saateltiin haudan lepoon

1.10.2014 Kyyjärven seurakunta / Olavi Vallivaara

Helvi Jääskeläinen siunattiin lauantaina 27.9. Kyyjärven siunauskappelissa. Hautauksen jälkeen muistotilaisuutta vietettiin Kivirannassa.

Helvi Helvina Jääskeläinen e.Lillvis syntyi Aino ja Niilo Lillvisin perheen toiseksi vanhimpana lapsena 3.12.1921. Hän varttui lapsuuskodissaan "Laaksolassa" eli tutummin "Suutarinpaikalla" sisarustensa kanssa. Lauri- ja Unto-veli ovat jo nukkuneet pois. Veikko, Liisa ja Pentti elävät. Kansakoulun Helvi kävi Kyyjärvellä. Ajan tavan mukaan oli nuorena lähdettävä palvelukseen. Ensin  hän oli taloissa työssä ja myöhemmin Ruuskan Helgan kaupassa "puotipuksuna". Sitten hän oli myyjänä Kokon kaupassa. Helvi toimi Kyyjärven Lottajärjestön rahastonhoitajana ja lauloi Lottakuorossa. Niilo-isältään hän oli perinyt laulunlahjan ja lauloi myös aikanaan kirkkokuorossa.

Avioliittoon Helvi vihittiin saman kylän pojan Arvo Jääskeläisen kanssa keväällä 1945. Ensimmäinen yhteinen koti oli Arvon kotitalo, "Nahkurinpaikka". Oma koti "Perkkaus" eli tutummin "Pellonpää" valmistui vuonna 1952 ja navetta sekä kaikki tarvittavat rakennukset siihen vierelle. Avioliitosta syntyivät lapset: Erkki, Jukka, Anna-Liisa, Veikko, Tuomo, Pekka ja Matti. Erkki ja Pekka kuolivat jo lapsena. Ennen äitiä ehättivät lähteä myös Veikko ja Tuomo.

Varsinaisen elämäntyön Helvi teki ison perheen äitinä, maatalon emäntänä ja omaishoitajana. Arvo-puoliso oli kuorma-auto yrittäjä ja työnsä puolesta joutui olemaan paljon pois kotoa. Helvi hoiti kodin, lapset, karjan ja vielä Arvon vanhemmat. He muuttivat Pellonpäähän Arvon ja Helvin perheen kanssa ja olivat siellä kuolemaansa saakka. Helvi oli ahkera ja taidollinen ihminen. Arvo puoliso kuoli syksyllä 1976, josta saakka Helvi on elänyt leskenä. Elämä jatkui Pellonpäässä. Matti muutti perheineen syntymäkotiinsa ja remontoi sen ja Helvi asui heidän kanssaan. Vanhuus toi mukanaan sairauden. Hän oli pari kuukautta sairaalassa ja sen jälkeen tuli muutto Kivirantaan, jossa hän oli vajaat viisi vuotta. Helvin pitkä elämä lähes 93-vuotta piirtyi Kyyjärvelle. Kyyjärven rannalla hän oli kerran syntynyt ja saman järven rantamilla hän nukkui pois Kivirannassa 1.9.2014. Helviä jäivät kaipamaan pojat perheineen ja Anna-Liisan perhe, Tuomon lapset, lastenlapset, sisarukset ja muut sukulaiset ja ystävät.

Siunauksen kappelissa toimitti khra Olavi Vallivaara, kanttorina toimi Lotta Vallivaara ja suntiona Alpo Noponen. Hautauksen jälkeen muistotilaisuus oli Kivirannassa. Kirkkoherra puhui, Liisa sisar lauloi yhdessä Pirjo Kainun kanssa, adressit lukivat lastenlapset Tuula ja Satu. Yhdessä veisattiin Helville läheisiä virsiä.