NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
 
Sivistystoimen avustusten hakuSivistystoimen avustusten haku

Sivistystoimen avustusten haku

1.12.2014 24.11.2014 Sivistystoimi/M-L Immonen/LJ

5.12.2014 mennessä

Sivistyslautakunta myöntää avustuksia kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotoimintaan järjestöille, rekisteröitymättömille ryhmille ja yksityisille henkilöille. Avustukset ovat haettavana vuosittain jälkikäteen kuluneesta toiminnasta. Vuoden 2014 avustukset myönnetään vuoden 2014 toiminnan perusteella. Hakemus on vapaamuotoinen. Hakemuksesta on ilmettävä ohjatun toiminnan ja kerhotoiminnan osalta ohjattujen toimintojen määrä ja osallistujamäärät, koulutusavustuksista, leiri- ja urheilutapahtumista ja kohdeavustuksista todelliset kustannukset, joista osalle voi saada avustusta. Lisäksi sivistyslautakunnalle voi ilmoittaa kulttuurin ja liikunnan saralla vuonna 2014 menestyneitä kyyjärveläisiä henkilöitä, joita voitaisiin palkita.

Hakemukset tulee osoittaa sivistyslautakunnalle joko paperiversiona osoitteeseen Kyyjärven kunta/sivistyslautakunta, PL 13, 43701 Kyyjärvi tai sähköisesti kirjaamo@kyyjarvi.fi 5.12.2014 mennessä. Avustukset jaetaan sivistyslautakunnan 17.12.2014 kokouksessa.

Haettavat avustukset ja niiden myöntämisperusteet ovat alla.  Sivistyslautakunta voi tarvittaessa korottaa avustusperusteissa olevia korvauksia.

LIIKUNTATOIMEN AVUSTUKSET

1. Ohjaustapahtuma-avustus rekisteröidyille urheiluseuroille ym. yhdistyksille

Joukkueurheilumuodossa ja ryhmäliikunnassa ja muussa urheilussa max. 3x/ryhmä/viikko. Ohjaaja edellytetään kaikkiin ohjaustapahtumiin. Liikutettavien määrä otetaan huomioon seuraavasti:

3-5+ohjaaja 5€
6-10+ohjaaja 10€
11-20+ohjaaja 20€
21-30+ohjaaja 30€
31-50+ohjaaja 40€
yli 50 50€

Avustuksen saaminen edellyttää toiminnan alkaessa ilmoittamista Nopolanewsissä ja kuntatiedotteessa.

2. Koulutusavustus rekisteröidyille urheiluseuroille: valmentaja- ,ohjaaja- ja seuratoimitsijakoulutus.
Maksetaan enintään 50 % tositteiden mukaan todellisista kuluista.

3. Leiritoiminta-avustus rekisteröidyille urheiluseuroille: lajileiritoiminta, piirikohtaiset ja valtakunnalliset suurleirit, ei matkakuluja.
Enintään x % todellisista kuluista tositteita vastaan.

4. Urheilu- ja liikuntatapahtuma-avustus: merkittävien urheilu- ja liikuntatapahtumien järjestäminen, harkinnanvarainen, ei matkakorvauksia.
-kansainväliset
-kansalliset

Avustusta voidaan hakea ennen suuren urheilutapahtuman järjestämistä. Avustus maksetaan toteutuneiden kustannusten perusteella tositteita vastaan enintään lautakunnan etukäteen päättämä summa.

NUORISOTOIMEN AVUSTUKSET

1. Kerhotoiminta-avustus nuorisojärjestöille
3-5 henkilöä +ohjaaja 5€ 6-10 henk. +ohjaaja 10 €
11-20 henk. +ohjaaja 20 € 21-30 henk. +ohjaaja 30 €
31-50 henk. +ohjaaja 40 € yli 50 henk. +ohjaaja 50 €
Avustuksen saaminen edellyttää tiedottamista Nopolanewsissä ja kuntatiedotteessa ennen toiminnan alkua.

2. Koulutusavustus nuorisojärjestöille
Ohjaaja- ja toimihenkilökoulutus, enintään 50 % todellisista kuluista tositteita vastaan.

3. Leiritoiminta-avustus järjestöille
Majoitus- ja ruokailukulut, ei matkakuluja. Enintään x % todellisista kuluista tositteita vastaan.

4. Projektiavustus järjestöille
Kansainväliset, kansalliset ja paikalliset tapahtumat, joiden kulut ovat merkittävät, harkinnanvarainen. x % todellisista kuluista tositteita vastaan. Projekteihin voi hakea avustusta pitkin vuotta. Avustus maksetaan tositteita vastaan, enintään kuitenkin sivistyslautakunnan etukäteen määräämä summa. Myös nuorten vapaat toimintaryhmät voivat hakea.

KULTTUURITOIMEN AVUSTUKSET

1. Kerhotoiminta-yhdistyksille
3-5 henkilöä +ohjaaja 5€ 6-10 henk. +ohjaaja 10 €
11-20 henk. +ohjaaja 20 € 21-30 henk. +ohjaaja 30 €
31-50 henk. +ohjaaja 40 € yli 50 henk. +ohjaaja 50 €

2. Koulutusavustus
Ohjaaja-, toimihenkilökoulutusta, ei matkakuluja, enintään 50 % todellisista kuluista tositteita vastaan.

3. Leiritoiminta
Musiikki-, taide ym. kulttuurileirit, enintään x % todellisista kuluista tositteita vastaan.

4. Kohdeavustus
Yksittäiset tapahtumat, joiden kulut merkittävät; harkinnanvarainen.
Esim. näyttelyt, konsertit, laitteistot, julkaisutoiminta (kirjallisuus, musiikkituotanto), esiintymismatkat (myös ulkomaille). Kohdeavustusta voi hakea pitkin vuotta, myös vapaat toimintaryhmät ja yksityiset taiteenharjoittajat. Kohdeavustusta myönnetään avustusvuoden kustannuksiin.

Hakemuksia ja lisätietoja sivistystoimenjohtajalta 044-4597017.

Hakemuksen liitteeksi toimintakertomus, toimintasuunnitelma, maksukuitit, tilinpäätöstiedot. Lisäksi hakemuksen mukaan selvitys yhdistyksiltä siitä miten toiminnasta on tiedotettu.

Urheilun ja kulttuurin saralla menestyneiden palkitseminen
Sivistyslautakunnalle voi jättää vuoden loppuun mennessä kirjallisen esityksen siitä, keitä tulisi palkita.