NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
 
Vuoden 2014 viimeiset tuulahduksetVuoden 2014 viimeiset tuulahdukset

Vuoden 2014 viimeiset tuulahdukset

12.12.2014 Kehittämisyhtiö Karstulanseutu / Janne Taavitsainen

Vuoden 2014 tapahtumat sekä uusia suunnitelmia vuodelle 2015

Vuosi 2014 on ollut toiminnan täyteinen. Paljon erilaisia isoja ja hiukan pienempiä asioita on saatu aluille sekä muutamia valmiiksi saakka. On ollut yritysten perustamisia, sukupolvenvaihdoksia, kehittämishankkeita, erilaisia koulutuksia, keksintöasioita yms. Paljon erilaisia toimenpiteitä on siis tehty ja tullaan tekemään myös tulevana vuonna, mikäli näkyvät merkit pitävät paikkansa.

Seuraavaa vuotta jo suunnitellaan kovaa vauhtia, mutta vielä on tapahtumia tällekin vuodelle.

Äänekoskella järjestetään 3D-tulostus näytöksiä keskiviikkona 17.12.2014 sekä torstaina 18.12.2014 Järjestäjänä Ääneseudun Kehitys Oy. Mikäli aihe kiinnostaa, niin kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa ja keskustelemassa aiheesta ammattilaisten kanssa. Lisätietoa näytöksistä löydät tästä. Keväällä on tulossa myös koulutusta 3D-tulostus aiheen ympärille Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopiston järjestämänä, joten jos kiinnostusta löytyy niin lisätietoa voi kysellä 044 459 6585 tai janne.taavitsainen@karstulanseutu.fi

Vuoden vaihteen jälkeen on sitten vuorossa Tuotekuvauksen työpaja, joka järjestetään Karstulassa 13.1.2015 ja 20.1.2015. Järjestäjänä DigiDigi-hanke. Työpajan tarkoituksena on opetella tuotekuvauksen perusteet, valon käyttö, sijoittelu, tallentaminen yms. tuotekuvaukseen liittyvät tärkeät asiat. Lisätietoa voitte kysyä 044 459 6585 tai janne.taavitsainen@karstulanseutu.fi sekä esitteestä.

Paljon siis tapahtuu kokoajan, mutta hyvä niin.

 

Kehittämisyhtiö Karstulanseutu Oy:n henkilöstö toivottaa kaikille asiakkailleen, yhteistyökumppaneilleen ja NopolaNews:n lukijoille oikein hyvää joulun aikaa sekä menestystä vuodelle 2015.

 

Janne Taavitsainen
Yrityskehittäjä
+358 (0)44 459 6585
janne.taavitsainen@karstulanseutu.fi

Kehittämisyhtiö Karstulanseutu Oy
Virastotie 4, PL 55
43501 Karstula
www.karstulanseutu.fi