NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
 
Sihteeri shoppailee PaletissaSihteeri shoppailee Paletissa

Sihteeri shoppailee Paletissa

16.12.2014 Eeva Punkanen

Kyyjärveltä löytyy todellinen helmi joulushoppaajalle - Kauppakeskus Paletti. Miksi siis lähteä merta edemmäksi kalaan.

Ennen joulua markkinointisihteerinkin pää miettii kuumeisesti joululahjaideoita. Mitä isälle, äidille, mummulle, lapsille, kummilapsille ja kavereille. Ja koska ajatus usein kulkee toimintaa nopeammin, jää ideoiden toteuttaminen lähemmäs joulua kuin paketit ehtivät verkkokaupoista perille, eikä kaupunkireissuunkaan ole enää aikaa – eikä intoa. Ja ajatus siitä, että paketteihin tulostaisi vain lahjakortteja ”pakettisi saapuu joskus joulun jälkeen jos lumipyry ei iske”, kuulostaa enemmän kuin tylsältä.

Mutta sitten markkinointisihteerin joulukiireen väsyttämissä aivoissa välähtää. Mummolle ja  äidille suomalaista designia, lasten jääkiekkoharrastukseen uusia suojia ja luistimetkin taitavat kaivata päivitystä, miehelle mehtäsukset, tulevalle kummitytölle muisto ensimmäisestä joulustaan ja lihansyöjäisälle savukinkkua. Eikä tarvitse lähteä edes kauas, osa-aikaiselta työpaikalta Paletista löytyy tämä kaikki ja paljon enemmänkin. Ja mikä parasta, lahjojen hankinnan sivussa sihteeri löytää myös kaiken tarvitsemansa tunnelmallisen joulun luomiseen.

Miksi ihmeessä läheltä löytyvien asioiden muistaminen on usein niin äärimmäisen vaikeaa? Joululahjojen ja muiden muistamisten hankkiminen läheltä, ihan omalta kylältä, kun säästää hermoja, aikaa ja vieläpä lisää oman kylän elinvoimaisuutta ja vaikuttaa myös siihen, että ne palvelut voivat löytyä omalta kylältä jatkossakin. Jos tänä jouluna jäisi aikaa myös siihen saunan siivoamiseen ja kaappien raivaamiseen, vaikka kukaan ei niissä varmasti jouluaan vietäkään.

 

Hyvää ja stressitöntä Joulua kaikille Paletin asiakkaille ja onnea vuoteen 2015!

Toivottaa,

Eeva Punkanen / Paletin Kauppiaat ry:n markkinointisihteeri