NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
 
Monien muistojen ääressä Pölkin kesähaudallaMonien muistojen ääressä Pölkin kesähaudalla

Monien muistojen ääressä Pölkin kesähaudalla

15.7.2015 Kyyjärven seurakunta / Olavi Vallivaara

Kesäillan hartaus oli keskiviikko-iltana Pölkin kesähautojen muistomerkin luona Suokannan rannassa.

Muistomerkki on pystytetty Pölkin kesähautojen muistoksi 12.7.1985 eli 30-vuotta sitten Kyyjärvi-seuran toimesta. Hartaushetkessä puhui khra Olavi Vallivaara. Kanttori Minna Erkkilän johdolla laulettiin uudesta hengellisestä laulukirjasta "Viisikielinen" monta laulua. Matti Tamminen lausui kaksi runoa ja Taisto Lahtinen muisteli muistokiven paljastustilaisuutta 30-vuotta sitten.

Yhdessä muisteltiin Pölkin-suvun vaiheita ja Kyyjärven ensimmäisiä asukkaita. Paavo Pölkki, joka muutti Mikkelin seudulta, asettui asumaan Kyyjärven itärannalle v.1559. Lähin naapuri oli Kimingille asettunut Antti Vertaala. Myöhemmin Kyyjärven länsirannalle asettui asumaan Juvalta tullut Matti Nopoinen v.1571. Mielenkiintoisia muisteluja kuultiin nuoremmasta Paavo Pölkistä, joka perimätiedon mukaan olisi ollut J.L.Runebergin kirjoittaman runon "Saarijärven Paavo". Kyyjärvi kuului v.1561 perustettuun Rautalammin emäseurakuntaan. Pitkien matkojen tähden vainajia väliaikaisesti säilytettiin kesähaudoissa, josta ne myöhemmin kuljetettiin Rautalammille. Myöhemmin uusien seurakuntien  syntyessä  kyyjärveläiset vainajat kuljetettiin Laukaan, Saarijärven ja Karstulan kirkkomaihin. Oma hautausmaa saatiin Virkkakankaalle v.1931.

Muisteluja ja muutakin juttua jatkettiin Aino Hietikon pihamaalle, jossa Aino tarjosi meille kahvit monien herkkujen kera yhdessä Pölkin naisten kanssa. Kiitokset Ainolle ja pölkkiläisille muistorikkaasta illasta!