NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
 
Sisäministeri Paula Risikko vieraili KyyjärvelläSisäministeri Paula Risikko vieraili Kyyjärvellä

Sisäministeri Paula Risikko vieraili Kyyjärvellä

6.2.2017 Kyyjärven kunta / Aaro Toppinen

Kyyjärven "supersunnuntai" 5.2.2017 sai väen liikkeelle.

Kuten varsin monesta Nopola Newsin jutusta käy ilmi, Kyyjärven "supersunnuntai" sai ihmiset liikkeelle. Kirkko oli aamulla lähes täynnä perhejumalanpalveluksen aikaan ja illalla ääriään myöten täynnä Paanasten esiintyessä. Ennästysyleisö oli myös Kykyn ja Akaa-Volleyn kohtaamisessa lentopallon miesten I-sarjan kärkiottelussa liikuntasalissa.

Siihen väliin mahtui myös hyvin kansoitettu "Puistossa tavataan" kansalaisjuhla, jota kunnioitti läsnäolollaan myös sisäministeri Paula Risikko. Kyyjärvellä on onnistuttu erinomaisesti turvapaikanhakijoiden kotoutuksessa ja sen johdosta Kyyjärven kunnalle ja sen toimijoille myönnettiin kaksikin merkittävää tunnustusta viime vuoden lopulla. Kansalaisjuhlan juontajana toimi opettaja Kaisa Tamminen ja tervehdyssanat lausui kunnanvaltuuston puheenjohtaja Johanna Humalajoki. Tilaisuudessa kuultiin kahden turvapaikanhakijan kertomus matkastaan Suomeen ja Kyyjärvelle saakka - vuoden täällä olon jälkeen jo täysin ymmärrettävällä suomen kielellä. Samoin lasten musiikkiesitykset, joihin osallistui niin paikallisia kuin turvapaikanhakijoiden lapsiakin, esitettiin suomeksi. Yksi esitys kuultiin myös alkuperäiskielellä kitaralla säestettynä.

Puheenvuoron käyttivät lisäksi SPR:n vastaanottokeskuksen johtaja Tomi Kuosmanen sekä kunnanhallituksen puheenjohtaja Jouko Huumarkangas, joka toi kansanedustaja Aila Paloniemen terveiset juhlaan.

Sisäministeri Paula Risikko puolestaan kehui tilaisuuden lämminhenkisyyttä ja ilmapiiriä sekä mainitsi useaan kertaan Kyyjärvi-ilmiön, joka on liitetty onnistuneeseen turvapaikanhakijoiden kotoutukseen - siis muuallakin kuin Kyyjärvellä. Asia nousee kuulemma usein esiin eri toimijoiden välisissä keskusteluissa Helsingissä. Lisäksi ministeri kertoi lyhyesti muistakin lähitulevaisuuden isoista asioista kuten maakuntahallinnon ja Sote:n uudistamiseen liittyvistä kysymyksistä.

Kyky oli viritellyt teltan pystyyn ja siellä Kylätuvan naiset tarjoilivat kahvia ja pullaa juhlijoille. Parempiin suihin hävisivät myös POP-pankin tarjoamat makkarat, joiden kuumentaminen taisi olla Palokuntanaisten käsialaa. Pientä viimaa lukuunottamatta muutaman asteen pakkassää oli suorastaan loistava ja kuten lisäkuvista näkyy, hymyssä suin viihtyivät niin paikalliset kuin turvapaikanhakijatkin rakovalkean lämmössä. Rakovalkeamestarina toimi Jukka Mäkelä, joka hoiteli äänentoiston Huumarkankaan Veikon kanssa. Suoraa lähetystä ei tehty, mutta myllärit tallensi tapahtuman ja se saapuu aikanaan videoarkistoon katsottavaksi.

Ja kuten kunnanjohtaja totesi: "Kaiken kaikkiaan on todettava, että Kyyjärvellä on monen alan osaajaa ja kunhan osaaminen ja into saadaan valjastettua entistä paremmin samoihin länkiin, niin odotettavissa on useampia tällaisia iloisia kansalaistapaamisia eri merkeissä. Tehdään ne yhdessä!"

Tilaisuus päättyi Keski-Suomen maakuntalauluun. Lämpimät kiitokset kaikille.