NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
 
Matkalla maailman ympäri osa 2.Matkalla maailman ympäri osa 2.

Matkalla maailman ympäri osa 2.

23.6.2017 Kyypartio/ Eevaliisa Hakola

Parasta on mielenkiintoisen mutta uuvuttavan haikkireissun jälkeen, päästä uimaan. Lämmitellä tovi saunassa ja pulahtaa uudelleen. Se on kesä nyt!

Koko illan olisivat uineet mutta lennolta Italiaan ei voi myöhästyä. Varaus pastaravintolaan oli tehty jo edellisellä viikolla. Voi mamma mia, miten nälkäinen seurue ravintolaan saapui, eikö siellä suomessa anneta lapsille ruokaa? Ravintolan tarjoilijat olivat ensiluokkaisia pienissä viiksissään ja erittäin hyviä palvelemaan. Miellyttävä musiikki kruunasi tunnelman. Kun kattilat oli tyhjennetty kokki näytti vielä kuinka kaapin kätköihin unohtuneet riisimurot voi jatkojalostaa suklaaksi.

Koska päivä oli ollut aika "kuumottova" emme olleet kyhänneet mitään ohjelmaa illalle. Tiina oli kuitenkin valmistanut erittäin hyvin paistettavaa lettutaikinaa. Leirissä vieraili vanhempia ja toivottavsti olivat näkemäänsä tyytyväisiä vaikka emme heille erityistä iltaohjelmaa järjestäneet. (Tietysti olitte onnellisia oman lapsen näkemisestä!)  Nukkumatti saapui illalla nopeasti ja luonnon omiin ääniin on mukava nukahtaa.

Sunnuntaina herätessä sää oli viilennyt ja sateinen. Niinpä aamupalaa nautittiin sisätiloissa itämaiseen tyyliin lattialla istuen. Sen verran satoi ja metsän kasteli, että päivän metsäretki mystiselle kodalle jätettiin tekemättä. Hyttysiä/ mäkäräisiä oli ollut jo ihan riittävästi lasten kimpussa, että senkään vuoksi märkä metsä ei houkutellut. Iltaohjelmassa tarvitaan syömäpuikkoja ja sellaiset lapset vuolivat itse. Joku taisi vielä käydä leirikampaajalla ennen Tiinan kotiinlähtöä.

Lounasravintolassa oli amerikkalainen menyy.. Kokki suoriutui hyvin jauhelihapihvien valmistamisesta mutta sämpylän lämmittäminen olikin jo vaikeampaa. Selvästi uusi ruokalaji kokille valmistaa hampurilainen. Tämä olikin tarkoitus tehdä nuotioateriana lasten itse jos sää olisi suosinut paremmin. Marjaanan valvoman tiskauspisteen jälkeen astiat ruokailuväline pussiin odottamaan päivällistä.

Valokuvasuunnistuksessa etsittiin ja piilotettiin pareittain hollantilaista puukenkää. Riippukeinujen kanssa kokeiltiin monenlaista kieppiä ja keinun lastausta. Joku olisi siinä halunnut myös yön nukkua mutta koska hyttysverkkoa ei ollut, emme siihen suostuneet. Mutta kokeilkaa ihmeessä siellä omassa pihassa!

Kello viiden tee (meillä klo 15) nautittiin saaristossa katsellen ja kuunnellen kovaa merenkäyntiä. Tapa on englannista mutta meidän leirillä helposti onnistui siirtää maisema välimerelle. Maisteltiin teetä ja Tiinan tuomat herkulliset teeleivät, jotka olivat käsintehtyjä, hupenivat hyvää vauhtia. Ihanan välipalahetken jälkeen olikin jo aika aloittaa kahden tunnin uinti / sauna sessio. Aallot ja merenkäynti oli aikamoista ja rantavahtia oikeasti välillä ihan hirvitti mutta lapsilla oli niin hauskaa.

Joku lapsista kävi mökissä, kun päivällinen porisi kattilassa. - Mikä täällä haisee? Yök, kamalaa. Kasvissosekeittoon oli livahtanut pala kukkakaalia.. Muutaman herkkua mutta kaikki kuitenkin maistoivat! Koska jälkkärinä oli sitä riisisuklaata. Ja energiaa tarvittiin koska Sara, Iitu ja Varpu olivat järjestäneet viimeiselle illalle leiridiskon. Siellä oli tarjolla hyvät muuvit, viimeisen päälle musiikit ja popparit joita omatekoisilla puikoilla syötiin. Ilta päättyi lipunlaskun ja iltanuotion kautta takaisin teltoille.

Viimeisenä leiriaamuna lapset heräteltiin laulamalla eikä edes aamupalaa annettu! Lippu nostettiin ja leirin purkaminen aloitettiin omien tavaroiden etsimisellä ja pakkaamisella. Se onkin merkillinen juttu, miiten ne voi olla ihan hukassa ja siellä sun täällä? Kun teltat oli tyhjät  päätettiin pyyhkiä ne ulkoapäin. Siitepölyä oli pinnassa aikalailla. Tuuli kuivasi nopeasti kankaan pinnan ja saatiin ne hyvin kuivana pusseihinsa. Helpottaa leirin jälkitöitä kun ei tarvitse kuivatella telttoja.

Nyt on jo nälkä ja aamun brunssilla vielä kerran nautittiin leirikeittiön antimista. Juteltiin leiristä ja vähän hassuteltiinkin. Leirin aikana oli kysytty - Miksi te komennatte ja huolehditte meistä niin paljon? No, perusteltiin miksi. Toivottavasti tehtiin sitä kuitenkin sopivasti ja kaikille jäi leiristä hyvä mieli. Meille leirin aikuisille ainakin jäi. Olitte upeita, reippaita leiriläisiä kaikki!

Kiitos kaikille leirin tekijöille ja vieraille. Leiriä oli tukenut stipendillä myös LähiTapiola Keski-Suomi