NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
 
Elli Mäkelä saateltiin haudan lepoonElli Mäkelä saateltiin haudan lepoon

Elli Mäkelä saateltiin haudan lepoon

16.5.2015 Kyyjärven seurakunta / Olavi Vallivaara

Elli Katri Mäkelä siunattiin Kyyjärven kappelissa lauantaina 16.5.2015. Hautauksen jälkeen muistotilaisuus oli Kirkon seurakuntasalissa.

Elli Katri Mäkelä e. Sahlberg syntyi Rautalammin "Kurkelassa" Emmi ja Oskar Sahlbergin perheen esikoistyttönä 4.10.1922. Hän kasvoi ison perheen keskellä ja sai hoitaa jo lapsesta saakka nuorempia sisaruksia. Paitsi kotitaloustyöt myös karjanhoito tuli lapsesta saakka tutuksi synnyinkodissa. Kansakoulun käytyään jo tyttösenä oli lähdettävä ansiotyöhön. Elli oli palveluksessa useammassakin talossa Rautalammilla. Hän toimi kotipaikkakunnan pikkulotissa. Nuoruusvuosia sävytti sotavuodet. Hän tutustui sodan aikana tulevaan puolisoonsa kyyjärveläiseen Johan "Jussi" Mäkelään. Heidät vihittiin avioliittoon syksyllä 1945.

Ellin elämässä suuri muutos oli muutto Savosta Kyyjärven Saunakylään, Jussin kotipaikkakunnalle. Avioliitosta syntyivät lapset: Taisto, Arja, Asta, Anita, Ari, Arsi, Aarni ja pikkutyttö, joka kuoli heti synnyttyään. Taisto kuoli lapsena ja Ari nuoruuden päivinä. Elli ja Jussi asuivat aluksi "Kujalassa", jossa syntyivät vanhemmat sisarukset. Kun Jussin vanhemmat luopuivat tilanhoidosta, Ellistä ja Jussista tuli Jussin syntymäkodin "Alatalon" omistajat v.1950. He rakensivat näille asumilleen tiloille kaikkiaan 3 navettaa ja 2 taloa. Nykyinen navetta on vuodelta 1958 ja asuintalo valmistui v.1972. Elli ja Jussi olivat ahkeria ja työteliäitä ihmisiä. He raivasivat lisämaata ja kunnostivat entisiä tiluksiaan. Tilalla harjoitettiin peltoviljelystä, metsä- ja karjataloutta. Elli oli paitsi suuren perheen äiti niin innokas karjanhoitaja ja kasvattaja. Alatalon tilalla tuotettiin vuosikymmenet laadukasta ykkösluokan maitoa. Elli kävi aikanaan maatalouden kirjanpitokursseja ja tutustui EU:n tuomiin uusiin säädöksiin. Näin taloudenpitö onnistui myös muutosvaiheissa. Yli 50-vuotta he olivat maidontuottajia. Viimeiset eläimet  Alatalon tilalta lähtivät vuonna 2001. Jos kellään niin Ellillä ja Jussilla oli voimakas "maahenki" loppuun saakka. Viimeisinä vuosina lapset olivat vanhempiaan auttamassa maatalon töissä. Jussin näön heikkeneminen teki konehommat maatilalla mahdottomaksi. Monet kerrat Aarni kävi  isäänsä auttamassa kotona Alatuvalla. Ellin harrastuksiin kuului nuoruuden päivinä valokuvaus, myöhemmin käsityöt ja puutarhanhoito.

Elli oli vuosia Jussi-puolisonsa omaishoitajana kotona Alatalossa. Kun molempien voimat ehtyivät, he muuttivat vuonna 2010 Mistellin hoitokotiin Saarijärven Kalmariin. Jussi nukkui pois v.2011. Ellin elämä jatkui hotokodissa, mutta sairaudet iän myötä heikensivät terveyttä. Ellin pitkä elämä päättyi aamun koitteessa 29.4.  Elliä jäivät kaipaamaan lapset perheineen, lastenlapset, seitsemän elossa olevaa sisarusta perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät.

Siunauksen Kappelissa toimitti khra Olavi Vallivaara, kanttori Minna Erkkilä ja suntio Alpo Noponen. Ellin veli Pertti Sahlberg lauloi. Hautauksen jälkeen muistotilaisuutta vietettiin Kirkon seurakuntasalissa. Muistotilaisuudessa seurakuntasalissa lapset ja lastenlapset muistelivat äitiä ja mummoa. Pertti Sahlberg lauloi samoin tyttäret Asta ja Anita kanttori Minna Erkkilän säestyksellä.