Irene Oikari saateltiin haudan lepoon

Irene Ester Oikari e.Kirvesmäki syntyi 5.6.1925 Karstulan Kimingillä Sylvi ja Onni Kirvesmäen perheen keskimmäisenä lapsena. Hän varttu kotona "Takalassa" Aili siskon ja Kauko veljen kanssa. Hän kävi kansakoulun ja oppi kotonaan jo pikku tyttönä kodin työt, navettatyöt ja lehmien lypsyn käsin. Irene toimi innokkaasti pikku lotissa. Hänen nuoruuden päiviin liittyivät sotavuodet. Hänen aikeinaan oli lähteä lääkintälotaksi, mutta isän anomuksesta se peruttiin. Ireneä tarvittiin kotona, jossa oli sairas äiti ja invalidi-isä. Kotiseutulottana Irene teki raskaita töitä: halonhakkuu, haavoittuneiden vastaanotto Karstulassa ja sankarivainajien hautauksessa avustaminen. Parhaimmillaan oli yhtäaikaa 17 sankarivainajaa. Lisäksi oli tehtävä kaikki kodin työt ja autettava kylässä olevia vanhuksia. Hän pääsi Urjalan kotiteollisuuskouluun, josta valmistui keväällä 1944.

Irene tutustui tulevaan aviopuolisoonsa kyyjärveläiseen Esa Oikariin ja heidät vihittiin avioliittoon keväällä 1946. Irene muutti Esan syntymäkotiin, "Esalaan", Kyyjärven Oikarin kylälle. Avioliitosta syntyivät lapset: Eija, Lassi, Marjatta, Irma, Marja-Terttu, Kirsi ja Minna. Irene oli suuren perheen äiti ja "Esalan" talon emäntä kädet täynnä töitä. Kodin, lasten ja navettatöiden lisäksi Irene hoiti halvaantunutta Sylvi-äitiään käyden päivittäin Takalassa auttamassa. Äiti kuoli v.1947. Sitten hän hoiti Alma-mummon ja Lauri-papan.

Irene ja Esa asuivat toimellisesti kotitilaa. Esa oli alkuaikoina työssä myös kodin ulkopuolella. Tilaa koneistettiin ja omien tilusten hoidon lisäksi riitti töitä naapureidenkin pelloilla. Uutta maata raivattiin, uusi navetta rakennettiin ja hankittiin lypsykoneet, asuintaloa peruskorjattiin. Lehmät vaihtuivat sikoihin 1960-luvun puolessa välissä.

Irene oli luonteeltaan seurallinen ja puhelias ihminen. Hän oli ahkera ja hoiti kodin taloutta. Vaikka kädet olivat työtä täynnä, hän jaksoi harrastaa käsitöitä. Kädentaidot olivat kodin perintöä ja into vei aikanaan kouluun Urjalaan. Siellä taito kehittyi. Oikarin kodissa monet hienot käsityöt muistuttavat äidin taidoista niinkuin lahjana saadut työt lasten ja läheisten kodeissa. Puutarhanhoito ja kukkien kasvattaminen kuuluivat Irenen mieliharrastuksiin. Oman puutarhan sadosta valmistettiin mehut, hillot ja muut tuotteet.

Irene ja Esa osallistuivat aktiivisesti sotaveteraanityöhön ja he olivat järjestelemässä sotaveteraanien ja sotainvalidien kirkkopyhiä. Usein he kävivät kirkossa ja järjestivät omassa kodissaan seurakunnan tilaisuuksia. Esa-puolisoa Irene hoiti omassa kodissaan niin kauan kuin se oli mahdollista. Esa nukkui pois syksyllä 2009. Irenen elämä jatkui omassa kodissa. Lapsuudenkodin usko tuli Irenelle vuosien kuluessa entistä tärkeämmäksi ja monesti hän halusi laulaa jo lapsuudessa oppimiaan Siionin Lauluja. Irenen terveys heikkeni viime talven aikana ja hän sai nukkua pois lastensa keskeltä äitienpäivän aattoaamuna 9.5.2015 omassa kodissaan. Ireneä jäivät kaipaamaan lapset perheineen, lastenlapset. lastenlastenlapset, sukulaiset ja muut ystävät.

Siunauksen toimitti Kyyjärven khra Olavi Vallivaara, kanttorina oli Jouni Mäkinen Karstulasta ja suntiona Tuula Leppänen Karstulasta. Siunauksen jälkeen hänet saateltiin Oikarin sukuhautaan puolisonsa viereen Karstulan hautausmaahan. Hautauksen jälkeen muistotilaisuus oli omassa kodissa Kyyjärven Oikarilla.