NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
 
Hokkalan kinkereillä keskusteltiin leppoisastiHokkalan kinkereillä keskusteltiin leppoisasti

Hokkalan kinkereillä keskusteltiin leppoisasti

4.5.2015 Kyyjärven seurakunta / Olavi Vallivaara

Hokkalan kinkerit pidettiin sunnuntai-iltana 3.5. Onnelassa, Marjatta ja Mauno Uusimäellä.

 

Khra Olavi Vallivaara luki Raamattuläksyn pöydällä olleesta vanhasta Raamatusta, minkä jälkeen keskusteltiin vilkkaasti ja leppoisasti lähimmäisen rakkaudesta, johon myös Katekismuksen "huoneentaulut" viittasivat. Erityisesti rakkaus aviopuolisoiden välillä herätti pitkään keskustelua. Pohdimme muun muassa, mitä merkitsee lause "mies on vaimon pää". Tarkoittaako se esimerkiksi sitä, että nainen palvelee miestään ja mies alistaa sekä "jyrää" vaimoaan. Yksimielisesti oltiin sitä mieltä, ettei se näin ole. Joku esitti ajatuksen siitä, että nainen on luotu niin taitavaksi, että se antaa olla miehen päänä, jota päätä nainen taitavasti kääntelee. Muisteltiin, että apostoli vertasi avioliittoa "Kristukseen ja hänen seurakuntaansa." Kristus, joka on seurakunnan pää, ei tullut palveltavaksi vaan palvelemaan ja antamaan henkensä meidän edestämme. Avioliitossakin toimii sama periaate: joka tahtoo olla suurin, on toisen palvelija. Pohdinnan lopuksi yhteinen mielipide oli se, että meidät luotiin tasavertaiseksi, palvelemaan ja rakastamaan toisiamme. Me miehet olimme kyllä sitä mieltä, että naiset luotiin vieläpä taidokkaammiksi. Naisilla saattaa olla yhtä aikaa monta asiaa ja työtä menossa, kun meidän miesten pitää keskittyä aina yhteen asiaan kerralla. Joku muisteli vanhaa kylän mummoa, joka kävelessäänkin kutoi. Kävimme kinkereillä mielenkiintoista ja leppoisaa keskustelua muistakin aiheista virrenveisuun lomassa. Myös talon emäntä luki välillä katkelmia Raamatusta.

Kiitokset vielä Marjatta ja Mauno Uusimäelle oikein mukavasta kinkeri-illasta!

(Kuva on viime vuodelta.)

 

Hokkalan kylä on osallisena myös tulevissa kirkollisissa tapahtumissa; Hokkalan kodalla on kesäkauden päättäjäiset ja syksyn aloitustilaisuus "perinteiseen tapaan" torstaina elokuun 24. päivänä klo. 18 ja Hokkalan sekä Vehkaperän yhteinen kirkkopyhä on syksyllä 25.10. Vanhainkotivierailu oli hiljattain ollut ja kinkeripaikka selvinnee myöhemmin.