NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
 
Elokuvan juhlaa JyväskylässäElokuvan juhlaa Jyväskylässä

Elokuvan juhlaa Jyväskylässä

4.2.2016 Kulttuuri / Eija Honkonen / Jani Honkonen

Pohjoismaisen elokuvan juhlaa Jyväskylässä – Arktisen Upeeta 2016

 

Arktisen Upeeta on 17. kertaa järjestettävä pohjoismaisen elokuvan festivaali, joka järjestetään Jyväskylässä 9.-14. helmikuuta. Festivaalilla esitetään 14 elokuvaa, sekä 7 saamenkielistä lyhytelokuvaa. Elokuvissa löytyy valinnanvaraa, sillä ohjelmistoon on valittu niin klassikoita, kuin uuttakin katsottavaa. Maininnan arvoisia ovat esimerkiksi Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnolla tänä vuonna palkittu islantilainen Virgin Mountain, Ruamjai-kuoron säestämänä esitettävä kotimainen fantasiaklassikko Valkoinen Peura, sekä perinteisen Leffabrunssin aikana näytettävä Valentin Vaalan nostalginen Dynamiittityttö.

Elokuvien ohella festivaalin ohjelmassa on mm. nousevan kotimaisen ohjaajan Marton Jelinkón vierailu 10.2., perinteeksi muodostunut Leffavisa Ravintola Mustassa Kynnyksessä 11.2., erityisesti lapsille suunnattu Musamaatio 12.2., sekä jo alussa mainittu Leffabrunssi Kankaan tehtaalla 14.2., joka huipentaa festivaaliviikon.

Lisätietoa ohjelmistosta, lippujen hinnoista sekä muusta löytyy tapahtuman Facebook -sivulta tai suoraan osoitteesta www.arktisenupeeta.net.

-Jani Honkonen-