NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
 
Pääsiäistervehdys KyyjärvellePääsiäistervehdys Kyyjärvelle

Pääsiäistervehdys Kyyjärvelle

1.4.2013 Kunnanjohtaja Eero Ylitalo / AT

Tieto valinnastani Kyyjärven kunnanjohtajaksi oli minulle mieluinen. Se oli sitä siksi, että päätös antaa minulle mahdollisuuden suuntautua uusiin haasteisiin uudessa ympäristössä.

Tulevassa tehtävässäni voin olla mukana kehittämässä ja suunnittelemassa Kyyjärven kunnan tulevaisuutta yhteistyössä luottamushenkilöiden kanssa. Pitkä kokemukseni luottamustehtävistä tuskin vaikeuttaa kyseistä työtä.

Valtaosan työhistoriastani olen tehnyt koulutusalalla, ja luonnollista on että kehitystyö ja toimintamallien päivittämiset ovat olleet arjen agendassa keskeisesti esillä. Kunnallisena luottamushenkilönä olen toiminut kaikkiaan lähes 20 vuoden ajan. Työn ja yhteiskunnallisten tehtävien ohella olen kehittänyt itseäni opiskelemalla ammattikoulupohjalta korkeakoulututkintoon. Kaikki nämä tekijät olivat vaikuttamassa siihen että jo vuosia sitten asetin tavoitteekseni voida jonakin päivänä työskennellä keskeisellä paikalla julkishallinnossa. Nyt se päivä on tullut.

Olemme puolisoni, Sinikan kanssa jo vuosia sitten päättäneet, että valmistumiseni jälkeen pyrimme rakentamaan elämämme siten, että voisimme elää ja asua vakituisesti muualla kuin Lapissa. Keski-Suomi on tullut minulle tutuksi sekä lapsuuden sukulointimatkoista sedän luo, myös aiemman ammatinkin kautta. Niissä yhteyksissä minulle on suotu mahdollisuus olla tekemisissä tämän seudun ihmisten kanssa, ja ne kokemukset kauniin keskisuomalaisen luonnon kanssa tekivät hakeutumis- ja nyt sitten muuttopäätöksen kohdaltamme erittäin helpoksi.

Perheeseemme kuuluu kaksi aikuista lasta. Esikoisemme Annukka asuu  puolisonsa kanssa Rovaniemellä. Nuorempi tytär Emilia on puolestaan löytänyt elämänkumppaninsa Ruotsista, ja asuu tällä hetkellä Bollnäsissä. Koko perheen silmäterä on Emilian pieni Elina-tyttö, joka pitkästä välimatkasta huolimatta on meille hyvinkin läheinen. "Skype-vaarina ja  -mummana"  pidämme päivittäin yhteyttä pikku-Elinaan.

Pääsiäisen jälkeisellä viikolla suuntaamme Sinikan kanssa matkamme kohti Kyyjärveä kartoittaaksemme asuntotilannetta. Emme etsi mitään viikkoasuntoa, vaan tavoitteenamme on löytää pysyvä ja toimiva asumisratkaisu,. Ensivierailuni aikana käyn luonnollisesti keskusteluja johtavien luottamushenkilöiden kanssa työn aikataulutuksesta ja käytännön asioista. Tarkoitus on että otan viran vastaan toukokuun alussa.

Elämämme on mielenkiintoisessa muutosvaiheessa. Olen kiitollinen siitä, että se voi tapahtua vapaaehtoisuuden kautta, ja että pitkäaikainen tavoitteeni on toteutumassa. Oli hienoa että valintani sai sekä kunnanhallituksen että valtuuston yksimielisen tuen. Se antaa hyvät lähtökohdat rakentavalle ja tuloksekkaalle yhteistoiminnalle viranhaltijatahon ja luottamusorganisaation välillä.

Täällä Lapissa paistaa nyt aurinko, ja hanget hohtaa. Ajatukseni ovat kuitenkin vahvasti jo huomisen haasteissa, ja Kyyjärvellä ja kyyjärvisillä on siinä erittäin keskeinen rooli.

Oikein hyvää pääsiäistä kaikille

Eero Ylitalo.

Aihealueen yhteistyöyritykset

Perhon Kunta
Mediatili
Kyyjärven vuokra asunnot
HelmiSimpukka Kyyjärvi
Kyyjärven Vanhustentaloyhdistys ry
Viispiikkinen