NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
 
PAIKALLISTA SOITTIMEN VALMISTUSTAPAIKALLISTA SOITTIMEN VALMISTUSTA

PAIKALLISTA SOITTIMEN VALMISTUSTA

15.4.2013 Erja Kurkilahti

23.10.2013 alkoi JAMI:ssa Kurejoella Pasi Nivalan ohjauksessa sähkökitaranrakennuskurssi, johon pääsyvaatimuksena oli kitaransoittotaito ja puuntyöstökoneiden hallinta. Kurssille osallistui yhteensä kahdeksan rakentajaa mm. Vimpelistä, Alajärveltä, Lehtimäeltä ja Kuortaneelta. Kyyjärveltä mukana oli Jukka Eteläkari, joka kävi Kurejoella kaksi kertaa viikossa loka-maaliskuun välisenä aikana.

Kurssi alkoi sillä, että tarvittavat osat ja muutamat työkalut hankittiin itse, sillä vain kitaran puuosat kuuluivat kurssimaksuun. Hankittavaa olikin paljon, mm. virityskoneistot, mikrofonit, säätimet, kytkimet, kitaran pleksi (joka myös itse leikattiin muotoon), talla, satula, otenauhat, hihnalukot, kaularauta, otelautamerkit ym. Oma logo suunniteltiin myös itse. Aikaa kitaran valmiiksi saamiseen oli 100 oppituntia, minkä lisäksi kotona tehtiin myös ahkerasti töitä.

Varsinainen kitaran rakentaminen alkoi sillä, että valittiin kitaran malli (tällä kurssilla joko Fender Telecaster tai Fender Stratocaster). Jukka aloitti Fender Straton rakentamisen, jonka perä oli leppää ja kaula vaahteraa. Kahdesta leppälankusta liimattiin kitaran perä, joka höylättiin oikeaan vahvuuteen ja vanerisabluunalla piirrettiin perän malli ja mikkien ja tallan kolot ym. Sitten työstettiin vannesahalla ja jyrsijöillä perä valmiiksi. Eniten työtä vaati hiominen, josta suurin osa tapahtui kotona. Sitten laitettiin pohjalakkaa ja taas hiottiin, värjättiin, lakattiin ja kiillotettin. Kaulan rakentamisessa oli useita eri vaiheita ja sen onnistuminen oli erityisen tärkeätä, jotta kitarasta tulisi hyvin soiva ja vireensä pitävä.

Kaiken kaikkiaan projekti oli työläs, mutta myös mielenkiintoinen ja palkitseva, sillä omin käsin alusta alkaen rakennettu kitara on varmasti arvokas ainakin omistajalleen. Näin sivusta seuranneena voin sanoa, että huolella tehdystä soittimesta tuli myös todella hyväsointinen ja kaunis!