NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
 
Luovasti leikitellenLuovasti leikitellen

Luovasti leikitellen

18.11.2015 Kirjasto / Maarit Ohranen; KKO / Riikka Jokisalo

Kirjastossa on nähtävillä Kuvataiteen perusopetuksen näyttely: Luovasti leikitellen. Tervetuloa!

Karstulan kansalaisopiston uutena kurssina Kyyjärvellä alkoi tänä syksynä kuvataiteen perusopetus. Kurssi on tarkoitettu 7 - 10 vuotiaille, opettajan toimii Riikka Jokisalo.

Saimme kirjastoon näyttelyn kurssilaisten tämän syksyn taiteiluista. Ihanaa väriloistoa! Näyttely on avoinna kirjaston aukioloaikoina ajalla 18.11. - 11.12.2015.

Kuvataiteen perusopetussyksyn aiheita ovat ollet mm.:

Sibeliuksen  musiikkia kuunnellessa syntyivät "Soivat metsät"- akryylimaalauksia,
taivaalla tapahtuvia asioita ikuistettiin akvarellikynäillen ja tuubivärein,
sammaleen sielunelämää tutkailtiin sokerimarmoroinnilla,
maisemia maalattiin tekstiilivärein kankaille,
keramiikkaa muotoiltiin punasavesta.

Työpajoissa tutustuttiin kuvallisen ilmaisun perusteisiin ja materiaaleihin monipuolisesti.