NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
 
Kastettujen kirkkopyhäKastettujen kirkkopyhä

Kastettujen kirkkopyhä

8.1.2017 Kyyjärven seurakunta / Olavi Vallivaara

Sunnuntaina 8.1. iloittiin perhekirkossa viime vuonna kastetuista ja seurakuntaan viime vuoden aikana muuttaneista uusista jäsenistä.

Kyyjärvellä kastettiin viime vuonna yhteensä 21 henkilöä. Näistä 15 kastettiin oman seurakunnan jäseniksi ja kuusi kastettiin mummolassa. Perhekirkkoon kokoontui runsaasti väkeä. Monta viime vuonna kastettua oli saapunut äidin ja isän kanssa kirkkoon. Myös monta mummoa ja pappaa oli saapunut sytyttämään kynttilän lastenlapselle.

Pyydämme siunausta seurakunnassamme kastetuille. Heidän vanhemmilleen, kummeille ja isovanhemmille rakkautta, voimaa ja taitoa kasvattaa lasta.

Perhekirkon toimittivat tutut seurakunnan työntekijät. Naisten laulryhmä lauloi kanttorin johdolla ja Kaisa Tamminen säesti huilulla.