NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
 
Yhteyksiä maailmalle.
Kiltatapaaminen ja JOTAKiltatapaaminen ja JOTA

Kiltatapaaminen ja JOTA

4.10.2017 Kaakkurikilta & Kyypartio Erik Holmberg

Verestetään muistoja ja seikkaillaan radioaalloilla.

Lokakuun kolmas viikonloppu  eli 21.-22.10.  lähestyy jälleen ja kalenteriin on merkitty JOTA-tapahtuma.

Jota eli  "Jambore on The Air" on vuosittain  samana viikonloppuna tapahtuva  radiopartiolaisten maailmanlaajuinen  tapahtuma, johon myös Suomen Partiolaiset osallistuvat . Suomessa toimi viikonloppuna ehkä pari kymmentä partioasemaa. Maailmalla osallistujia  on tuhansia.  Kyyjärvellä asema OH6SUF on toiminnassa viikonlopun aikana Sahapakalla  ja siitä vastaa Kaakkurikilta  isäntänä Matti (OH6NPJ). Partiolaiset, sekä muut toiminnasta kiinnostuneet  voivat tulla tutustumaan radioamatööritoimintaan lauantaina.

JOTA:n yhteydessä pidetään myös kiltatapaaminen ,johon toivomme kaikkien  Kaakkurikillan jäsentan osallistuvan.  Myös Sydän Suomen Kilta on  kutsuttu ja kutsuun on vastattu. Kiltatapaaminen on lauantaina 21.10.  n. kello 13 alkaen.

Mikä on tämä Kaakkurikilta?  Olemme  entisiä partiolaisia( ei välttämättä vanhoja), jotka olemme jättäneet varsinaisen partiopestin taaksemme. Kaakkurikilta on osa Suomen Pyhän Yrjänän Partiokilta,joka vuorostaan  kuuluu kansainväliseen ISGF aikuispartiojärjestöön.(ISGF = International Scouts and Guides Fellowship)

Järjestö noudattaa partion periaatteita. Toiminnallaan se pyrkii tukemaan eri tavoin alueensa partiotoimintaa, sekä ylläpitämään partion perinteitä. Kiltaan voivat liittyä kaikki entiset partiolaiset ,sekä myös sellaiset ,jotka eivät ole olleet aiemmin mukana partiotoiminnassa, mutta haluavat noudattaa partion periaatetta. Jokainen kilta toimii omien mahdollisuuksiensa mukaan eikä  kiltatoiminnassa tarvitse sitoutua  esim.  partiopesteihin lippukunnissa. Apumme on lähinnä ns. projektiluontoista   apua mm. retkillä ja leireillä tai erilaisissa tempauksissa. Myös yhteistoiminta muiden kiltojen kanssa, sekä kansainväliset ystävyyssuhteet ovat kiltatoiminnan ohjelmassa.