NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
 
Kurpitsa konttorissa ja omenia ovellaKurpitsa konttorissa ja omenia ovella

Kurpitsa konttorissa ja omenia ovella

17.9.2013 Kyyjärven kunta/Eero Ylitalo

Toissa viikolla olin työmatkalla Muuramessa ja palatessani illalla toimistooni, odotti siellä pöydällä isokokoinen kurpitsa.

Tunnustettava on, että lappilaisena ja luonnontieteitä vähemmän harrastaneena meni jonkin aikaa, ennen kuin tunnistin tämän maittavan vihanneksen. Kiikutin sen Tukkirantaan, ja jo seuraavana päivänä sain nauttia Sinikan valmistamaa maittavaa kurpitsakeittoa. Anonyymi lahjoittaja lämmitti teollaan sekä sydäntämme, että vatsaamme.

Viime viikonloppuna olimme käymässä pohjoisessa, ja köröttelimme puukuorman kanssa sunnuntaina Pellosta Kyyjärvelle. Tukkirannan portailla meitä odotti laatikollinen punaposkisia omenoita tervetuliaistekstin kera. Tuntematon ystävä oli ajatellut piristää pitkän matkan kulkijoita tällä tavalla, ja onnistuikin siinä.

Ystävällisyyttä ja huolenpitoa olemme saaneet täällä Kyyjärvellä sekä edellä kuvattujen yllätysten kautta että myös niiden monien sauna- ja iltapalavierailujen myötä, joista olemme näiden ensimmäisten kuukausien aikana nauttineet. Kiitollisuus on mielissämme.

Sinikka ja Eero Ylitalo