NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
 
Aira Mäntylä saateltiin haudan lepoonAira Mäntylä saateltiin haudan lepoon

Aira Mäntylä saateltiin haudan lepoon

20.9.2013 Kyyjärven seurakunta / Olavi Vallivaara

Aira Sanelma Mäntylä siunattiin Kyyjärven kappelissa perjantaina 20.9.2013. Hautauksen jälkeen muistotilaisuutta vietettiin Kivirannassa.

Aira Sanelma Mäntylä e. Anttila syntyi Halsuan Meriläisen kylässä 6.5.1928. Lapsuuskodissa hän varttui kolmen sisaren ja kolmenn veljen kanssa. Hän kävi kansakoulun. Nuoruusvuosina hän muutti Kyyjärvelle U.K.Jalosen kauppan myyjäksi aluksi kirkolle ja myöhemmin Kumpulan kylälle. Oikarin kylältä johdatettiin puolisoksi Erkki Mäntylä, jonka kanssa Aira vihittiin avioliittoon v.1953. Avioliitosta syntyivät lapset: Marjut, Antti ja Tiina. Yhteinen koti, "Tourula", oli Oikarilla. Isä Erkki oli aluksi vetämässä sahahommaa  ja myöhemmin teki pitkän päivätyön TVH:n palveluksessa varastonhoitajana Kannonkoskella. Äiti hoiti lapsia, piti huolta kodista ja työskenteli Kumpulan kaupassa. Myöhemmin Aira oli työssä TVH:lla, kun Sinistä tietä rakennettiin 1960-luvulla.

Aira oli luonteeltaan auttavainen, ystävällinen ja sydämellinen ihminen. Koti oli hänelle rakas paikka, jossa hän viihtyi ja halusi tehdä työtä. Tourulan pihan kauniit kukat ovat jääneet monille mieleen, joita Aira hoiti ja vaali. Hän oli luontoihminen. Marjastus oli mieluista puuhaa ja hän hankki marjoilla syksyisin lisätienistiä perheelle. Käsitöitä hän teki ahkerasti; aina oli virkkausneula tai kutimet kädessä, kun hän istui sisällä. Neulekoneella hän valmisti paitoja ja puseroita myyntiin saakka. Kodin perintöä oli uskonnollisuus. Hän järjesti kotona diakoniaompeluseuroja.

Erkki puoliso nukkui pois 2.6.1998. Sen jälkeen Aira oli leskenä aluksi kotona Tourulassa ja myöhemmin terveyden heikentyessä hän muutti Kyyjärven kirkonkylälle. Viimeiset vuodet hän oli Kivirannassa. Aira nukkui pois 25.8.2013. Kaipaamaan jäivät lapset Marjut ja Tiina perheineen, Tapion ja Pirjon perheet, lastenlapset, kaksi elossa olevaa siskoa, muut läheiset ja ystävät.

Siunauksen toimitti khra Olavi Vallivaara, kanttori Minna Erkkilä ja suntio Alpo Noponen. Muistotilaisuudessa Kivirannassa kirkkoherra piti muistopuheen, Aulikki sisar lausui kaksi runoa ja Tiina tytär luki adressit. Yhdessä veisattiin Airalle läheisiä virsiä.

Aihealueen yhteistyöyritykset

Kyyjärven Hautauspalvelu