NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
 
Kirkkovaltuusto suuntasi itsenäisen toiminnan puolestaKirkkovaltuusto suuntasi itsenäisen toiminnan puolesta

Kirkkovaltuusto suuntasi itsenäisen toiminnan puolesta

14.11.2013 Kyyjärven seurakunta / Olavi Vallivaara

Kyyjärven seurakunnan kirkkovaltuusto päätti säilyttää nykyiset palvelut ja vahvistaa toimimista itsenäisenä seurakuntana torstai-illan 14.11.kokouksessa.

Viime vuonna seurakunnan talous sukelsi pahasti pakkasen puolelle. Toimintakulujen määrä verotuloista oli 140% ja yhteisöverotulot riittivät 61% hautausmaan työalakatteesta. Tämän vuoden tehdyillä puukaupoilla ja osakehuoneiston myynnillä saadaan hetken helpotus, mutta sen vaikutus ei yllä eteenpäin. Vuosi sitten keskusteltiin tuloveroprosentin nostamisesta. Silloin korottamisesta luovuttiin, kun luultiin uuden seurakuntayhtymän syntyvän pika vauhdilla. Syksyn piispantarkastuksessa talouden ja hallinnon tarkastuksessa todettiin, että seurakunnan on tarkoituksenmukaista tehdä tuloveroprosenttia koskevat ratkaisut oman seurakunnan näkökulmasta eikä jäädä odottamaan kirkon seurakuntayhtymälinjauksia, joiden aikataulusta ja lopputuloksesta ei ole varmuutta. Seurakunnan itsenäisen toiminnan jatkuminen ja nykyisen palvelutason säilyttämiseksi kirkkovaltuusto päätti vastoin kirkkoneuvoston esitystä nostaa veroprosentin 2,0. Äänestyksessä tämän korotuksen puolesta äänen antoi 11 kirkkovaltuutettua, yksi äänesti tyhjää ja kolme oli poissa. Kirkkoneuvoston esitys ei saanut yhtään ääntä.

Kirkkoherra ja talousvastaava kertoivat 6.11.2013 Lapuan hiippakunnan rakennetyöryhmän konsultin Olavi Vuoren vierailusta ja neuvottelusta Kyyjärven seurakunnan edustajien kanssa. Näissä neuvotteluissa ilmaistiin selkeästi, että seurakunta haluaa toimia itsenäisesti yhteistyössä Karstulan seurakunnan kanssa eikä yhdistyminen tai seurakuntayhtymä tuo seurakunnan elämään mitään lisäarvoa. Päinvastoin naapurina toimivien kappeliseurakuntien esimerkki pelottaa. Jos syntyy tilanne, että on pakko kuulua johonkin seurakuntayhtymään, niin muistioon kirjattiin Karstulan, Kannonkosken, Kivijärven ja Kyyjärven muodostama yhtymämalli.

Tiedoksi annettiin jyväskyläläisten  Sari ja Tapani Reinin 200 euron lahjoitus 9.11.2013 Kyyjärven Kirkkovaltuustolle, koska Olavi Vallivaara vihki heidät elokuussa avioliittoon ilman  eri korvausta.