NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
 
Yläkoulun oppilaskunta toimii aktiivisestiYläkoulun oppilaskunta toimii aktiivisesti

Yläkoulun oppilaskunta toimii aktiivisesti

18.11.2015 Yläkoulun oppilaskunta / Annika Mattila

Yläkoulun oppilaskunnan hallituksen puheenjohtajana toimii lukuvuonna 2015-2016 Perttu Uusisalo ja sihteerinä Iida Hänninen. Muut hallituksen jäsenet ovat Milja Halmesaari, Sara Ohranen, Oskari Nissinen, Lotta Humalajoki, Lauri Uusisalo ja Anna-Sofia Humalajoki. Oppilaskunnan hallitus kokoontuu pääsääntöisesti joka toinen viikko käsittelemään ajankohtaisia asioita.

Syksyn mittaan oppilaskunta on suunnitellut monenlaista. Esimerkiksi alkusyksystä oppilaskunnan hallitus otti kantaa mopojen siirtämiseen liittyviin sääntöihin ja sai ehdotuksensa läpi. Oppilaskunnan ehdotuksesta koululle on myös tulossa lukolliset kaapit, joissa oppilaat voivat säilyttää esimerkiksi liikuntavaatteita.

Oppilaille on tarjolla torstaisin ruokatunnilla kahvia. Joka toinen viikko järjestäjänä toimii kasvatusohjaaja, koulukuraattori, koulupsykologi ja etsivä nuorisotyöntekijä tiiminä ja joka toinen viikko oppilaskunnan hallitus kahvinkeittovuoroin. Kahvista oppilaskunta ottaa pienen maksun.

Oppilaskunta on mukana myös perinteisen Jyväskylän retken järjestelyissä. Toiveita kerättiin kaikilta oppilailta ja hallituksen kokouksessa muotoiltiin opettajakunnalle ehdotus Jyväskylän retken sisällöstä. Ainakin ruokapaikkaan, ostosaikaan ja iltatoimintaan liittyvät toiveet näyttäisivät tänä vuonna toteutuvan: tiedossa on ruokailu oppilaiden toivomassa Raxissa ja illalla mitellään koko koulun voimin Megazonessa. Pakollisten tutustumiskohteiden lomaan on saatu ujutettua myös mukavasti vapaata aikaa kaupungilla.

Jyväskylän retken jälkeen oppilaskunnan hallitus keskittyy vielä ennen joulua suunnittelemaan pomppisturnausta sekä pikkujoulutapahtumaa. Myös keväälle on tarkoitus järjestää monenlaista piristystä arkeen. Toimintaa ja hyviä ideoita on niin paljon, että nähtäväksi jää, kuinka paljon tässä ehtii kaiken muun lisäksi istua oppitunneilla!